lauantai 22. huhtikuuta 2017

Barbarian paluusta



 Barbaria palaa, joukkojen hurratessa

Edistysajatus lienee noussut huippuunsa 1700-luvulla, jonka lopulla Nicolas de Condorcet muotoili ajatuksensa ihmiskunnan kehityksestä. Giljotiiniahan mies oli piilossa, mutta ymmärsi toki, että historian suuri virta sen kuin eteni aivan riippumatta siitä, pudotettaisiinko yhden miehen pää vai ei ja tapahtuisiko se kaikkein edistyksellisimpien aatteiden takia tai jostakin muusta syystä.
Kuten kaikki tietävät, 1800-luvun kehitysoptimismi oli jo joka miehen henkistä omaisuutta ja tarjosi hyvin konkreettisia hedelmiä kaikille kansoille, eniten toki niille, joilla oli tiedon tuoma valta hallita myös takapajuisia kansoja.
Vallankumoussodat ja Napoleonin sodat saattoi vielä ymmärtää valistuksen voiton hintana, mutta ensimmäinen maailmansota oli jo jotakin muuta. Kun sama mielipuolinen logiikka sitten matkaan saattoi toisen ja vielä suuremman teurastuksen, oli ihmisillä jo hyviä syitä pohtia kehitykseen mahdollisesti liittyviä virhemahdollisuuksia.
Mutta sen jälkeen, YK:n soihtua kantaen, kansat heräsivät ymmärtämään, että tulevaisuus on tehtävä ja että se on tehtävä yhdessä. Itse asiassa ne, jotka miekkaan tarttuivat, menestyivät aina heikosti. Sen sijaan voitettuina myös Saksa ja Japani alkoivat kukoistaa. Toki oppirahat olivat kalliit.
Jos me tänä päivänä puhumme barbarian paluusta, tulevat tietenkin ensimmäisenä mieleen nuo menneet maailmansodat. Kyseessä ei ollut enää pelkkä politiikan ja tekniikan yhdessä tuottama katastrofi. Koko sivilisaation pintakiilto osoittautui ohueksi vernissaksi.
Pariisin Pantheonin muistotaulut kertovat asiasta jotakin olennaista: sotakentällä ja ”lippujen alla” oli kuollut yli viisisataa ranskalaista kirjailijaa. Siis arvatenkin lähinnä kaatunut. Mutta onko tämä nyt sinänsä hirveän kiinnostavaa? Vierasta oikeastaan kiinnostaisi, missä määrin mukana oli hyviä ja toisaalta huonoja kirjailijoita ja miten heidän henkinen integriteettinsä oli kestänyt totaalisen sodan paineita.
Sen sijaan koruttomat lattiasta kattoon ulottuvat taulut kertovat kyseisten herrojen vain kuolleen Ranskan puolesta. Ehkäpä se olikin enin, mitä he pystyivät tekemään? Ainutkertainen tilaisuus se ainakin useimmille oli. Mutta kirjailija ei ole mikä tahansa ammatti. Ajatus hengen prostituutiosta tunkee tässä epämiellyttävän lähelle.
Gustave LeBonin kuuluisa teos Joukkosielu kuvaa joukon (foule) älyllisiltä kyvyiltään hyvin matalatasoiseksi, mutta toisaalta erittäin emotionaaliseksi olioksi, jolla on merkittävästi taipumusta kaikenlaiseen raakaan idiotismiin, mutta toisaalta myös siihen, jota nimitämme sankaruudeksi.
Ilman joukkopsykologiaa maailma olisi rationaalisempi ja rauhallisempi, mutta puuttuisiko siitä jotakin arvokasta?  Kun tässä ajattelen Goebbelsia kysymässä Saksan kansalta, halusiko se totaalista sotaa ja massoja, jotka villinä riemusta kiljuivat ”Ja!”, luulen että itse asiassa juuri se barbaria ja vähä-älyisyys, joka joukoissa ilmenee, ovat muuan aikamme todella suuria ongelmia.
Samaa vapautumista järjen kahleista voimme yhä uudelleen nähdä suurissa kansankokouksissa, olipa kyseessä gutmenschien kokoontumisajot oman itsensä erinomaisuuden todistamiseksi tai erilaiset ”vapauden” manifestaatiot. Olipa paikka sitten ”itsenäisyyden” tai ”vapauden” aukio, sen nimi tahriintuu ennen pitkää sen kanaljan (canaglia –koiratappelu) toimesta, joka on sinne kokoontunut päästäkseen jonkin helppoheikin johdettavaksi.
Pariisin Tuileries-puistossa on ryhmä nimeltä Joukko (Foule), joka näyttää tunkevan paikalle jostakin penkan uumenista. Täällä se on oikealla sijallaan. Juuri tämä kanaljahan se aikoinaan poltti Tuileries-palatsin, jonka paikalla turistit nyt pääsevät pasteeraamaan vapaassa tilassa.
