sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Jyrkkä taival



Jyrkkä taival

Jarkko Vesikansa, Laman taittaja. Raimo Sailas ja kolme talouskriisiä. Otava 2016, 521 s.
Jyrkkä/kova taival/reitti (Krutoj maršrut) oli aikoinaan nimenä Jevgenija Ginzburgin muistelmilla. Tuo trotskilainen aatteen nainen joutui stalinistisen komennon heiteltäväksi, mutta säilytti nuoruutensa ihanteet, ellen nyt ihan väärin muista.
Jyrkkä on ollut taival myös meidän katajaisella kansallamme. Jälkikäteen katsoen se näyttää vain johtaneen jyrkästi ylöspäin, pois sieltä köyhyyden ja murheen alhosta, jossa oltiin vielä sotien jälkeen.
Muutos ja sen rajuus ovat avainkäsitteitä. Tosiasia on, että harva edes muistaa, miten alkeellista ja köyhää se elämä materiaalisesti oli vielä 1950-luvulla ja vielä harvempi tajuaa, millaisia mutkia sentään saatiin tehdä, ennen kuin maamme oli maailman hyvinvointivaltioiden kärjessä ja miltei kaikkien ihastelun kohteena.
Sitä paitsi tuota asemaa ei ole nytkään annettu meille perinnöksi, jonka voi haudata maahan kuten kelvoton palvelija teki talentilleen. Vanhaan juutalaiseen tapaan perintö on määrätty enenemään, muuten se tuottaa tappiota siinä inflaatiossa, joka faktisesti on väistämätön kehittyvässä maailmassamme.
Ja tästä pääsemmekin Raimo Sailakseen, Vesikansan kirjan päähenkilöön, jonka elämäntarina hahmotetaan taustaksi niille talouden ja yhteiskunnan muutoksille, joita suuret ikäluokat saivat kokea.
Sailas on kotoisin Nivalasta, juurevan Kyösti Kallion kotipitäjästä, joka myös kerran nousi Suomen kartalle Konikapinan ansiosta, siis kansalaistottelemattomuuden.
Kyseessä oli riita Ruuttusen tammasta, jonka eläinlääkäri määräsi lopetettavaksi näivetystaudin takia. Tätä pidettiin kohtuuttomana ja isännät kieltäytyivät tottelemasta ja taisivat aseitakin haalia mukanaan jonnekin talolle.
Niinpä valtiovalta määräsi paikalle peräti sotaväen, vanhaan tsaristiseen tyyliin. Kerrotaan, että kun paikalliset emännät kysyivät osaston komentajalta, Nikke Pärmiltä, mitä vehkeitä ne mukana raahatut konekiväärit oikein olivat ja mihin niitä tarvittiin, vastasi jäyhästä tyylistään tunnettu jääkärikapteeni ”Duoda duoda. Niillä dapedaan deildä ukot, duoda!”
Luojan kiitos, patruunat säästyivät silloin ja toivottavasti aina vastaisuudessakin. Ehkäpä välikohtaus joka tapauksessa kertoo jotakin Nivalasta, jossa oltiin paitsi säästäväisiä, myös itsepäisiä. Tamma virkosi, kun sitä ruokittiin vähän paremmin, mutta eihän sitä kauraa pulan kourissa liene liikoja riittänyt ihmisillekään. Elettiin niillä eväillä, joita oli.
Sailaksen avainkokemuksiin näyttää kuuluneen suo-ojan kaivaminen käsin pakkasessa. Sitä teki muun muassa hänen isänsä. Se oli rankkaa työtä, josta maksettiin kurjasti. Silti se ei ollut syy ruveta epäisänmaalliseksi tai alkaa kannattaa kommunistista huuhaata. Ei ainakaan kaikille. Se vain oli kestettävä ja siinä tarvittiin tuota suomalaista sisua, josta taitaa enää olla jäljellä vain nimi.
