perjantai 8. heinäkuuta 2016

Byrokratian suuri aika



 Byrokratian suuri aika

Kuten jo C. Northcote Parkinson aikoinaan havaitsi, jokainen organisaatio pyrkii laajenemaan loputtomasti ja vaatii yhä uusia resursseja tehdäkseen saman työn, joka on onnistunut ilman niitä. Niiden tarpeiden tyydyttäminen on ajatuksenakin absurdi ja merkitsisi eräänlaista hallitsematonta räjähdystä, jonka jäljeltä maailmassa olisi vai savuavia raunioita ja sekopäisiä byrokraatteja puhumassa munkkilatinaansa niiden äärellä.
EU:hun olemme kaikki joutuneet tutustumaan niin sanotusti kantapään kautta ja se onkin tyypillisesti byrokraattinen organisaatio. Mikään muu määre ei samassa määrin vastaa sen ominaislaatua, sehän on mahdollisimman kaukana niin monarkiasta kuin demokratiastakin.
Se on käytännössä hallitsematon ameba, joka pyrkii laajenemaan yhä kauemmas ja hallitsemaan yhä enemmän sellaista, minkä kanssa sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä.
EU:hun verrattava on myös NATO, jossa sotilaat ovat päässeet korkeaan roolin. Ja armeijat ovat tunnetusti byrokratian huipentumia. Suotta ei muuan sovjetologi aikoinaan sanonut, että paras tapa oppia ymmärtämään Neuvostoliittoa on tutkia, miten USA:n armeija toimii.
Asia ei toki ole niin, että byrokraattinen organisaatio koostuu tyhmyreistä ja tyhjäntoimittajista. Itse organisaation lainomaisuuksiin kuitenkin kuuluu, että sillä on kyky prässätä monesta keskenään ristiriitaisesta (elämä on) viisaasta ja lahjakkaasta näkemyksestä tasapaksua ja lahjatonta pötköä, joka ei joko kelpaa mihinkään tai on suorastaan tuhoisaa käyttäjälleen.
Nyt näyttää siltä, että meneillään olevassa Varsovan kokouksessa päätetään NATO:n entistä suuremmasta läsnäolosta Itä-Euroopassa.
 Tyhminkin ymmärtää, että tämä pakottaa Venäjän vastaavaan omien varustustensa paisuttamiseen. Tästä tietenkin seuraa vastatoimia ja niin edelleen, loputtomiin.
Byrokraattinen logiikka veisi tietenkin sekä Venäjän että Euroopan kaikki mahdolliset resurssit asevarusteluun siihen saakka kunnes Venäjä luopuu leikistä ja sen talous romahtaa. Tämähän lienee todennäköisempää kuin se, että sinänsä heiveröinen Euroopan talous romahtaa sitä ennen.
Tässä ei kuitenkaan tietysti olisi mitään järkeä, mutta tämä ei kiinnosta niitä, joiden mielessä on vain oman organisaationsa kuviteltu etu, sen roolin loputon kasvattaminen.
Koska valtiomiestaitoa tai edes mahdollisuutta sellaisen käyttämiseen ei ole havaittavissa, taitaa odotettavissa olla ikävä ja vaarallinen militarismin kausi. Se on aikaa, jolloin leikitellään sodan mahdollisuudella huolimatta siitä, että sellainen merkitsisi yleensäkin rikollista järjettömyyttä ja ettei sellaisella voida kuvitella saavutettavan mitään rationaalisia päämääriä.
Sen sijaan, että hävettäisiin jo sitä, että moiseen toimintaan ylipäätään valmistaudutaan, on alkanut uusi militarismin ihailun kausi, joka yleensäkin kuuluu rappeutuneiden aikakausien kuvaan yhtä lailla kuin raukkamainen julmuus ja pelkuruus tosipaikan tullen.
Erityisen irvokasta on, että tähän tilanteeseen on ajauduttu ilman mitään järjellistä syytä. Sellaiseksi ovat kelvanneet fantastiset kuvitelmat Venäjän loputtomasta aggressiivisuudesta ja sen kyvystä ja halusta järjestää kaikenlaisia ikävyyksiä koko Euroopassa ja laajemminkin.
Saattaa kuulostaa komealta sanoa, että olemme kaikki ukrainalaisia, mutta tosiasiassahan tämä ajatus perustuu täydelliselle typeryydelle ja piittaamattomuudelle tosiasioista. On toki mahdollista yrittää  muuttua siinä määrin Ukrainan kaltaiseksi, että joutuu myös etulinjan maaksi, mikä saattaa kuulostaa komealta, mutta ei todista erityisestä lahjakkuudesta.
1920-luvulla Suomen Moskovan-lähettiläs Antti Hackzell kirjoitti diplomaattiraportissaan Helsinkiin, että olisi syytä kiinnittää huomiota yleiseen mielipiteeseen ja pitkän tähtäimen kehitykseen. Sellaisen kuvan antaminen, että sota on varmasti edessä, saattaa toteuttaa itsensä.
Nykyaikaista sotaa valmistellaan vuosien ajan, rakennetaan strategisia rataa ja teitä ja niin edelleen. Siihen kuuluu myös tietyn mielialan luominen. Tällaista kehitystä Suomen piti kaikin tavoin vastustaa.
1930-luvulla tällainen ei enää ollut mahdollista. Inkerin kollektivisointi ja alueella toteutettu tosiasiallinen kansanmurha ja Itä-Karjalan vastaava kehitys vuosikymmenen lopulla olivat asioita, joista vaikeneminen ei olisi ollut enempää kunniakasta kuin mahdollista.
On myös mahdotonta kuvitella, että kollektivisointi juuri Inkerissä olisi jostakin syystä voitu jättää tekemättä.
Mutta Stalinin aika oli Stalinin aikaa eikä Putin ole enempää Stalin kuin Hitler. Onkin lähes uskomatonta nähdä, miten pidäkkeettömästi meillä etenkin journalistipiireissä niellään kaikki sotilaspiirien ajatuspörriäiset sikäli kuin ne koskevat Venäjän vaaraa.
Totta kai Venäjällä on enemmän sotilaallista voimaa kuin Suomella. Sitä on jopa enemmän Suomen itärajan itäpuolella kuin länsipuolella. Näin on aina ollut ja nykyistä tiulannetta voi pitää erinomaisena siinä suhteessa, että tuota tavaraa on molemmin puolin varsin vähän.
Tietenkin asiaa hoitava organisaatio mielellään näkisi, että sillä olisi käytettävissään ylivoima kaikkien mahdollisten vaihtoehtojen varalta. Tässä kannattaa kuitenkin muistaa, että toisella puolella ajatellaan aivan samoin.
Riittävä tasapaino saadaan aikaan vain silloin, kun molemmat osapuolet hyväksyvät tilanteen. Mikäli poliittisella taholla todetaan, ettei riitoja ja valmiutta konflikteihin tuolla rajalla ole, voidaan varustelu jättää matalalle tasolle.
Mikäli sen sijaan luodaan konfliktihysteriaa vatkaamalla päivästä toiseen ajatusta siitä, miten haavoittuva rajamme on ja miten kipeästi me tarvitsemme lisää rautaa sinne hyökkäystä estämään, saattaa syntyä tilanne, jossa konfliktin syntymisestä todella tulee yksi varteenotettava vaihtoehto ja siihen aletaan valmistautua.
NATO on kaiketi nykyajan suurin rauhanturvaorganisaatio. Sen lisäksi se on muutakin, kuten kaikki tietävät lähihistorian perusteella. Se ei varmaankaan ole puuhaamassa sotaa, mutta kuten muuan tämän hetken parhaista Venäjän tuntijoista Richard Sakwa on sanonut, siellä näyttää olevan kenraaleja, jotka mielellään leikkivät cowboyta.
Jos todella halutaan vahvistaa rauhaa, on kenraaleiden nouseminen politiikan tekijöiksi estettävä. Talo, jossa vahtikoira ottaa isännän paikan, on tuhoon tuomittu.
Mutta löytyykö tästä maanosasta enää johtajuutta, vai meneekö kaikki byrokratian viitoittamia latujaan? Sinäpä triljoonan euron kysymys.
Merkel on jo toivottanut miljoona pakolaista tervetulleiksi Eurooppaan, tekeekö hän vielä jotakin sellaista, jolla ansaitsee paikkansa historiassa?