No, joka tapauksessa ikävä totuus on, että me olemme taas palannet järjen valtakunnasta torikokousten aikaan. Kysymys ei ole edes siitä, että tuollaiset matalan intelligenssin manifestaatiot vain hyväksyttäisiin tietyille kansanryhmille sopivana toimintana, vaan jopa siitä, että niitä ihannoidaan, ainakin jonkin aikaa, kunnes järki ja realismi alkavat palailla.
Eriväriset vallankumoukset ovat nousseet yhä uudelleen intellektuellien suosikeiksi 1990-luvulta lähtien ja arabimaiden tolkutonta riehuntaa kunnioitettiin tässä hiljattain ”kevään” epiteetillä. Mutta taisihan se syksykin tulla.
Arabikeväässä on jotakin samaa kuin vuoden 1848 kaikkialle Eurooppaan levinneessä hysteriassa. Ennen muuta kyseessä on naiivi usko täysin tyhjiin ideoihin ja katteettomiin lupauksiin. Niiden epäilijät la foule sitten tietenkin aina demonisoi ja saattaa lynkatakin, jos saa siihen tilaisuuden.
Mitäpä tämä 2000-luvun kehitys on politiikan alalla ollut muuta kuin paluuta vanhoihin, jo nähtyihin ja huonoiksi havaittuihin väkivallan muotoihin. Radikalismi hurmaa tyhmimmät jo pelkällä nimellään ja joukon ominaisuudet joukkona, joka siis ei ole osiensa summa, hoitavat loput. Tuloksena on intellektuaalisesti ala-arvoinen, mutta emotionaalisesti sitäkin palkitsevampi hurmosliike, joka pystyy mihin tahansa törkeyteen.
Kun näkee, miten vähän ihmiskunta on oppinut sodistaan ja vallankumouksistaan, alkaa edistysajattelu kolmannella vuosituhannella tuntua ontolta. Tämä siitä huolimatta, että tiede ja tekniikka ovat nostaneet ihmiskunnan valtaosan elintason huimasti korkeammalle kuin koskaan.
Mutta kenties aikamme länsimainen sivilisaatio sentään palvoo suuria ideaaleja? Sen sijaan, että pöyhkeästi julistaisi ylemmyyttään alkuperäiskansojen ja toisten sivilisaatioiden arvoille ja traditioille, se on nyt ottanut johtotähdekseen multikulturalismin. Kaikille ihmisille tulee antaa sama arvo, ymmärretään nyt Euroopassa vuorisaarnan hengessä. Sitä julistaa EU ja sitä se toteuttaa käytännön politiikassaan. Eikö tämä ole edistystä? Ehkäpä kaikki kulttuuritkin ovat samanarvoisia?
Valitettavasti näin ei ole. Yhtä komeaa tunnuksilla pöyhistelyä on historiassa ollut ennenkin. Uutta nykyään on lähinnä se, että eurooppalaisen kulttuurin oma arvo kielletään yleisen nihilismin merkeissä. Niinpä tänne tulijoilta ei edellytetä minkään oppimista tai noudattamista, saati kunnioittamista, vaan sen sijaan liehakoidaan heidän kaikkein alkeellisimpiakin tapojaan ja uskomuksiaan.
Tällaista voi nimittää kulttuurin konkurssiksi. Mistä se johtuu, voitaneen kiistellä loputtomasti. Itse asia joka tapauksessa tulee vastaan kaikkialla.
Ajatelkaamme  yhtä sinänsä banaalia tapahtumaa. Tanskassa muuan lehti julkaisee pilakuvan ja sen seurauksena koko Euroopan muhamettilainen kansanaines alkaa liikehtiä ja kokoustaa, vaatien ankaraa rangaistusta sille, joka on kuulemma (tuskin kukaan oli kuvaa nähnyt) loukannut heidän idoliaan.
Sen sijaan, että maamme ylin taho olisi jyrähtänyt ja kohdellut näitä ihmisiä täysikasvuisina järkiolentoina, se esitti omassa maassaan absurdin anteeksipyynnön, joka kohdistui toisessa maassa vapaiden ihmisten tekemään asiaan, joka ei omassa kulttuurissamme ollut enempää rikos kuin sellaisen yritys, olipahan vain tavanmukainen journalistinen kannanotto.
Selvempää esimerkkiä siitä, miten rationaalinen länsimainen kulttuuri on antautunut vierasta barbariaa edustavien maahan saapuvien vieraiden (!) normien liehakoijaksi, tuskin voi kuvitella. Valitettavasti esimerkki vain ei suinkaan ole ainoa.