Vastaavan kokemuksen sain itsekin, kun linja-autolla kouluun mennessäni katselin miehiä, jotka poistuivat pimeään metsään pokasahan ja kirveen kanssa. Siinä sitä oli luvassa rankkaa työtä niukalla korvauksella. Eipä juuri kateeksi käynyt.
Ja Suomen tarina sodanjälkeisinä vuosikymmeninä onkin ennen muuta tarina yhteiskunnallisesta vallankumouksesta, jossa koko kansan elinolot paranivat huimasti. ei ole liioittelua sanoa, että muutos oli suurempi kuin Neuvostoliitossa, jossa sellaista yritettiin ajaa läpi väkivalloin. Jyrkkä on ollut taival, mutta laaksojen kautta.
Sailas, kuten muutkin ikäluokkansa edustajat kokivat muutoksen myös suuren luokkaretken muodossa. Matka Nivalasta pääkaupunkiin ja yliopistoon oli monessa suhteessa pitkä, mutta sen tekivät monet. Jotkut eivät kuitenkaan niin tehneet, vaan jäivät kouluttamatta varojen puutteessa.
Tässä oli selvä yhteiskunnallinen vääryys, minkä myös Sailas havaitsi omasta ympäristöstään. Hänen puolueekseen vakiintui sosialidemokraatit, jotka ainakin periaatteessa pyrkivät oikeudenmukaisuuteen. Käytännössä siihen porukkaan kuitenkin aina kuului myös vastuutonta huuhaa-väkeä, joihin Sailas oppi ottamaan etäisyyttä.
Hän pääsi jo nuorena virkamiesuralle ja nousi avainasemiin budjettien suunnittelijana. Sellaista herraa todella tarvittiin, sillä poliitikot osoittautuivat toinen toistaan löperömmiksi ”jakovaran” käyttelijöiksi, joiden ensisijainen kiinnostus tavallisesti kohdistui omien äänestäjien miellyttämiseen ja kilpailijoiden kanssa taktikoimiseen. Maan etu uhkasi yhä uudelleen jäädä jalkoihin.
On kiinnostavaa havaita, miten nopeasti ihmiset oppivat pitämään ”saavutettua etua” jonkinlaisena pyhänä oikeutenaan, johon koskeminen on huutava vääryys ja suoraan sielunvihollisen ajatuspajassa keksittyä.
Noita etuuksia Suomen hallitukset ottivat tavakseen jaella aina, kun rahaa näytti olevan. Koska tämä merkitsi sitä, ettei haluttu piitata niistä trendeistä, jotka osoittivat asian pitemmän päälle kestämättömäksi, tuli budjettipäälliköille ja valtiovarainministereille epäkiitollinen tehtävä leimautua niiksi konniksi, jotka riistävät, ellei nyt leipää köyhän suusta, niin ainakin Torremolinoksen loman siivoojalta.
Tyytymättömyys vallitsevaan elintasoon ja saavutettujen etuuksien peruuttaminen on ollut aika hämmästyttävää, kun muistetaan, millaisissa oloissa valtaosa vanhemmasta väestä oli elämäntaipaleensa aloittanut. Sailas näyttää olleen tässä asiassa tavallista hyvämuistisempi ja sai yhä uudelleen palauttaa jeremiaadeja esittävien mieleen suhteellisuuden tajua.
Kuten vallankumouksissa yleensä, Suomenkaan kehityksessä ei menty tasaista tietä. Itse asiassa katastrofi näytti useammankin kerran olevan uhkaamassa, ehkä peräti valtion konkurssi, kuten 1990-luvun alussa. 2000-luvun lamassa sukellettiin jossakin suhteessa jopa syvemmälle, mutta paremmin eväin.