53 kommenttia:

  1. Noista kommenteistä, että NATO on vain puolustusliitto tulee jotenkin ikävästi mieleen taannoiset jutut siitä miten Neuvostoliiton aseet ovat rauhan aseita.

    Mutta ehkä tämä on vain väärinymmärrystä.

    VastaaPoista
  2. Kun pappi tulee rivistön eteen, tietävät miehet että tosi on kyseessä.

    HS:ia toimittavien partiolaisten suosiman Iisalmen kirjailija Juhani Ahon 1800-luvun lopulla kirjoittamassa Juha-romaanissa nimihenkilön vaimo lähtee Shemeikan mukana Venäjälle. Vaikka hän palaa lapsi kainalossaan kotiin, Juha hyppää sydänsurun murtamana jokeen.

    Sonkajärvi tunnetaan v. 1992 ensimmäistä kertaa järjestetyn MM-eukonkannon kisapaikkana; TP Sauli Niinistö puolestaan lausahduksestaan (10.11.2014) maanpuolustuskurssin avajaisessa "kasakka ottaa sen, mikä on heikosti kiinni".

    Kuopion piispa Jari Jolkkonen otti syyskuussa 2014 Sonkajärvellä pitämänsä veteraanijuhlan puheen johdannoksi presidentti Mauno Koiviston vuonna 1944 sotamiehenä kirjoittamat sanat: ”Tilanne tuntuu nyt raskaammalta kuin koskaan Suomen historiassa. Toivokaa parasta ja rukoilkaa puolestamme.”
    -"Mikä on tilanne nyt Suomessa, Euroopassa ja maailmassa? jatkoi Jolkkonen. Onko sotamies Mauno Koiviston huokaus 70 vuotta sitten saanut uutta ajankohtaisuutta?"

    Pohjois-Karjalasta lähtöisin oleva iltaoppikoulun opettaja Pertti Kallinen varoitteli meitä itäsuomalaisia nuoria luulemasta itsestämme liikoja Helsingissä 1960-70 lukujen vaihteessa.

    Meille näyttäisi taas olevan varattuina luxusluokan näköalapaikkoja isänmaan sankarikummuissa, joihin meitä pyritään saattelemaan hautaamalla kulttuurimme elävänä täällä maan päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sinkoilee täällä miehen aatos, ja kenpä taitaisi asettaa verkkoja hänen tielleen.

      Poista
  3. Vai että suomalainen kulttuuri on katoamassa? Suojeluskunnan iltamat ja Yrjö Jyrinkoski ovat kadonneet, niin rillumareikin muualta kuin joistakin kesäteattereista.
    Mutta esimerkiksi suomalainen runous voi hyvin.Terveisiä Annikin runofestivaaleilta Tampereelta ja Kajaanin runoviikolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pian Yle:n partiolaiset ovat korvanneet Kuhmon karhuvideot tv:ssä norjalaisilla. En tunne partioaatetta, mutta siitä näyttäisi tulleen sopiva epäpoliittinen esiliina tuoda resurssseiltaan ylivoimainen skandinaavinen "charmi" kamareihin hautaamaan kulttuuri elävänä, paitsi ehkä runomatineat siellä teillä päin. Menestystä niille.

      Poista
  4. Organisaatioiden paisumisen suurin syy on tarpeettomien tehtävien omiminen ja tarpeellisten sysääminen toisille. Aivan sama mikä organisaatio milloinkin on kyseessä. Naton toiminnasta tulee mieleen tähtiensota, pudotuskilpailu.

    VastaaPoista
  5. Kerrankin järkipuhetta, nämä terveiset olisi syytä laittaa herra tasavallan presidentille Sauli Niinistölle ja ministereille jotka hoppuilevat ulkopoliittista linjaansa Natoon, samat voisi myös lähettää journalisteille maan päälehtiä myöten, mikä hätä tässä, kun nyt ollaan jo märät housuissa vaikka ei ole aihetta siihen, suomi ajaa itse itsensä sotaan, niin lopulta käy jos tällainen meno ulkopolitiikassa jatkuu kun hötkyillään ennen aikojaan.

    VastaaPoista
  6. "byrokraattinen organisaatio. Mikään muu määre ei samassa määrin vastaa sen ominaislaatua, sehän on mahdollisimman kaukana niin monarkiasta kuin demokratiastakin."

    Tämä on kyllä jo ihan totaalista puppua: pitäisikö kaikki bureau:t/virastot lakkauttaa jotta monarkismi ja demokratia totetuisivat? Eihän kivikaudellakaan olisi tapahtunut edistystä, jos kiviveitsien ja kivikirveiden tuottajat eivät olis voineet keskittyä kiviveitsien ja kivikirveiden keksimiseen ja valmistamiseen. He olivat etuoikeutettu innovatiivinen luokka, joka takasi heimolle lihaa syötäväksi ja nahkoja vaatteiksi.