Kummallisinta on, että yhteen ja samaan sekavaan rationaalisuuden jälkeiseen ideologiasoppaan mahtuvat niin humanismina esiintyvä kolmasmaailmalaisuus, terveen järjen kauas taakseen jättänyt feminismi ja queer-ideologia kuin myös uudellensyntynyt väkivallan ja militarismin ihailu, jota aina lienee mukana joukkoliikkeissä, kätkettynä tai avoimena. Vegaanius kaikessa ylevyydessään tietenkin pyrkii ja pääsee myös tähän pandemoniumiin.
No, uutta tässä ei paljon ole. Se, joka tuntee maailmansotien välisen pyhiinvaeltajaliikkeen Venäjälle, löytää sieltä jokseenkin kaiken saman. Paul Hollander on kuvannut ilmiötä perusteellisesti. Jos asiaa voisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi itseinho. Eihän tuo yksi sana tosin kauaksi kanna.
Joka tapauksessa ilmiöllä on tänä päivänä aivan toisenlainen kantavuus kuin vielä sukupolvi tai pari sitten.
Kyse ei ole vain siitä, että Euroopan talousnäkymät ovat kovin vaatimattomat ja että se tulee nopeasti jäämään uusien jättiläisten varjoon.
Tärkein yksittäinen uusi tekijä on väestönkasvun romahdus. Kun siihen liitetään oman kulttuurin vihaaminen ja barbarian liehakointi, on ovien avaaminen primitiivisyydelle aivan konkreettisestikin ainoa vaihtoehto. Sitäpä sitten juhlitaankin aidossa joukkopsykoosin hengessä.
Eivät ne muualla maailmassa asuvat ja sieltä tänne tulevat ihmiset ole sen huonompia kuin muutkaan. Tämä alkeellinen totuus näyttää tulleen monille korkeassakin asemassa olevalle suoranaisena ilmestyksenä.
Se, mitä johtopäätöksiä asiasta on syytä tehdä, on taas tykkänään toinen kysymys. 1800-luvulla ja vielä 1900-luvulla Euroopan kohtalo oli sen omissa käsissä ja eurooppalainen sivistys oli yleensäkin sivistyksen synonyymi. Sitä voitiin profanoida ja halventaa, mitä ranskalaiset taiteilijapiirit tekivätkin työkseen, muistaen aina laskuttaa ivansa kohdetta kunnolla.
Sen sijaan ei edes tulevaisuuden dystopioissa kuviteltu mahdolliseksi eurooppalaisen sivistyksen korvautumista keskiaikaisella barbarialla tai sellaisen kumartamista ja siihen sopeutumista, alistuen siihen, että tämä kehitys tulisi jäädäkseen ja jatkuisi ja voimistuisi vuosisadoiksi eteenpäin hamaan tulevaisuuden hämärään.
Pariisi on paikka, jossa Euroopan etulinja nyt sijaitsee. Joskus maailmassa sanottiin, että maailman kohtalo ratkaistaan kolmessa talossa: Englannin pankki, Saksan pääesikunta ja Ranskan Akatemia.
Saattaa olla, että nyt olisi oikeampaa sanoa, että se ratkaistaan niissä afrikkalaisissa savimajoissa, joissa Euroopan tulevan väestön valtaosan juuret sijaitsevat. Eurooppa ottaa tuon väestön joka tapauksessa luokseen, sillä eihän se kykene edes sellaiseen päättäväisyyteen, että palauttaisi merelle lähteneet laittomat tunkeutujat sinne mistä he ovat lähteneet, vaan palkitsee heitä ”pelastamalla” ilmaisella kyydillä omalle maaperälleen.
Yksittäiset tapahtumat vaikuttavat niin pieniltä, että niistä on miltei noloa puhua. Tuolla ammutaan pari poliisia, täällä ajetaan muutaman lapsen päälle ja siellä räjäytetään pommi ihmismassa keskellä. Jos me suhteutamme nämä asiat asianomaisten maiden kokonaiskuolleisuuteen, ymmärrämme, miten naurettavasta asiasta on kysymys.
Sama koskee tuota kumiveneväkeä. Se, joka vähänkin osaa laskea, ymmärtää, ettei tuollainen muuttoliike maailmaa mullista. Kaikki tämä on nyt vain sitä uutta normaalia, jonka kanssa on opittava elämään. Muistammehan, mitä Lontoon pormestari sanoi.
Mutta siitä huolimatta kyse on jostakin uudesta. Tätä ei ennen ollut eikä sillä olisi koskaan edes voinut olla samaa merkitystä. Olemme menossa eteenpäin, mutta emme kohti järjen valoa ja ihmisen kasvua. Suunta on toinen.
Paluu barbariaan tuskin tapahtuu pamahtaen, vaan pikemminkin kitisten, vaikka eri mahdollisuudet on toki syytä pitää avoimina. Luulen, että olemme joka tapauksessa tuleville polville vastuussa siitä, mitä heille teemme, vaikka emme voisikaan historian virtaa kääntää. Miettikäämme sitä.