Siellä oli dramatiikkaa kerrakseen. Mutta kyllä se vielä hurjemmalta tuntui, kun 1970-luvun puoliväliä lähestyttäessä sammutettiin katuvalot öljyn hinnan moninkertaistumisen takia. Taivas näytti synkältä, mutta lopulta paisunut idänkauppa siivitti maan uuteen nousuun.
Nykyajan perspektiivistä se hätätila, joka sai Kekkosen runnaamaan tunnetun hätätilahallituksensa, näyttää aika kohtuulliselta siinä suhteessa, että työttömienkin määrä nousi vain kolmeen prosenttiin työvoimasta. Nykyisinhän tällainen tilanne vaikuttaa lähinnä utopialta.
Joka tapauksessa Martti Miettusen hätätilahallitus ei Sailakselta suuria mainesanoja saa. Hän pohtii, oliko kyseessä mahdollisesti aikakauden huonoin hallitus, vai olisiko tämä arvosana sittenkin annettava Kataisen/Stubbin hallitukselle.
Toimivaan talouspolitiikkaan kuuluu ensisijaisesti kyky panna suu säkkiä myöten. Poliitikoille tämä sinänsä yksinkertainen sääntö näyttää olevan ylivoimainen noudatettava. Kun jostakin joudutaan leikkaamaan, on aina niitä, jotka eivät voi vastustaa kiusausta tehdä asiasta oman demagogiansa välikappale.
Tietenkään pelkät leikkaukset eivät riitä, mutta ilman niitä on mahdotonta myöskään saada laman painaessa päälle rahoja sinne, missä niitä eniten tarvitaan.
Taloustieteilijöitä riittää ja on aina riittänyt tohtoroimaan asioita omilla resepteillään. Jossakin vaiheessa keynesiläisyys oli ylivertaista viisautta, jonka valossa pilkattiin ja syytettiin 1930-luvun tiukkaa politiikkaa, jonka takia viime kädessä myös Ruuttusen tamman kaura-annos jäi liian pieneksi.
Sen jälkeen monetarismin tarjoama viisaus aiheutti taas kopernikaanisen vallankumouksen tarkastelukulmassa. Itse olen rohjennut jäädä aika skeptiseksi koko tuohon tieteeseen nähden ja kaikesta päätellen näin on myös Sailas.
Vesikansa filosofoi ”syvästä valtiosta”. Kyseessä on Kimmo Rentolan lanseeraama käsite, joka viittaa valtion avainvaikuttajien verkostoon. Se on se ydin, joka pitää hallussaan valtakunnan salaisuuksia ja puolustaa sitä kriisiaikoina.
Poliitikot ja kuka ties koko demokraattinen järjestelmämme ovat liiaksi tuulelle käyviä, pystyäkseen vartioimaan maamme kansankokonaisuuden etua. Kelpo radikaalit jopa pitävät velvollisuutenaan tehdä siitä pilkkaa.
Näyttää kuitenkin siltä, että jollei tämä epävirallinen verkosto ole vastuuntuntoisten ja pätevien miesten käsissä, saattaa koko valtio olla vaarassa. Ei ole mitään syytä kuvitella, että meidät olisi tuomittu sekä vaurauteen että onnellisuuteen ja yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen.
Ne ovat asioita, jotka on yhä uudelleen lunastettava ymmärtäen vastuu myös kokonaisuudesta.
Kirja on ennen muuta kiinnostavaa muistelua, joka avaa näköalan kulissien takaa. Suurten ikäluokkien edustajalle se palauttaa mieleen monia tuttuja kansakunnan vaiheita aivan uudesta kulmasta. Nuorison näkökulmasta liikutaan osittain esihistoriassa, mutta hyvä olisi kaikkien hieman sitäkin tuntea.