    Järjestys on ase (tolkuttomuutta vastaan.) Onko teillä säkki valmiina kantamaan viisautta talon kellariin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Järjestys"

      Jos Järjestys on rikollisten käsissä, kuten bolshevikit/kommunistit/Stalin/Hitler, jne., niin sitä sanotaankin jo mafiaksi.

      Poista
  7. Putin on jo todennut, että vain hullu hyökkäisi Nato-maahan.

    Lavrov totesi selkeämmin, että Venäjä ei hyökkää Nato-maahan.

    Hän ei kytkenyt mukaan hyökkääjän mielenterveyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putin on jo todennut...

      Mutta me emme tiedä mitään Putinin seuraavista vuosista (Krim, Ukraina) ja varsinkin Putinin jälkeisestä ajasta. Ei yhtikäs mitään. Ainoastaan Zhirinovskij voi antaa joitakin viitteitä, koska Putin järjesti hänelle kolmemetrisen näköispatsaan Moskovaan.

      Poista
  8. Jos todella halutaan vahvistaa rauhaa, on kenraaleiden nouseminen politiikan tekijöiksi estettävä. Talo, jossa vahtikoira ottaa isännän paikan, on tuhoon tuomittu.

    Nuorukaisena kävin iltaoppikoulua vesihallituksen vahtimestarin päivätyön ohella. Kollega työpaikalla naureskeli kenraali Järjentauksen nimelle, joka oli silloin esillä riidoistaan UKK:n kanssa.

    Sittemmin Jorma Järventauksen poika Jussi toimi Yrittäjien järjestön johtajana kunnes siirtyi lestadiolaisen ex-HS Mikael Pentikäisen tieltä eläkkeelle.

    Ihan virallisesti on myönnetty liberaalien ja lestadiolaisten johtavan Suomea. Joku intellektuelli on sanonut isänmaallisuutta pahimman luokan pelkuruudeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikael Pentikäisen velipoika Antti, HY:n hallituksen jäsen, kertoi kymmenkunta vuotta sitten Savon Sanomien haastattelussa olevansa parin vuoden ajan Washingtonissa luomassa suhteita Obaman hallintoon. Sittemmin hän toimi Kirkon ulkomaansuhteiden päällikkönä Helsingissä, kunnes on taas palannut Jenkkilään.

      Sotien jälkeisessän Oulussa saksalaissotilaiden kengänkorkojen rytmikkäitä kopsahduksia mielessään kuvitellut Liisa Jaakonsaari sanoo NATOa alkujaan sosialidemokraattien rauhanliikkeeksi. NATOn pääsihteeri Jens Stoltenberg on Norjan sos.dem. ex-pääministeri.

      Flirttaillessani nuorena demareiden porukoissa ihmettelin erään ay-johtajan innokkuutta ylistää olevansa oman alansa työnantajapomon paras kaveri.

      Poista
  9. Siis Naton kenraalit kuin cowboyita? Entä Venäjän kenraalit? Suomi ja Ukraina vertailussa: Ukrainako asettui etupiiriksi ja Suomelle käy Naton liittolaisena samoin? Puolaa ja Baltian maita ei Venäjä enää pidä etupiirinään.

    VastaaPoista
  10. Viisain ja paras analyysikirjoitus maamme elintärkeistä sekä polttavista ajankohtaisaiheista pitkiin aikoihin. Hienoa, että joku vielä kaiken hullutuksen keskellä jaksaa puhua järkeviä maassamme. Miten tämän kirjoituksen viisaudet saisi taotuksi maamme poliittisten päättäjien päihin? Ellei tässä maassa ala päättäjien keskuudessa nopeasti löytymään viisautta ja järkeä laajasti, niin hukka meidät perii. Sellaista 30-luvun järjetöntä "silmien välliin" ja "päin ryssiä ain, se on tahtomme vain" -politiikkaa tämä nykyisten poliittisten broilereitten,takinkääntelijöiden, "asiantuntijoiden" sekä median vouhotus yhä enenevässä määrin on.

    VastaaPoista
  11. "Byrokratian suuri aika" eli mitä pitää antaa anteeksi journalisteille?

    Journalistit eivät ole tutkijoita, he ovat pintaliitäjiä sovitun rahan, sivumäärän, deadlinen yms. puitteissa.

    Suomen Kuvalehti ei poikkea tästä muistakaan kuvalehdistä. Viimeisessä numerossaan Suomen Kuvalehti väittää, että Aleksanteri-instituutti perustettiin Suomeen ihan tyhjän päälle. Tämä väite on ihan totaalista puppua!!!

    Suomessa oli olemassa vuosikymmeniä ns. Neuvostoliitto-instituutti, joka nuoleskeli Neuvostoliittoa niin paljon kuin kerkesi. Sen johdossa oli suomen-venäläinen aristokraatti.

    Neuvostoliiton romahduksen jälkeen tuli ajankohtaiseksi perustaa uusi Neuvostoliitto-instituutti, joka sai nimekseen Aleksanteri-instituutti, jonka johtajaksi sai kelvata ainoastaan suomettuneen Suomen joku paskasosiologi ilman mitään Venäjän tutkimuksen meriittejä. Pääasia oli kuitenkin se, että tämä sosiologi on taistolais-volshevikki.

    Taistolais-volshevistisen Venäjän tutkimuksen Neuvostoliitto-Aleksanteri-instituutin jäljet Suomessa ovat nähtävissä selvästi: pääasiassa tilpehööriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tohtori Tuomiojan juhlallisesti avaama Lenin Museo löytää faktat positiivisen syrjinnän osastossaan kuunnellen suomalaiskansallista maksajaa, 1700-luvun vuorineuvostoa.

      PS. yritän parhaillaan lukea Jyrki Koulumiehen "Kaikki ajaa Ladalla" mutta ei hitto!, ketä enää kiinnostaa minkä Piskulovin kanssa joku vuorineuvos sopi joistakin idänkaupan kiintiöistä.

      Poista
  12. Blogistilta järjen ääntä. Kumpa vaan joku kuuntelisi.

    Olen varma että myös USA:n ja Nato:n poliittinen johto tietää ja että jokaisen Itä-Euroopan maa johto tietää myös aivan hyvin ETTEI Venäjä tule hyökkäämään yhteenkään NATO-maahan sen enempää kuin Suomeen tai Ruotsiin.

    Olenkin miettinyt kuka tästä turhasta (tämän hetkisten tosiasioiden pohjalta) pelkohypetyksestä hyötyy.
    Ehdokkaaat keksii jokainen itse.
    Mistä syntyy esim. erään iltapäivälehden määrätietoinen ja jokapäiväinen Mörköooppera, jonka jankuttava sanoma on että Venäjä on meille välitön uhka?
    Kun tylsä tosiasia nyt vaan on, ettei ole. Ei tämänhetkisten tosiasioiden pohjalta.