31 kommenttia:

  1. Taas erittäin hyvä juttu, laittaisin 100 plussaa, jos voisin.

    VastaaPoista
  2. Sanoisin tuohon kyllä, että paikallisesti suuret muuttomassat aiheuttavat suuria ongelmia. Näin on juuri nyt tapahtumassa pk-seudulla, jossa yhteiskuntainfra on jo hätää kärsimässä hallitsemattoman muuton takia.

    Tämä on vähän kuin miten sota voitetaan ampumatta laukaustakaan. Miljoona ryssää tai kiinalaista antautuu yht'aikaisesti.

    VastaaPoista
  3. Missä viipyvät Hesarin ja Ylen toimittajien mussutukset siitä, että Ranskaan pitää saada naispresidentti. Sehän oli itseisarvo USAn presidentinvaaleissa viime syksynä.

    VastaaPoista
  4. "Niinpä tänne tulijoilta ei edellytetä minkään oppimista tai noudattamista, saati kunnioittamista, vaan sen sijaan liehakoidaan heidän kaikkein alkeellisimpiakin tapojaan ja uskomuksiaan.
    Tällaista voi nimittää kulttuurin konkurssiksi. Mistä se johtuu, voitaneen kiistellä loputtomasti."

    Tämä tosiaan on kiinnostava kysymys. Timo, mistä se sinun mielestäsi johtuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä on nihilismin syy? Se ettei maailmassa ole mitään arvokasta?
      Helppo vastaus, mutta sitten pitää vielä ymmärtää, miten tähän on tultu.

      Poista
  5. Etiopiassa oli kauhea nälänhätä 1980-luvulla sisällisodan ja sosialismin takia. Bob Geldof kavereineen järjesti Live Aid -konsertit Lontoossa ja Philadelphiassa. Suomen muusikkoja ei yllättäen kutsuttu esiintymään konsertteihin, mutta he maksoivat velkaa omalla laulullaan. Mitäköhän niillekin rahoille tapahtui?

    Joka tapauksessa kenellekään ei tainnut silloin tulla mieleen, että siirretäänpä nälkäänäkevät etiopialaiset Eurooppaan. Kumma juttu. Olikohan sama syy kuin siinä Hesarin Karin kuvassa syksyltä 1989. Toimittajasopuli kysyy toiselta.
    - Mitä itäsaksalaiset pakenevat?
    - Sosialismia.
    - Miten meillä voi olla poliitikkoja, jotka haluavat sosialismia?
    - Taas sinä kysyt liian vaikeita!