20 kommenttia:

  1. Sailaksen ohella vallan kammareihin kutsutuista maakuntien miehistä muistuu mieleen Seppo Kääriäinen jonka ura sai jyrkän käännöksen professori Risto Sankiahon pyydettyä hänet yliopistolla tekemään tutkimusta Maalaisliiton historiasta.

    Itsekin koin nuorena savolaispoikana Hesassa tulleeni Demari-lehden kutsumana ehdolle ns. positiivisesta syrjinnästä nauttimaan, joskaan en silloin sitä edes ymmärtänyt, mutta onneksi elämä on opettanut varomaan valmiiksi katettuja pöytiä.

    Tämän päivän HS.ssa toimittaja Jaakko Lyytinen kutsuu pelastusta pohjoismaiseksi yhteistyöksi.

    Hesa-poika Lyytinen yhdessä maan kustannustoimintaan syvällisesti perehtyneen Jan Erolan kanssa perusti Punatähdet-yhtyeen, joka on viihdyttänyt kulttuurieliittiä sekä Suomi Areenassa että lukuisissa Sanoma OY:n henkilökuntajuhlissa. Heidän ohjelmanumeronsa koostuu ystävällisestä naureskelusta savolaisuudelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulttuuritoimitus ymmärsi tavallaan, pitänee kokeilla seuraavaksi päätoimittajia jotka tietävät jatkavansa Juhani Ahon työtä tämän perustaman Päivälehden jalanjäljillä:

      -Eukonkannon yhteys Juhani Ahon romaaniin Juha jossa "shemeikka" vie Juhan vaimon Venäjälle, sekä linkitys nykyaikaan jossa "kasakka vie kaiken mikä on löyhästi kiinni". (Esitykseni synnyinkuntani Sonkajärven väelle heidän etsiessä Facebookissa paikallisia 100v- tarinoita)

      Vuonna 1991 ensimmäisen kerran järjestetyt Eukonkannon MM-kisat ovat tuoneet Sonkajärven aivan uudella tavalla kv-tietoisuuteen.

      Poista
  2. "Se oli rankkaa työtä, josta maksettiin kurjasti. Silti se ei ollut syy ruveta epäisänmaalliseksi tai alkaa kannattaa kommunistista huuhaata. Ei ainakaan kaikille. Se vain oli kestettävä ja siinä tarvittiin tuota suomalaista sisua, josta taitaa enää olla jäljellä vain nimi"

    Noin varmaan tsaarin ajan Venäjän maaorjat ja Neuvostoliiton gulagin vangitkin ajattelivat. Lampaat jäivät määkimään surkeaan kotikyläänsä "raukat menköön merten taa".

    Fiksuimmat suomalaiset joilla oli rohkeutta muuttivat ruotsiin ja jos ei ollut alkoholiongelmia niin kansakoulun käynytkin saavutti liukuhihnatyössäkin paremman elintason kuin koskaan Suomessa.

    Tietysti silloin Ruotsissa oli todellinen työvoimapula joka tarjosi köyhempien naapureiden kouluttamattomalle väestölle mahdollisuuden nostaa elintasoaan siihen nähden mitä entisessä kotimaassa oli saavutettaviss.

    Nyt koulutetut nuoret aikuiset ymmärtävät että Suomessa ei kannata heittää elämäänsa hukkaan ja lähtevät muille maille missä on luvassa parempi tulevaisuus.

    VastaaPoista
  3. Kuka mitenkin. Hölmöimmät menivät itärajan taa ennen sotia tai sitten yrittivät äänestää sikäläistä komentoa rajan tälle puolelle.

    VastaaPoista
  4. Uusliberalistinen politiikka on nykyisten ongelmien juurisyy. Ei ollut mitään syytä poistaa kapitalistien pääomatuloilta ankaraa progressiivista verotusta ja vapauttaa kokonaan pääomien liikkumista. Nyt pääoma saa liikkua vapaasti kilpailuttaen valtioita siitä mikä heikentää eniten työehtoja ja verottaa vähiten.

    Nyt tietysti palstan wannabe (harmi että kielestämme ei löydy oikein vastiketta tuolle wannabe sanalle) porvarit kysyvät pitäisikö asunnon myynnistäkin saadusta tulosta maksaa progressiivinen tulovero. Teeskentelevätkö he tyhmää vai ovatko todella sellaisia? Itse vastaan kysymyksellä että paljonko olet hyötynyt osinkojen verottomuudesta tai mitä hyötyisit hallintarekisteristä? Tyypillinen porvarin äänestäjä ei ollut edes kuullut hallintorekistereistä ennen kuin asia nousi uutisiin.

    On huvittavaa että ihminen samaistaa itsensä porvariin vaikka ei omista muuta kuin asunnon, auton, kesämökin ja ehkä veneen. Kaikki on kuitenkin vain pelkkiä kuluja tuottavaa käyttöomaisuutta ja tulot riippuvat vain kyvystä tehdä töitä.

    Nämä keskiluokan pikkuporvarit ovat kuitenkin uusliberalistisen politiikan menestyksen salaisuus kautta koko länsimaailman.