    Pekka Visurin raportti Venäjän armeijan tilasta toi erään myytin esiin numerotiedoilla: http://sgseura.fi/index.php/15-ajankohtaista/29-pekka-visuri-venajan-joukot-suomen-lahialueilla
    Rauhoittaako yhtään?

    Eli ei kai ihmisten kaikkien pelkojen perusteella voida alkaa tehdä turvallisuus- ja ulopoliitiikkaa. Ihmiset pelkäävät kaikenlaista. Putin ei hyökkää Nato-maahan, se on vaiettu salaisuus. Sitä ei ainakaan saa mielellään paljastaa. Eikä hyökkää Suomeenkaan joka on käytännössä länteen jo täysin integroitu.

    Minulla - idästä historiallisena aikana tulleiden kymmenien hyökkäysten tieto, ja rajan taakse jääneiden sukuni alueiden, tunto mielessäni - on sataprosenttinen turvallisuudentunne tämänhetkiseen turvallisuustilanteeseemme.
    Itä on itä, ei meitä, r...sä on r...sä, mutta ei tässä ole mitään syytä pelätä olematonta pupun lailla.

    Nyt ei ole isonvihan eikä talvisodan aika.
    Niin vain on kuitenkin käynyt, että turvallisuuspoliittisesta hyperventiloimattomuudesta on tehty jotakin väärää. Pitää pelätä ja haluta juosta nopeasti Obaman...Clintonin syliin. Se on mukamas järkevää.

    Kysymys on varmaan siitä että kun ollaan nyt EU:n ytimessä niin halutaan viedä läntinen projekti loppuun saakka. Emme uskalla olla enää Suomi. Minusta se ei kovin isänmaallista ainakaan ole. Mutta byrokraattinen, kulttuurinen, taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen federaatio tarjoaakin sopeutuvaisille lukemattomia kiinnostavia työtehtäviä omilleen, omalle heimolleen. Se voi olla yksi suurimmista liikuttajista.


    jk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi hitossa Venäjä haluaisi hyökätä suomeen, tai muualekaan itäeurooppaan, kun venäläisillä on kiva etelä ja kaakkkoisraja, missä on mm pieni valtio kiina ..

      Poista
    2. Blogisti ja mm. nimimerkki jk edustavat yhä harvinaisemmaksi käyvää järjen ääntä tässä nykyisyyden moniarvoistuvassa kakofoniassa.
      Onko Tolkku katoavaa kansanperinnettä ? En usko.
      Nimim. #kylläkansatietää.
      hm.

      Poista
  13. "tähän tilanteeseen on ajauduttu ilman mitään järjellistä syytä"
    ETYJin päätösasiakirjan, Budapestin muistion ja muiden kansainvälisten sopimusten rikkominen ei sinusta ole "järjellinen syy"? En tiedä mitä tuollaiseen älyttömään väitteeseen edes jaksaisi kommentoida. Mikä sitten on kansainvälisessä politiikassa järjellinen syy reagoida johonkin, jollei sopimusten räikeä rikkominen?

    VastaaPoista
  14. "Tieteellisen Byrokratian suuri aika"

    "Venäjän tutkimuksen keskus" -- Aleksanteri-instituutti oksensi tieteelliselle yleisölle teoksen nimeltään "Discussing Stalinism: Problems and Approaches. Edited by Markku Kangaspuro and Vesa Oittinen". 2015 Alekanteri Institute.

    Karl Marxin teosten suomentajan venäjän kielestä Vesa Oittisen pääsanomana on se, että Stalin/stalinismi on maailmanhengen ruumiillistuma. Stalin/stalinismi onkin siis maailmanhengen ruumiillistuma, ei ole siis mitään marxismi-leninismiä. Koko maailma on siis koko historiansa aikana ollut ainoastaan yksityisomistuksen lopettamista maksimaalisesti, luokkien hävittämistä, kansanvihollisten ja uskonnon tuhoamistä, proletariaatin diktatuuria, maailmanvallankumousta, jne., jne.

    Opucsen toinen kantava voima Markku Kangaspuro väittää artikkelissaan "Stalinism as a Structural Choice od Soviet Society and its Lost Alternatives" että Marx tapasi venäläläisiä johtavia populisteja ja marxilaisia 1870-luvulla.

    Tämän väittäminen on suuri valhe. Se selviää alla olevista riveistä, joiden mukaan venäläiset aristokraatit Pariisissa kantoivat Marxia käsillään vuosina 1843-1844, eli kaksi vuotta, eikä sitä tehty tietenkään ilmaiseksi: (Lokakuun vallankumouksen jälkeen Neuvosto-Venäjän johtavista henkilöistä yli 90% olivat juutalaisia.)

    Kirjeessään Ludwig Kugelmanille 12.10.1868 Karl Marx kirjoitti:

    «По какой-то иронии судьбы именно русские, на которых я в течении 25 лет неустанно нападаю не только в немецкой, но и францусской, а также английской прессе, всегда были моими «доброжелателями». В 1843-44 гг., в Париже, русские аристократы носили меня на руках. Мое сочинение против Прудона (1847 г.), а также книга, вышедшая у Дункера (1859 г.) нигде не нашли такого большого сбыта, как в России. И первая чужеземная нация, которая переводит «Капитал», это – опять-таки русская. Но этому нельзя придавать большого значения. Русская аристократия в молодые годы учится в немецких университетах и в Париже. Она жадно набрасывается на самое крайнее, что ей в состоянии дать Запад. Для нее это – просто тонкое лакомство. Такое же явление мы встречаем и среди францусской аристократии в XVIII столетии. Как говаривал тогда Вольтер о своей просветительской деятельности: «Ce n’est pas pour les tailleurs et les bottiers (это не для портных и не для сапожников)».
    (Д. Рязанов. Карл Маркс и русские люди сороковых годов. Москва, 1919, С. 4.; К. Маркс, Ф. Энгельс. Сочинения, Том 32, Москва, 1964, С. 472.)

    “It is an irony of fate that the Russians, against whom I have been fighting incessantly for 25 years, not only in German, but also in French and English, have always been my ´patrons´. In 1843-1844 in Paris, the Russian aristocrats there waited on me hand and foot. My book against Proudhon (1847)… have nowhere had such good sales as in Russia. And the first foreign nation to translate Capital is Russia. Yet not too much should be made of all this. The Russian aristocracy are educated, in their youth, at German universities and in Paris. They always yearn for the most extreme the West has to offer. It is pure gourmandise, like that practiced by part of the French aristocracy during the 18th century. Ce n’est pas pour les tailleurs et les bottiers ( It is not for tailors or cobblers) as Voltaire said at the time about his own Enlightenment.”
    (“Marx to Ludwig Kugelmann”. K. Marx, F. Engels. Collected Works, London, Volume 43, pp. 130-131.)