    VastaaPoista
  6. Glen A. Sproviero kirjoittaa Europe in Eclipse? -artikkelissa (20.4. Imaginative conservative), että Euroopa on läpikäymässä huomattavaa kulttuurista muutosta, minkä päivä päivätä havaitsee selkeämmin. Etnisyys muuttunut, kirkot tyhjentyneet, poliittiset instituutiot keskittyneet, talous sakkaa, verotus painaa, historiallisen suuruuden kaataa relativistinen kaikki kulttuurit samanarvoisina vastaanottava politiikka. Koska Eurooppa on luopunut kristillisyydestä, siltä puuttuu hengellinen identiteetti ja yhtenäinen päämäärä. Näin kulttuurista on tullut ummehtunutta ja rappeutunutta, ja poliittisista instituutioista vain rauhan, hyvinvoinnin ja turvallisuuden takaajia.

    Eurooppa on kulttuurinen yritys, mitä ei voi rakentaa uudelleen Brysselin virkamiesten päähänpistoilla. Vaikka Eurooppa reformaation myötä alkoi etsiä sekulaarisin ajatuksin uutta yhtenäisyyttä, se säilytti kristillisen moraalin myös edistyksellisessä ajattelussa, vaikka kristillisestä hengellisyydestä luovuttiin. Maan päältä alettiin etsiä taivasta. Mutta nyt jatkuvan edistyksen käsitekin on joutunut laajasti huonoon huutoon.

    Tässä postmodernissa, 'monikulttuurisessa' Euroopassa, missä on yhä vähemmän ja vähemmän keskeisiä yhtenäisiä siteitä, ei pitäisi lähteä rakentamaan poliittisesti kulttuurista konsensusta. Keinotekoinen, pakotettu yhtenäisyys ei ole yhtenäisyyttä ensinkään. Miksi pitäisi liittyä poliittiseen unioniin, jos kansoilta puuttuvat kaikki muut merkittävät yhtenäiset tekijät.

    Ei ole vaikea ymmärtää, miksi britit ovat jättämässä unionin. EU on epäonnistunut, ja äänestäjät näkivät todellisuuden, koska elävät sitä joka päivä. Jättämällä kulttuurisesti epämääräisen hämmentyneen Euroopan, britit tarttumalla omiin kulttuurisiin perinteihinsä, saattavat säilyttää jotain Euroopan omimmasta ideasta.

    VastaaPoista
  7. Joskus maailmassa sanottiin, että maailman kohtalo ratkaistaan kolmessa talossa: Englannin pankki, Saksan pääesikunta ja Ranskan Akatemia.

    Pitänee lisätä Jared Kushner, presidentti Trumpin tyttären mies, ortodoksijuutalainen joka nousi 25-vuotiaana kiiinteistöbiljoonakompleksin johtoon isänsä jouduttua vankilaan veronkiertäjänä. USA alkaa näyttää banaanitasavallalta jossa sielläkään ei sukulaisia voi valita, vaan tulevat mukana vallan kabinetteihin.

    enemmän aiheesta BBC

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juutalaiset eivät ainakaan ole barbaareja. Maailma saa kiittää heitä todella paljosta.

      Poista
  8. Tarkkailijat ovat tietoisia Antti Pentikäisen toimivan koko ajan pääministeri Juha Sipilän neuvonantajana New Yorkista käsin. Hänen isänsä, professori Juha Pentikäisen veli Vilho Pentikäisen elämästä neuvostoloikkarina on kirjoitettu kirja, jota Jorma Melleri arvioi Uudessa Suomessa.

    http://jormamelleri.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/235766-vakoilija-pentikaisen-elama-kuin-elokuvaa

    Tarkkkailijat tietävät myös diktaattoreiksi pyrkivien käyttävän hyväkseen sellaisia jotka pelkäävät "kaapeistansa paljastuvan luurankoja".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilho Pentikäinen ei ollut Juha Pentikäisen veli, jos Wikipediaa on uskominen, ja miksen uskoisi. Vilho Pentikäis -artikkelissa lukee, että "Vilho Pentikäisen veli oli rovasti Veikko Pentikäinen, jonka poika on uskontotieteilijä Juha Pentikäinen."