    Oma alalajinsa tässä ryhmässä olevat ovat julkisissa viroissa olevat. Nmä ovat juuri porvaripuolueiden paikallistason aktiiveita. Palkka juoksee niin kaun kuin Suomi saa velkaa. Kaikki he kuvittelivat olevansa vain hyötyjiä.

    Näille kansakoulun opettajille voisi jokkus muistuttaa että eläkekin on tulonsiirto että ole koskaan maksaneet niin paljon eläkemaksuja että niillä pelkästään rahoitettaisiin muhkeat eläkkeenne.

    Ei tervittukaan kallista suomi-insinööriä kun Aasiassa on miljoonia nuoria menestyksen nälkäisiä vastavalmistuneita insinöörejä. Luulivatko suomalaiset teekkarit olevansa ainoita jotka voivat oppia korkeampaa matematiikkaa.

    Automaatiosta on puhuttu paljon mutta ei sen verotus ole ongelma. Robottien työntuotosta voidaan periä verot ja valtio voi halutessaan periä niiltä myös työtekijän palkan kulutkin.Ei ole mikään syy antaa yrityksen kiertää veroja ja heikentää valtion palkkaveroista saamaa tuloa automaation avulla.

    VastaaPoista
  5. Siltähän se näyttää. Tarttis varmaan tehdä jotakin.
    Mitä?

    VastaaPoista
  6. Jaha, onpa joukkoon eksynyt kommunistikin. Keskiluokan (ml. opettajien) pilkka nousee ylimielisestä asenteesta, joka ainakin kaltaistani pikkuporvaria (113 kg) ärsyttää.

    Robottiveroa on kylliksi kun yritys maksaa yhteisöveron, energiaverot ja kiinteistöveron.

    VastaaPoista
  7. Vanhaan juutalaiseen tapaan perintö on määrätty enenemään, muuten se tuottaa tappiota siinä inflaatiossa, joka faktisesti on väistämätön kehittyvässä maailmassamme.

    Noin ykksinkertaisesti on siis johdettavissa Suomi yhdessä periaate: kaikessa on kysymys omaisuusarvojen kasvattamisesta. Ihmiset ovat resurssi.

    Mm. Jyrki Kataisen mukaan täsmällismmin sanottuna aina pitää päältä tuvata ruotsalaisten saatavat.

    VastaaPoista
  8. No eihän myöskään juutalaisten saatavia saa unohtaa. Tai kenenkään muunkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OK, joskin vain harva sanoo ryhmäperustetta ääneen pelkäämättä rasistin leimaa.

      Poista
    2. Tällä palstalla vilahtaa melko usein juutalaisuus. Ja melko harvoin positiivisessa yhteydessä.
      Mistähän päin nyt taas tuulee?

      Poista
  9. Pari juttua: Valtio ei voi mennä konkurssiin. Ja lainaa valtiot saavat aina. Ehkä huimalla korolla, mutta saavat kuitenkin. Maailmalla on sivistysvaltioita, joilla laina-ajat valtion velkaerälle voivat olla 9999 vuotta eli hitaimpienkin pitäisi ymmärtää, että ei ole tarkoituskaan maksaa velkaa pois. Sailas on oikeasti ollut väärässä ja Viinasen kanssa ne tuhosivat Suomen talouden. No, Koivisto oli hyvänä apuna.

    Olisi muuten ihan mielenkiintoista tietää, miksi eräs pankkeja koskeva asiakirja julistettiin salaiseksi peräti 100 vuoden ajaksi. Eduskunta tietysti voisi tehdä lain, jolla kyseinen asiakirja vapautettaisiin ja mahdollisesti syylliset saataisiin sähkötuoliin 100 vuodeksi. Samalla voisi paljastaa Tiitisen listan.

    VastaaPoista
  10. Satuin lukemaan Tony Judtin sosiaalidemokraattista ajattelua liberalismin aikana käsittelevän teoksen 'Huonosti käy maan'. Äärettömän tärkeitä kansakunnille ovat luottamus ja rajat. Verrattuna 1950-ja 60-luvun Eurooppaan kansat olivat etnisesti homogeenisia ja oli paljon koulutettua väestöä hyvinvointia rakentamassa. Oltiin kulttuurisesti konservatiivisia ja yhteiskunnallisesti uudistushenkisiä.