    VastaaPoista
  15. Taidatte olla sama anonyymi, joka on täällä ennenkin lainannut pitkiä pätkiä Marxin teksteistä venäjäksi ja englanniksi. Marx kyllä kirjoitti saksaa, jonka osaajia lienee blogin lukijoiden joukossa. Siis ad fontes, please. Jos tarvitaan käännöstä, se saisi olla suomeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "suomeksi"

      Suomeksi tässä esitetään asian ydin, virallista käännöstä näistä teksteistä ei ole olemassa, koska Moskovassa valittiin oikein vasiten, mitä Marxista ja Engelsistä sai kääntää suomeksi. Yhteensä kuusi nidettä.

      Yksi mielenkiintoinen seikka kuitenkin pujahti kokoelmaan (Marx, Engels 1976, 77). Engels vuonna 1853:

      "Aavistelen, että jonakin kauniina päivänä meidän puolueemme joutuu osallistumaan hallitusvastuuseen...siinä tilanteessa meidän on pakko...omiin, enemmän tai vähemmän väärin tulkittuihin, enemmän tai vähemmän intohimoisesti puoluetaistelussa esiin vedettyihin ja painettuihin lausuntoihin ja suunnitelmiin sitoutuneena, tehdä kommunistisia kokeiluja ja hyppäyksiä, joista itse tiedämme parhaiten, miten epäajankohtaisia ne ovat. Tällöin mennään päättömyyteen -- toivottavasti vain ruumiillisesti -- taantumus valtaa alaa ja kunnes maailma kykenee tekemään sellaisesta historiallisen arvion, meitä pidettäisiin paitsi hirviöinä, mikä meille olisi yhdentekevää, myös pässeinä, ja se on paljon pahempaa."

      Poista
  16. No nyt ollaan viisaampia ja tiedetään, mikä tämä Naton suuri joukkojen keskittäminen Baltiaan ja Puolaan on: kokonainen pataljoona kuhunkin maahan. Eli Nato on päätynyt toimimaan diplomaattien, ei kenraalien viisauksien mukaan.

    Yksi pataljoona on niin pieni osasto, että sillä ei hyökätä eikä uhata juuri ketään. Venäjällä ei siis ole mitään asiallisia syitä hermostua taikka provosoitua. Sen sijaan näiden joukkojen läsnäolo vahvistaa Naton turvatakuita, sillä jos Venäjä tosiaankin hyökkäisi vaikka Viroon, se joutuisi suorilta taistelemaan amerikkalaisia joukkoja vastaan, eli Venäjän olisi aikasempaa vaikeampaa pitää konflikti paikallistettuna.

    Eli tämän pitäisi rauhoittaa baltteja, riippumatta siitä, ovatko heidän pelkonsa todellisia vai kuviteltuja, parantaa Naton uskottavuutta, eli muistutetaan, että turvatakuu ei ole pelkkä paperi, vaan hyökkäys Nato-maahan on hyökkäys kaikkia Nato-maita vastaan, ja Venäjän kenraaleilla ei pitäisi olla mitään todellista syytä huolestua.

    Eli tuskin on kenraalit nyt pääseet kaapin päälle Natossa. Paremminkin niin, että aika monta Nato-kenraalia, jotka ajattelevat joukkojensiirtoja pelkästään sotilaalliselta kannalta, päätös luultavasti hirvittää: jos päätöstä ajattelee siinä valossa, että ihan oikeasti aletaan sotimaan, niin yhden pataljoonan lähettäminen vaikka Viroon puolustamaan paikallisen heikosti varustellun armeijan kanssa maata olisi silkka itsemurhatehtävä.

    VastaaPoista
  17. Erinomainen kirjoitus taas.

    Venäjällä ei ole mitään ongelmaa sen kanssa, että Suomi menee Natoon. Suomihan on siellä jo aivan korviaan myöden. Kaikki on Nato-yhteensopivaa, Nato-kokouksissa ja Nato-organisaatoissa ollaan mukana ja sisällä ja natoa puhutaan Nato-harjoituksissa. Tämä kaikki sopii myös Venäjälle, no problem.

    Sen sijaan Venäjä kokee suorana hyökkäyksenä itseään kohtaan se, jos Nato (= USA) tulee Suomeen. Ts. jos Suomi liitty osaksi Natoa, Venäjän päävihollista ja antaa resurssejaan, maa-aluettaan ja päätösvaltaansa niiden käytöstä Natolle (= USA Venäjän näkemyksen mukaan).

    Miten ihmeessä saisimme Venäjän ymmärtämään, että Naton ohjukset ovat rauhan ohjuksia, EU:n etupiirin siirto itään käsittämään myös Ukraina ja siitä pikku hiljaa edelleen itään ja Naton vyöry esim. Sevastopoliin, ovat puhtaasti rauhan ja rakkauden eleitä ja puhtaasti ja pyytteettömäsi ilman poliittisen ja taloudellisen haltuunoton ajatuksia vain Venäjän eduksi ajateltuja toimia?

    Perkele, pakotetaan ne uskomaan tähän rakkauden sanomaan aseilla uhkaamalla, jos ne ei muuten omaa parastaan ymmärrä. Lisää rautaa rajalle eikä vahigossakaan kuunnella, mitä Venäjällä olisi sanottavaa, kyllä tästä hyvä tulee.

    PS. Kommenteissa sanottiin, että "turvatakuu ei ole pelkkä paperi".

    Kyllä se juurikin on vain pelkkä paperi, jota tulkitsevat Euroopassa juuri ne samat tahot, jotka ovat tulkinneet no-bail-out-sopimusta, Schengen-sopimusta, Dublin-menettelyä, jne. jne. "Hyvä sopimus, pidämme sitä ehdottomasti kiinni, mutta se ei sovellu juuri nyt eikä juuri meille." USA:lla taas ei ole mitään intressiä puolustettavanaan täällä Itämeren takana. Aseita ja ammuksia se kyllä mielellään meille myy ja oikein hyvä niin.

    Artikla 5:n nojalla kukin jäsenmaa sitoutuu auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta liittolaista ”tarpeellisiksi katsomillaan keinoilla”.

    - riittää toimittaa esim. villasukkia talvisodankäyntiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihmeessä saisimme Venäjän ymmärtämään, että Naton ohjukset ovat rauhan ohjuksia?

      Miten ihmeessä saisimme Naton ymmärtämään, että Venäjän ohjukset ovat rauhan ohjuksia? Perkele.