      Poista
    2. Eikä Jorma Melleri ole kuka hyvänsä Jorma, vaan sekä Anneli Jäätteenmäen puoliso että legendaarisen runoilija Arto Mellerin veli. Kuten Saska Saarikoski ei ole kuka hyvänsä, vaan runoilija Pentti Saarikosken poika.

      Poista
    3. Pentti Saarikoskikin oli kuin kuka tahans meistä: ihminen.

      Poista
  9. Eihän artikkeliin ole mitään lisättävää ja edelliset kommentoijat ovat jo tyhjentäneetkin pajatson, mutta kun tässä ei palstatila lopu, niin ...
    Minun mielestä koko länsimaisuuden eräs perusidea antiikista alkaen on ollut pitää barbaarisuutta alempiarvoisena vaihtoehtona sivistykselle. Artikkelissa viitattu multikulturalismi sotii tätä länsimaisuuden ydintä vastaan.

    Lisäksi huutelisin profeettojen perään, eli että ketkä ensimmäisinä osasivat ennustaa tätä kehitystä. Heitän esimerkkinä 40-luvulta Osmo Tiililän, joka vastusti teologian siirtämistä täysin maallisen regimentin piiriin.

    Jos kauniisti kutsun nykyistä teologian valtavirtaa valeteologiaksi, niin tuskin loukkaan Tiililän muistoa.
    Hypoteesi: valeteologia mädätti länsimaisen papiston, joka sitten mädätti seurakunnat. Barbaarisuuden harjoittamisesta tuli ihmisoikeus entisen kristikunnan keskelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kirkko haluaa politikoida, sen pitäisi rekisteröityä puolueeksi. Eihän se enää niistä yritäkään erottautua.

      Poista
    2. Terävästi sanottu. Jos kirkko on hukannut hengellisen regimenttinsä, niin jäljellehän jää vain se maallinen puoli. Siinä ei sitten olla enää kaukana puolueestakaan.
      Ajattelen kirkkoa eräänlaisena arvonormipaaluna yhteiskunnassa. Jos kirkon arvot olisivat johdettuja hengellisen regimentin puolelta, eroa puolueisiin saattaisi löytyä (poislukien jumalanpuolue).

      Poista
  10. Teologian rämettyminen johtuu läntisen ihmisen itsekritiikistä hiusten noustua pystyyn kun tajuttiin oltua itse panemassa täytäntöön juutalaiskysymyksen lopullista ratkaisua, mitä ns. teksteissä oli parin tuhannen vuoden ajan valmisteltu miekkaa hiomalla. Omatunnon tuskaa ei helpottanut ymmärtää tavallisten ristoheikkien ja rokkahäyhien olleen kaikkein auliimpia juutalaisten paljastajalampaita omissa yhteisöissään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innokkaimpia juutalaisten paljastajia olivat nämä Suomessa ihannoidut velvollisuusihmiset jotka uskovat valtioon ja viranomaisiin kuin pikkulapsi vanhempiinsa. Jotain on pielessä jos kansa luottaa poliisin virkapukuun enemmän kuin toiseen kansalaiseen.

      Suomalaiselle poliisin mielikuvitukseen perustuva "syytä epäillä" on yhtä kuin näyttö syyllisyydestä. Mutta riittää se oikeuslaitoksellekin. Pari vuotta sitten jänisjahdissa ollut mies ampui karhun haulikolla kun pesälle osunut koira sai sen hyökkäämään.

      Muuta näyttöä ei ollut kuin kansalaisten sana ja poliisin kuvitelmat. Käräjäoikeus tahtoi uskoa mieluummin poliisia mutta hovioikeus vapautti. Syyttäjä valitti korkeimpaan oikeuteen ja metsästäjät tuomittiin huolellisuuden laiminlyönnistä. Olen maallikko mutta tuo on oikeusmurha ja tekemällä tehty tuomio. Kun mitään näyttöä salakaadosta ei ollut tuomiota perusteltiin sillä että miesten olisi pitänyt tietää pesässä olevan karhu.