    Sitten pääsi valtaan 1960-luvun sukupolvi, joka veti liberalismin överiksi. Uudet sorretut ryhmät (etniset vähemmistöt, Yhdysvalloissa mustat, opiskelijat, naiset, myöhemmin homot ym.), joiden asioita alettiin ajaa. Homogeenisuus takaa luottamusta. Olisi mietittävä valtion rooli uusiksi. Kollektiivisen identiteetin yhteisten symbolien merkitys. Kansalaisten on luotettava, että viranomaiset käyttävät maksamamme verot vastuullisesti. Luottamus horjuu, vaivalla rakennettua luottamusta horjuttaa mm. sosiaalisen liikkuvuuden pysähtyminen; liiallinen usko taloudellisen kasvun merkitykseen; maahanmuutto, ihmisten vastahakoisuus jakaa hyvinvointivaltio erityisesti kehitysmaista tulevien muslimien kanssa.

    Yhteistoimintaa yhteiseksi hyväksi ei tapahdu elleivät markkinat ja vapaa kilpailu toimi rehellisyyden ja kohtuuden hengessä. Nyt taloudessa on ollut jatkuva julkisen vastuun siirto yksityissektorille ilman havaittavaa kollektiivista hyötyä. Vastoin talousteorioita ja yleistä myyttiä yksityistäminen on tehotonta. Julkista omaisuutta ostetaan vain, kun riskiä piennenetään valtion taatessa loppupeleissä tappiot.

    Kurjuuden täydentää nykypolven poliitikkojen heikko taso. Demokratian uhka on äänestämättä jättäminen. Nykypoliitikot eivät ilmaise sen enempää vakaumusta kuin auktoritettiaakaan. He ovat niitä, jotka ovat synnyttäneet kollektiivisen epäluulon yhteisten asioiden hoitoon. Heitä voi kutsua kevytpoliitikoiksi. On syntynyt itsevarmuus oikeassa olemisesta, maallinen edistysuskonto.

    Kaikki ovat samaa mieltä. Sosiaalidemokratiasta on tullut eurooppalaisen politiikan arkea. Kaikki vannovat demokratian ja hyvinvoinnin nimeen. Kommunismi ei ole enää haastajana. Nykypoliitikot muodostavat silmiinpistävän vastakohdan toisen maailmansodan aikaisille ja sitä seuraaville valtiomiehille.

    VastaaPoista
  11. Luulenpa, että yleismaailmalliset tuulethan ne siellä puhaltelee ruakoille rajoillemme.

    VastaaPoista
  12. Vierailtuaan Rauman telakalla 1992 Donald Trump halusi illalla tansseihin kaupungille.

    Telakkamiesten tietotoimiston mukaan hän on näköjään päättänyt, ettei USA:sta tulekaan rumien naisten hallitsemaa vähemmistöjen paratiisia.

    Kun asiaan meilläkin nettikeskusteluissa puututtiin, saatiin Anne Bernerin lisäksi sievä opetusministeri ja eduskunnan puhenainen. Vastuullinen isäntä huolehtiikin että talon ulkokuori on kunnossa, ts. brändätty.

    Presidentti Ahtisaaren aikana brändääminen oli erityisen suosittua ulkoministeri Alexander Stubbin asetettua kuuluisan brändityöryhmän Jorma Ollilan johdolla.

    Politiikka on rikki - tyhjää koliseva tynnyri korjattava!

    Usko, toivo ja rakkaus. Suurin niistä on rakkaus!

    VastaaPoista
  13. Kirves
    Hyvä blogi, hyvää keskustelua. Tämä on parasta Suomessa!

    Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
    Naapurissa pantiin kaikki jakoon, eikä Venäjä vielä konkurssissa ole.

    Valuuttaa ja silovikkejä valtio valutti länteen ja varmaan muuallekin. Valtakunnan arpajaiset. Omaisuutta ei vissiinkään ostettu, vaan lähinnä jaettiin.

    Venäjä on vieläkin toimiva (hyvinkin)) toimiva valtio.

    Näin uskon Suomenkin olevan, ja uatoksenkin annetaan lentää.

    Topor

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.