      Poista
    2. "Artikla 5:n nojalla kukin jäsenmaa sitoutuu auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta liittolaista ”tarpeellisiksi katsomillaan keinoilla”."

      Venäjällä tällaisiin ”tarpeellisiksi katsomiinsa keinoihin” kuuluu mm. Pohjois-Korea, jossa Putin oli aikoinaan sukkuloinut hyvin ahkerasti.

      Poista
    3. "Miten ihmeessä saisimme Venäjän ymmärtämään, että Naton ohjukset ovat rauhan ohjuksia?

      Miten ihmeessä saisimme Naton ymmärtämään, että Venäjän ohjukset ovat rauhan ohjuksia? Perkele."

      Toivottavasti ymmärtävät molemmin puolin, että ohjukset ja rauta rajalle ei rauhaa ja rakkautta lisää varsinkaan, jos niitä tungetaan aivan toisen iholle.

      Mutta tuo on heidän asiansa. Meidän asiamme on se, että emme ehdoin tahdoin tuputa itseämme kummankaan puolen ohjusten laukaisualustaksi ja sitä kautta (ydin)ohjusten ensisijaiseksi maaliksi, joka on eliminoitava ajoissa pois enen kuin varsinainen rähinä edes ehtii alkaa.

      Taloudelliset tappiot, viennin tyrehtyminen, investointipako Suomesta, jne tulevat jo ennen tätä, jos omaa tyhmyyttämme asetumme epäsymmetristen "sotatoimimien" kohteeksi.

      Niin on hyvä, kuin se nyt on. Suomi Natossa korviaan myöden, mutta ei Nato Suomessa.

      Poista
  18. Blogini mukaan (18.9.2014) puhemies Heinäluoma oli puhunut samanhenkisesti Lieksassa vastaavassa kansalaisjuhlassa kuin piispa Jolkkonen Sonkajärvellä "niin eikö olisi parasta, herra Stubb, että kävelisitte porukalla salista ulos puhemiehen sammuttaessa viimeisenä valot?

    Samana päivänä kun Jatkosodan 70-vuotisjuhlaa vietettiin Lieksassa, puolustusvoimain komentaja - siis virkamies - allekirjoitti Suomen puolesta paljon puhetta aiheuttaneen yhteistyösopimuksen NATON:n kanssa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksimaalinen yhteistyö ja yhteensopivuus Naton kanssa on eriomainen juttu. Oikein hyvä niin.

      Mutta Naton jäseneksi ei missään nimessä. Se olisi suoraan omaan päähän ampumista sekä taloudellisesti että sotilaallisesti.

      Ei Sven Tuuvaksi hölmöilemään eikä muiden astinalaudaksi ja puskuriksi Venäjää vastaan. Ei edes Ruotsin.

      Hoidetaan sekä oma Venäjä-suhteemme että puolustuksemme itse, mutta suuressa Nato-yhteensopivuudessa.

      Poista
    2. Nato sanoo edustavansa tolerantteja arvoja. Jos Suomi valitsee viisaasti ja pitää liittoutumattomuutensa, jolla se on pärjännyt hyvin sen erään itäisen valtion kanssa 70 vuotta ( ! ) niin mitataan myös se onko Nato tolerantti vai ei. Salliko läntinen valtaresurssi, Venäjään verratttuna muuten moninkertainen, olla meidän omanlaisensa länsimaa.
      Jos länsi on todellinen länsi, toistaiseksi se hienoin systeemi maan päällä, niin sallii tietenkin!
      Tästä federoituvasta länsivirityksestä, jonkinlaiseen uuteen maailmanjärjestykseen hapuilevasta, en ole ihan varma. Nythän britit saavat siitä tuta. Pian Unkari ja Puola.

      Viroon, Liettuaan ja Latviaan lähetetään Nato-pataljoonia pelkoja tasoittamaan. Eräänlaista rauhoittavaa lääkettä siis. Mikäs siinä jos se helpottaa. Se on heidän oma asiansa.
      Mutta jos me emme pelkää ja tosiasiat ovat tämän rauhallisuuden puolella, niin mihin me Natoa tarvitsemme?

      Nythän on suorastaan maan yleinen huvi ihmetellä niitä ja niiden tyhmyyttä, jotka eivät pelkää ja siksi eivät kannata jäsenyyttäkään. Hysteriasta ja paniikista on tehty normaalia. Jos jollakin on kaikki Venäjä tulee ja jyrää -lööpit tallella niin niistä saisi kasaan uskomattoman näyttelyn, eräänlaisen ajankuvan.

      En sano ettei olisi mahdollista että Suomi joutuu vielä kerran vakaviin vaikeuksiin Venäjän kanssa. Nyt ei vain lainkaan näytä siltä. Pelkään enemmän astreoideja. Ja en oikeastaan niitäkään.
      Alan pelätä "vanhaa vainoojaa" minäkin heti, kun on aihetta. En osaa itseäni sillä tavalla pettää että jo ennen aikojaan kaipaisin johonkin syliin ja turvaan, kun valtakunnassa on tässä asiassa kaikki hyvin. Länsirajahan se meillä sen sijaan vuotaa Välimerellä saakka, jos ongelmista ja uhista pitää puhua, mutta en mene nyt siihen.

      jk


      Poista
    3. Alan pelätä "vanhaa vainoojaa" minäkin heti, kun on aihetta.

      Alan pelätä "vanhaa vainoojaa" minäkin heti, kun on myöhäistä.

      Poista
    4. Tuohan on juuri se argumentti, "sitten on myöhäistä." Tuolla tavalla se tie sinne natoiluun tasoitetaankin joko kansanäänestyksellä tai ilman. Menee läpi.
      Mutta onko sitten todella turvallisempi olo, oikeasti? Olemmeko sitten onnellisempia?
      Meidän maassa on sitten 1000 kilometriä Nato-rajaa sitä kamalaa ryssää vastaan.
      Voi olla että se on meille luvattu turvatakuu mutta yhtä hyvin voi olla, että se on ongelmamagneetti.
      Maantiede ei hitto vie ole vieläkään mihinkään muuttunut.

      Sillä logiikalla että nykyinen hyvä tilanne voi muuttua, meidän pitäisi liittyä kaikkeen ja liittoutua kaikkea vastaan, koska muutos melkein mihin tahansa suuntaan on aina mahdollista.
      Jos tunnetila on kuitenkin sitten se että ryssä tulee heti rajan yli kun niistä siltä tuntuu tai ne saa sellaisen ajatuksen päähänsä ulkoavaruudesta tai Putinin herraseurassa juopotteluviikonlopun tuloksena, niin sitten ei auta muuta kuin pelätä spekulaatioiden spekulaatioita.
      Itse en osaa.