      Mistä tietää että supin sijasta jossain lumen peittämässä kivikossa onkin karhu? Ei mistään. Korkein oikeus halusi asettua poliisin puolelle ja tautalla oli myös varmaan myös metsästyksen vastaisuuttakin. Tuon tuomio teki selväksi että karhua ei saa ampua edes hätävarjeluna ja normaali metsästystilanne on tuomion peruste. Näyttöä teon tahllaisuudesta ei ollut mutta tuomarin mielipide riittää Suomessa tuomioon.



      Poista
    2. No eihän mikään täydellistä ole. Mutta jos kyetään säilyttämään sellainen kunnoitus oikeuslaistoksen ja kasnan välillä, ettei omankäden oikeutta tarvita, on jo paljon saavutettu.
      Jos sen sijaan loähdetään siitä, että koska laki ei oe sama kuin oikeus, ei se mitään kunnioitustakaan ansaitse, ollaan ennen pitkää totalitarismissa, anarkian kautta.

      Poista
    3. Heikki Rönkkö, ole hyvä ja lopeta käyttämästä tuota klisheetä "kun tajuttiin, että oli itse oltu panemassa täytäntöön juutalaiskysymyksen lopullista ratakisua", pyydän. Tuo tapahtumaketju on tietysti ollut validi kymmeniä vuosia sitten mutta on jo historiaa. Sen käyttö syyllistää aivan turhaan nykyisiä länsimaalaisia, varsinkin niitä joiden tiedot historiasta ovatkeskimääräiset eli heikot.

      Toiseksi. Luen parhaillaan Victor Klempererin muistelmia natsiajasta ja siellä on silmiinpistävänä jatkuvasti esillä yksi seikka joka oli tavallisten, eri yhteiskuntaluokista tulevien saksalaisten myötätunto ja ymmärrys juutalaisia kohtaan ja apukin joka tuli heidän osakseen siitä huolimatta, että avunantaja hyvin ymmärsi syyllistyvänsä kiellettyyn, jopa hengenvaaraliseen tekoon.

      Kyllä, natsikomento tappoi nuo 6 miljoonaa juutalaista mutta nykyihmiselle se tuntuu olevan kaikki mitä sota-ajasta tidetään. Paljon, paljon muuta tapahtui! Faktoja ei tarvitse kieltää mutta kun syyllisiä ei enää ole niin voisimme jättää ne taaksemme. Paljon on myös tapahtunut tuon ajan jälkeenkin! hh

      Poista
  11. Helsingin seudun suuria ostoskekuksia omistavan Cityconin hallituksen jäsenistä voi jotain päätellä ns.Suomen Mallista koska ainoastaan kolme ilmoittaa kansallisuudekseen Israelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku yksinkertainen porvari kehui ostoskeskusten myymisen ulkomaalaisille olevan isänmaalinen teko kun rakennus jää aina Suomeen. Niin suomalaisille jää kasa rapistuvaa betonia kun vuoratulot on viety pois maasta hyödyttämään jonkun toisen maan taloutta. Tuo porvariksi itseään kutsuva ei ymmärrä että nuo betonielemetti kennostot ovat itsessään vain kuluerä.

      Poista
    2. Heikki Rönkkö on selvästi päässyt länsimaita riivaavan syövän alkujuurille, eli juutalaisiin. Enkä siis yritä vitsailla.

      Poista
    3. Länsimaisen kulttuurin syöväksi kutsuisin ihmisluonteen piirrettä vertailla toista toiseen, siis kateutta. Nyt eletään Kristuksen ristiinnaulitsemisesta saakka jatkuneen älyn kahden pääsuuntauksen kamppailussa vaihetta jossa järjeställään kompensaatiota holocaustin jälkeläisille. Mikäpä paremmin innostaisi hyväuskoisia suomalaisia.

      Poista
  12. Kun uusien kansalaisten haalimisesta on puhe, niin onko kellään tietoa Romanian ja Bulgarian romanien asuttamisesta Suomeen? Luulen tuntevani romanin ulkonäöltä, niin paljon on kerjäläisiä ja heidän seuraansa nähnyt kymmenen vuoden aikana.
    Nyt kaupan edessä odotti ukko lastenvaunujen kanssa, isompi lapsi ympärillä hyppelehtimässä. Muistan, että valtuustossa ajoivat demarien Thomas Wallgren ja ruotsalaisten Björn Månsson innokkaasti asuntojen hankkimista romanikerjäläisille. Joku Suomessa synnyttänyt on ainakin saanut kaupungin asunnon perheelleen lehtiuutisen mukaan.
    Joillakin on kova hinku hankkia sosiaaliturvalla eläviä maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse on Helsingistä. Mistä muuten kaupunkilainen saa tietoa asuntopolitiikasta?

