maanantai 27. helmikuuta 2017

Paratiisin ominaisuuksia



Paratiisi ja ruotsinlaivat

Paratiisi on paikka, josta ihmispololla on pakostakin vajavaiset käsitykset. Yleensä ne, jotka ovat  sieltä raportoineet, ovat päässeet sinne vain pikavierailulle tai sitten kuvitelleet koko asian kuin Muhammed Jerusalemin-matkansa.
Saattaa olla, että ihminen on luonut koko paratiisin. Sehän on myös eri uskonnoille erilainen. Muhamettilaisilla on tuo suuri neitsyiden ja kauniiden poikien lauma palveluksiaan tarjoamassa ja viiniä saa kerrankin nautiskella viileässä varjossa sen sijaan, että kärsisi janoa auringon paahteessa.
Buddhalaisuudessa ja näemmä muissakin sen kulmakunnan uskonnoissa näyttää halujen häviäminen aiheuttavan jonkunlaista euforiaa. Siinä kai toteutuu se vanha kaava, jonka mukaan onnellisuus on vaatimusten ja resurssien osamäärä. Mikäli vaatimukset ovat nolla, on tulos ääretön.
Mutta ihmiselle, kuten sanottu, on yleensä ollut mahdotonta jäädä paratiisin vieraaksi pitemmäksi aikaa. Vilahduksia luulee kai jokainen nähneensä. Britti, jonka nimeä en muista, sanoi joskus ammoin, että olut on antanut useammalle ihmisille esimakua paratiisista enemmän kuin kaikki rukoukset yhteensä.
Asia voi olla niin, sillä oluen nauttiminen, etenkin nestehukan jälkeen (vrt. saunaolut) on hyvin helppo operaatio verrattuna hengellisiin harjoituksiin ja sikäli siis demokraattinen, kuten nykyään aika typerästi sanotaan. Mikäli laskemme lukumääriä, olut ja esimerkiksi vodka ovat paratiisin avaimina vahvoilla, mutta siinä paratiisissa asuu ilkeä käärme, joka on väriltään vihreä ja osallistuu kärkkäästi juhliin.
Nykyään paratiisiin on myös monia muita teitä. Aldous Huxleyn kirja Havainnon ovet, jossa hän selosti meskaliinikokemuksia, näyttää saaneen innoituksensa samasta lähteestä kuin hänen toinen kirjasensa, joka käsittelee paratiisien ominaisuuksia.
Kuten nykyään on yleisesti tunnettua, niin sanotusti tajuntaa laajentavat aineet muuttavat jokapäiväisen todellisuuden hämmästyttäväksi ja ainutlaatuiseksi maailmaksi, jossa kaikki on toisin kuin Liisan ihmemaassa ja sitä voi vain tyrmistyneenä ihastella.
Erityisen vaikuttava ilmiö on loistavien värien ilotulitus ja esineiden muuttuminen eläviksi. Renessanssin maalaustaide näyttää heräävän eloon välittömässä ympäristössä ja koko ero elävän ja kuolleen, liikkuvan ja liikkumattoman välillä katoaa.
Asiaa tuntevat puhuvat tripistä ja sellaisia kuuluu olevan sekä hyvä että pahoja. Hieronymus Boschista on taas meidän päivinämme tullut kulttitaiteilija ja näyttää ilmeiseltä, että hänen näkynsä ovat peräisin jonkun hallusinogeenin, ehkäpä kärpässienen nauttimisesta.
Joka tapauksessa keinotekoiset paratiisit ja ainakin osittain myös niin sanoakseni oikeat, ovat täynnä kiiltoa ja hohtoa, kirkkaita värejä ja briljanttien hehkua.
Tässä suhteessa lapset näyttävät luonnostaan olevan lähempänä paratiisia kuin aikuiset kuten voisi olettaakin.
Aikuiset tuntevat usein vastenmielisyyttä liiallista kirjavuutta kohtaan ja erityisesti tämä koskee suomalaisia. Olen nähnyt joskus niin askeettisia joulukuusia, että ne sopisivat paremmin hautuumaalle kuin Kristuksen armorikkaaseen ja riemuisaan syntymäjuhlaan. Esimerkiksi venäläisten maku on tässä suhteessa toinen.
Myös amerikkalaisilla näyttää säilynen tietty lapsenomainen kiintymys paratiisilliseen kirjavuuteen. Yhdysvaltain nykyinen presidentti ja monet muut sikäläiset urakoitsijat ovat rakennuttaneet pilvenpiirtäjiä, joissa hallitsevana piirteenä on loiste. Se on aikaansaatu runsaalla lasilla ja kullan ja hopean kimalluksella, vaikka nämä aineet on tietenkin korvattu halvoilla jäljitelmillä.
Joka tapauksessa modernilla suurkaupungilla näyttää ainakin ensimmäistä maailmansotaa edeltäneen optimismin ajan näkökulmasta selviä paratiisin piirteitä. Jack Londonin Rautakorossa puhutaan hohtavista ihmekaupungeista ja niistä puhuu jo Nikolai Tšernyševski 1860-luvulla. Lasi ja alumiini näyttävät mahdollistavan tuon tulevaisuuden kevyen ja painottoman näköisen lasikaupungin luomisen. Niinhän tapahtuikin.
Siitähän jo Lontoon vuoden 1851 maailmannäyttelyyn rakennettu Kristallipalatsi näyttää antaneen esimakua. Ja onhan meilläkin, huomattakoon, Lasipalatsimme… Ja mikäli se tuntuu hieman vaatimattomalta, on –käytän nyt huonoa ilmausta- kivenheiton päässä Sanoma Oy:n lasinen kuutio.
Myös maalliseen paratiisiin kuuluu kiilto ja kimallus erottamattamana elementtinä. Meidän ruotsinlaivamme ja Tallinnan Tallink-hotelli ja hieman muutkin rakennukset ovat paratiisin kulmauksia. Ja toki muistamme TV:stä tutut Dallasin ja muut peilikaupungit.
Kuten tämän viikonvaihteen Iltalehti kertoo, Donald Trumpin kuuluisa Trump-keskus, hänen silmäteränsä New Yorkin Tiffanyn vieressä muistuttaa ruotsinlaivaa: sama kiilto ja kimalluksen katinkulta, jolle suomalainenkin on pikkuhiljaa oppinut olemaan nyrpistämättä nenää.
Paratiisin esimakua tarjoavat noilla laivoilla myös noutopöydät, jollaiset sinänsä ovat van ha pohjoismainen keksintö. Niitä ”ruotsalaisia pöytiä” venäläiset ihastelivat Helsingissä jo 1800-luvulla. Silloin niihin muuten kuului vodkasamovaar i itsepalvelulla.
Kuitenkin tuo mainio instituutio ymmärrettävästi kärsi sodan ja pula-ajan oloissa. Se heräsi kuitenkin  sitten laivoilla uudelleen ja muistan, millainen elämys tuo herkkujen tolkuton runsaus oli, kun pääsin sellaisen ääreen vuonna 1963, Viking ykkösellä, joka muuten oli väriltään sininen ja höyrylaiva.
Samoihin aikoihin ihmiset alkoivat tehdä kaukaakin toivioretkiä Lahden Seurahuoneelle, jossa  seisova voileipäpöytä oli tuo kaivattu paratiisin esikartano.
Mutta ihmisen onnea ei voi lisätä syöttämällä häntä enemmän kuin maha vetää eikä myöskään kyhäämällä hohtavia pylväitä ja valoja, olipa niitä sitten vaikka kahdensadan metrin korkeudelta ja sadan metrin pituudelta tai enemmänkin.
Paratiisi ei ole enempää loputtomien visuaalisten kuin kulinaaristenkaan nautintojen pesäpaikka. Ihminen voi rankaisematta syödä vain tietyn, kohtuullisen määrän ja sama koskee juomista. Silmäin pyyntöä eivät samanlaiset rajoitukset koske, mutta kylläpä siinäkin ähky pian tulee vastaan.
Seksin kanssa asia on vain hieman toisin. Rajansa se on kaikella eikä määrä koskaan korvaa laatua. Paratiisista emme täällä maan päällä voi saada kuin kalpean aavistuksen. Parhaimmassa muodossaan sillä sitä paitsi on tuskin mitään tekemistä kiillon ja kimalluksen, mahan täyttämisen saati nyt mammonan kanssa.
Miten runoilikaan verraton Georges Brassens:

Un p'tit coin d'parapluie
Contre un coin d'paradis
Elle avait quelque chos' d'un ange
Un p'tit coin d'paradis
Contre un coin d'parapluie
Je n'perdais pas au chang', pardi

Ilmeisesti varastetun sateenvarjon alla voi löytää suuremman onnen kuin paratiisissa, arvelee lemmestä sokaistunut nuori mies. Vaikka kyllähän ne hänenkin silmänsä vielä aukeavat.

5 kommenttia:

  1. Aikamme ongelma, Mihály Csíkszentmihályin mukaan, on mielemme sisäisen tasapainon löytäminen. Paratiisi voi löytyä, kuten eilen havaitsin, vaikka pienen tytön kommentissa. Jos vapaa-aikaa on tervetuloa Turkuun Die Kalewaista ihmettelemään!

    https://ketovuori.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Seurahuoneen herkkupöytä on olemassa vieläkin aina viikonpäivät joulun alla.

    VastaaPoista
  3. kirves
    Väännettyä Brassensia;
    Kulmilla Rue Blanchin

    centti sateenvarjosta
    palaan paratiisista

    häiveeseen enkelin
    palaan paratiisin

    vaihtoako katuisin
    hitto, miksi empisin

    Paratiisin tunnistamisen ongelmaa (ei kannata nuolaista, ennen kuin tipahtaa) on kuvannut Uuno Kailas runossaan Helvetti.

    VastaaPoista
  4. "Paratiisin ominaisuuksia"

    1. On Lottovoitto syntyä Suomeen.

    2. On Onni päästä muuttamaan Suomeen pakoon KGB:n vainoja.

    3. On Onni päästä muuttamaan Suomeen pakoon Islamismin vainoja.

    4. Oli Onni päästä pakenemaan Ruotsiin Suomesta pakoon NKVD/MVD:n vainoja.

    5. Oli Onni päästä muuttamaan Suomesta Ruotsiin hakemaan paksua voita leivän päälle.

    6. On Onni päästä muuttamaan Ruotsiin pakoon...

    7. On Onni päästä muuttamaan Saksaan pakoon...

    8. On Onni päästä pakenemaan Länteen pakoon...

    9. JNE.

    VastaaPoista
  5. Onni on tämä pehtooripuolue joka huolehtii kartanon tilusten turvajärjestelyistä isäntäperheen asustellessa ulkomailla, tyttärien ratsutilalla Saksassa tai poikien golfatessa Espanjassa.

    Kyllä kansa maksaa!

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.