      Mutta jos yhtään lohduttaa, hyväksyn Nato-jäsenyyden heti jos siihen on jokin reaalisyy reaalimaailmasta. Ihmisten pelot eivät riitä. Ihmiset pelkäävät kuka mitäkin. Jotkut pelkäävät EU:takin!
      Nyt meillä on toistaiseksi Imatran takana todella rauhallinen raja, rauhallisempi kuin lännessä Tornion kohdalla. Se on fakta nyt. Mikä on fakta huomenna, sen arvioimiseen maamme päättäjille paljon viisautta ja taitoa ja tarvittaessa uskallusta pitää yllä status quota asetetuista toiveista huolimatta.
      Meillä on helppoa huudella sivusta. Me emme tätä päätä.

      jk

      Poista
  19. Merkelin ja Saksan rooli koko tässä sopassa on aika mielenkiintoista. Kun vertaa Merkelin toimia ja lausuntoja vaikka Kohliin ja Schröderiin niin muutos on melkoinen.

    Saksa on yhä vahvemmin ottamassa dominoivan aseman Euroopassa. Ranska on sopeutunut osaansa. Britit eivät halua olla mukana "yhteisessä" Eurooppa projektissa joka on yhä enemmän Saksan projekti. Brexitissäkin taitaa olla pohjimmiltaan kyse tästä. Vaikka se nyt laitetaankin white trashin syyksi.

    VastaaPoista
  20. Viertes Reich. Kauankohan tuo kestää. Edellinen tuhatvuotinen valtakunta kesti vain 12 vuotta.

    Jotenkin tuntuu, että Neljännen valtakunnan lopun aika on jo alkanut, vaikka se ei ole vielä täysin pystyssäkään. Samalla kun vallan keskitystä ja yhteisvastuiden verkkoa vasta rakennetaan, ne toisaalta jo rapautuvat.

    Kyse on enää siitä, meneekö alasajo edes jossakin määrin rauhanomaisesti vai ei. Ukrainan sota oli EU:n ensimmäinen sota (ilman EU:ta sitä ei olisi voinut syttyä). Mutta onko se viimeinen?

    VastaaPoista
  21. Tarinan mukaan ruotsalaisen konsultin neuvosta amerikan cowboy osti Pohjanmaan lestadiolaisisännältä Valmetin kymmenkertaisella hinnalla.

    Isännällä oli ollut vähän suukopua rajanaapurin kanssa, ja kun sitten cowboy tuli sorsametsälle kylään, niin mentiin porukalla tapaamaan rajanaapuria jonka arveltiin tulleen dialogihaluisemmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se ollut puolijohdetehdas Oulussa?

      Poista
  22. "fantastiset kuvitelmat Venäjän loputtomasta aggressiivisuudesta ja sen kyvystä ja halusta järjestää kaikenlaisia ikävyyksiä koko Euroopassa ja laajemminkin."

    KOM-teatteri lauloi aikoinaan Suomea hallitsevasta 20-perheestä, jotka olivat kaikki ruotsalaisia. Onhan itsestään selvää, että KOM-teatteri lauloi sitä mitä Moskovassa keksittiin. Suomenkielisten ja ruotsinkielisten välejä alettiin näin ym. keinoin tulehduttaa tahallisesti: kateus. Mutta Johannes Virolainen tekikin silloin nerokkaan siirron: ruotsista tuli pakollinen oppiaine.

    Gruuzialaisten ja abhaasien välisisä suhteita Stalin onnistui pilaamaan niin, että Venäjän suojeluksessa Abhaasia julistautui itsenäiseksi. Sama tilanne on Pohjois-Ossetiassa.

    Neuvostoliiton perustamisen aikoihin Stalin otti Armenialta Karabahin alueen ja antoi se Azerbaidzhanille. Riita ja sotatoimet jatkuvat siellä yhä vieläkin.

    Samaisen Stalinin käskyllä Moldaviaan liitettiin kapea kaistale aluetta, jonne siirrettiin venäjänkielisiä asukkaita. Juju on siinä, että Moldavian teollisuutta kehitettiin ainoastaan tällä venäjänkielisellä Pridnestrin alueella, joka julistautui itsenäiseksi valtioksi jo ennen Neuvostoliiton luhistumista. Moldavia on edelleenkin maatalousvaltainen ja Euroopan köyhimpiä alueita. Samalla periaatteella kehitettiin myös Latvian teollisuutta, siirtämällä Latviaan miljoonia venäläisiä.

    Tätä listaa voi jatkaa loputtomiin ja näistä asioista Suomen Venäjän tutkimuksen "keskus" Aleksanteri-instituutti ei taatusti tiedä mitään, koska se tietää vain sen mihin Moskovasta annetaan käsky: mm. esittää Stalin/stalinismi maailmanhengen ruumiillistumaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a. Itse taas olen kokenut että mikään ei ole niin paljon suomenkielisten ja ruotsinkielisten välejä tulehduttanut kuin tuo pakollinen ruotsinkieli koulussa. Eipä se eroa oikeastaan mitenkään Bobrikovin venäläistämiestoimista.

      Poista
  23. On oikeastaan itsestään selvyys, että Venäjän raakaaine resurssit täytyy saada ihmiskunnan ,tarkoitan tietenkin läntisen arvoyhteisön haltuun. Venäläinen kultuuri tai rotu on kokemassa intiaanien kohtalon, häipyy historiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä juuri on kysymys. Mehr Lebensraum vom Osten, hoffentlich diesmal ohne Waffen. Hoffentlich.

      Venäjän resurssien ja markkinoiden haltuunotto poliittisin ja taloudellisin asein. Kaikki muu on ns. smoke and mirrosrs.

      Ei tämä sinänsä väärin ole. Yrittää aina pitää. Loputonta taisteluahan tämä kaikki on. Mutta ei pidä hurskastella eikä parkua, jos naapuri panee vähän vastaan. Ja valitsee tietysti itselleen sopivimmat keinot siihen.

      Poista
  24. Mitä suurempi valhe, sitä helpommin se uskotaan. Tätä natsien periaatetta sovelletaan myös Suomessa ja muualla länsimaisessa mediassa, medialle se on erittäin käyttökelpoinen väline. Valheesta tehdään totta. Harkintakyvytön ja tietämätön, tai tietämättömänä pidetty, kansa uskoo. Emme ole kovinkaan kaukana niistä diktatuureista, joihin amerikkalaiset niin innokkaasti yrittävät viedä totuuden valoa eli ns. demokratiaa.