      Poista
  13. Kauheata ajatella miten tärkeitä "blogisteja" Vihavainen ja muutama muu ovat, siis Suomen tilanteen yleistä surkeutta. Kiitos taas tästä ja voimia. -jussi n

    VastaaPoista
  14. Japaniin ei ole helppo saada pysyvää viisumia (permanent residency). Hakijan on osoitettava, mitä hyötyä hänestä on Japanille. Kansalaiseksi vain aniharva pääsee. Kansalaisuuden saa, jos on nobelisti, olympiakultamitalisti, kansanvälisesti kuuluisa jollakin alalla (kirjailija, muusikko etc.). Anomuksen läpimenemistä helpottaa, jos on avioitunut japanilaisen kanssa.

    Pakolaisten on melko mahdotonta päästä Japaniin. Syyriasta otettiin alle 20 pakolaista, jotka olivat yliopistojen jatko-opiskelijoita. Viisumin saamiseksi vaaditaan lisäksi jonkun japanilaisen antamama taloudellinen turvatakuu.

    Japanilainen kulttuuri-ihanne on edelleen Edo-ajalla (1600-1850) muotoutunut, joka imee itseensä monikultuurisia vaikutteita kuin universumin musta-aukko japanilaistaen kaiken. Näin tapahtui jo ennen Edokautta, kun kiinalainen kulttuuri sulautui japanilaiseen. Myös uskontojen: Buddhalaisuus ja Kristinusko on ollut pakko japanilaistua Shintoo-uskonnon vaikutuksesta.

    Valitettavasti nykynuorison kulttuuri on muuttunut liian länsimaiseksi, erityisesti amerikkalaiseksi mössöksi. Samurai-miehet ovat mammanpoikia ja elävät äidin helmoissa, kunnes avioituvat joskus 35-40-vuotiaina, jos silloinkaan. Tokion naimaikäisistä miehistä 80% ja naisista 70% on naimattomia bilettäjiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japanilaiset eivät välttämättä hyväksy edes etnisiä japanilaisia. Näin on käynyt mm. Brasiliaan tai muualle Amerikkoihin muuttaneiden jälkeläisille, jotka eräässä vaiheessa halusivat muuttaa Japaniin. Koska näiden puhuma japanin kieli ei ole aivan "puhdasta" ja kulttuuri on omaksunut uuden maan piirteitä, vanhoilliset eivät näitä hyväksy. Toinen syy on tietysti näiden mahdollinen tausta ei-ihmisinä ja saastana. Jopa puolet amerikkalaisjapanilaista on mahdollisesti tuota porukkaa. Tämä ei tietysti ole yleisessä tiedossa ja tutkimusta on tehty vähän asian arkaluonteisuuden takia. Kun asian hahmottaa, niin ei ihmettele, miksi osa 2. ms:n aikana sotineista ei olisi taistellut keisarillista armeijaa vastaan, porukka kuitenkin lähetettiin Euroopan teatteriin.

      Asiaan liittyy se yksi rekisteri, jonka käyttö kiellettiin, mutta kopioita myytiin yrityksille ja nykyaikana on täysin mahdotonta, että rekisteri ei olisi sähköisessä muodossa ja sitä ei edelleen käytettäisi.

      Poista
  15. Taisin sohaista oikeaa kusiaispesää kommentoidessani Facebookissa peräti viiden lähisukulaiseni elättäneen itsensä opettajana. Heti riennettiin paljastamaan myös erään puoliso opettajaksi.

    Myös Petteri Orpon "bodylanguage" paljastaa hänen kasvaneen opettajapariskunnassa, samoin Ville Niinistön. Dickensin romaanissa koiran sanotaan käyttäytyvän kuin kristitynihmisen: hauukuu ja rähisee muiden pitäessä hauskaa.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.