    Amerikkalaiset toimivat innokkaina lähetyssaarnaajina edelleen ympäri maailmaa. Viimeisin tapahtuma oli Moskovassa, kun ilkeä venäläinen poliisi kehtasi sekaantua amerikkalaisen diplomaatin asioihin. Vai oliko kyseessä tiplomaatti, kun toimi niin taitamattomasti? Oikeat diplomaatit välttävät kahnauksia, amerikkalaisista tosin en tiedä. Kieltämättä poliisikaan ei toiminut kovin tahdikkaasti. Amerikkalaiset tuntevat historian huonosti eivätkä ilmeisesti ole huomanneet, että NL on lakannut olemasta.

    Venäjällä on 150 miljoonaa asukasta, USA ja Eurooppa käsittää lähes miljardin ja suurin osa heistä kuuluu Natoon. Hyökkäisikö Venäjä tällaisen joukon kimppuun? Venäläiset pelkäävät ja varustautuvat, mikä on luonnollista, pelkäisin itsekin. Sen sijaan venäläisiä en pelkää vähääkään, Natoa paljon enemmän. Naton voisimme välttää, jos olisimme viisaita, mutta kun emme ole. Ei sotilaita pitäisi päästää politikoimaan, he näkevät vain yhden vaihtoehdon. Naton uhittelussa voittaa vain yksi taho, USAn aseteollisuus. Eikä USAkaan paljon kärsisi sodassa, kun se voi pysytellä syrjässä Euroopasta. Euroopalle ja Venäjälle sota olisi tuho. Valitettavasti Merkelkään ei ole kovin kaukonäköinen, elää menneisyydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaan mekin SUPO:n univormuiset miehet vartioimaan venäjän lähetystön portit, ja pidätetään niistä kulkijat kuulusteluihin diplomaatti-statuksesta välittämättä.

      Terveisin,

      Nikke

      Poista
    2. Niinhän siellä onkin. Asemaan tulee suojella vieraiden valtioiden diplomaatteja, ja varsinkin USA:n diplomaatit ovat kaikkialla ylisuojeltuja. Amerikkalainen diplomaatti ei ollut esittänyt diplomaattikorttiaan, eikä poliisi päästänyt häntä sisään. Sen olisi tehnyt suomalainenkin poliisi.

      Koska suhteet ovat tulehtuneita, on mahdotonta tietää koko totuutta, mutta se on varmaa, että USA käyttää kaikkia tilaisuuksia, pieniäkin, lisätäkseen jännitystä.

      Poista
  25. Obama lupailee patalioonan sinne, toisen tänne. Se on jonkun mielestä kauheaa kärjistämistä. Samalla vladimir putin pitää yllä varustelua, jollainen on historiallisesti vain sotaan valmistautuvilla mailla.

    Mitäköhän "Ronnie" Reagan olisi tehnyt samassa tilanteessa?

    Hän olisi keskittänyt ydinkärkisiä risteilyohjuksia (BGM-109) kuljettavia Virginia-luokan sukellusveneitä ja F-22 Raptoreita Baltian merelle ja rantavaltioihin. B-1- ja B-2-pommittajat olisi sijoitettu valmiuteen Britanniassa.

    "We don't really care whether they like us or not. We want to be respected" - Ronald Reagan


    Terveisin,

    Nikke

    VastaaPoista
  26. "...vladimir putin pitää yllä varustelua, jollainen on historiallisesti vain sotaan valmistautuvilla mailla. "

    Tuon logiikan mukaan USA aloittaa sodan 15 kertaa aiemmin/ suurempana (?) kuin Venäjä. Ja ennen Venäjää sen aloittavat myös Kiina, Saudi-Arabia, Intia ja UK.

    Itse asiassa varsin uskottava logiikka yllättävyydestään huolimatta.

    https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_military_expenditures

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse onkin varustelumenojen suhteellisuudesta väestöön ja yhteiskunnan muihin piirteisiin.

      Verratkaa huviksenne venäjän ja USA:n yhteiskuntia ja talousrakenteita, sekä sosioekonomista tilannetta toisiinsa.

      Änkyröikää vasta sitten.

      Terveisin,

      Nikke

      Poista
    2. Mikähän osuus mahtaa olla sillä, että venäjän sotakalustosta isoosa on lähesromurautaa, ja uuttaa pitää tilalle, kun venäjällä on pieni raja etelässä rauhattoman lähiidän kanssa, ja yhdellä rajalla pieni kiina .., yhdysvalloillahan on valtavasti ikäviä rajanaapureita kuten kanda ja meksiko sitten valtavasti mertä muualla välissä ..

      Poista
  27. Antti Hackzell ei tiennyt muidenkaan Suomen kansalaisten tavoin leninin, trotskin ja stalinin päätöksestä palauttaa tsaarin vallan aikaiset rajat. Se oli syy Talvisotaan, ei kenenkään uho.

    Päätöksen kolmikko teki v. 1918, kun kansan suosio kohdistui sosialistien aloittamassa vallankumouksessa karismaattisiin bolsevikkeihin puhetaitoineen. Etenkin trotskin puheet saivat kuulijoikseen matruuseja (merisotilaita).

    Käytännössä bolsevikit olivat vallankumouksen vapaamatkustajia. Alusta loppuun asti he keräsivät hyödyn muiden tekemästä työstä ja elivät mukavasti.

    Stalin oli se poikkeus, joka vahvistaa säännön: hän osallistui pankkiryöstöihin, koska se oli hänestä hauskaa. Saaliista hän toki käytti huomattavan siivun sikailuihinsa.

    Tämän voitte lukea itsekin Simon Sebag Montefioren kirjasta "Nuori Stalin". ISBN: 9789510337974


    Terveisin,

    Nikke

    VastaaPoista
  28. Jahhah. Vai oli Montefiore jo kaiken kertonut. Hehheh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki muutkin on kirjoittaneet Venäjästä kuin Timo, eikä he kaikki ole putinin infosotureita.

      Terveisin,

      Nikke

      Poista
  29. Useiden amerikkalaisten sotilasasiantuntijoiden ja muidenkin asiantuntijoiden mukaan Venäjä olisi niskan päällä jos syttyisi sota Venäjän ja Naton tai Yhdysvaltojen välille. Monet suomalaiset poliitikot vakuuttavat Natoon liittymisen tuovan Suomelle turvatakuun Venäjän sotilaallisia toimia vastaan, jos Venäjä aikoisi tehdä vastaavanlaisen sotilaallisen operaation Suomea kohtaan kuin mitä Venäjä teki Krimillä. Asiantuntijoiden sekä tiettyjen tosiasioiden valossa Nato ei kykene todellisesti antamaan turvatakuita jos Venäjä päättäisi aloittaa Suomea vastaan samanlaisen sotilaallisen operaation kuin mitä tapahtui Krimillä. Lisää infoa: http://www.kotipetripaavola.com/natollaeiturvatakuita.html

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.