perjantai 4. maaliskuuta 2016

Geopolitiikka



Geopolitiikka

Kun puoli vuosisataa sitten opiskelin valtio-opin alkeita, kuului oppikirjoihin kommodori Kullervo Killisen kaksiosainen teos, jossa kansainvälisen politiikan perusteet palautettiin strategisiin näkökohtiin. Siten esimerkiksi Brittiläisen imperiumin olemassaolo oli riippuvainen niistä tukikohtaketjuista, joita sen laivasto tarvitsi hiilestystä ja muuta täydennystä varten.
Kirjassa oli oma lukunsa myös geopolitiikasta, sinänsä kiintoisa esitys siitä, miten eräiden tutkijoiden spekulaatio oli tuottanut toisilleen aivan vastakkaisia näkemyksiä siitä, mitä maantiede voisi merkitä strategian ja siitä johtuen myös suurpolitiikan kannalta. 
Toisen mukaan maailman suuri sydänmaa oli se ylittämätön valttikortti, jonka hallitseminen toi mukanaan vallan yli muunkin maailman. Toinen näkemys edellytti, että vain merien hallitseminen saattoi viedä tähän, ilmeisen haluttavaan lopputulokseen.
Saksassa, jossa kaikenlaiset hämärät ideologiat kiromantiasta ja fysionomiasta homeopatiaan ovat aina vedonneet ihmisiin, geopolitiikka nousi arvoonsa. 
Sanomattakin on selvää, ettei Hitler voinut olla kiinnostumatta tämän alan skribenttien mahtipontisista visioista ja ymmärsi omalla omituisella tavallaan spekulaatioista seuraavan myös käytännöllisen imperatiivin, missä toki uhmasi Humen giljotiinia, mutta uhmasihan hän paljon muutakin, korskeaan tapaansa.
Ei Hitler välttämättä hullu ollut ottaessaan (valikoivasti) huomioon geopoliitikkojen näkemyksiä. Toki maantieteellisillä seikoilla on poliittista merkitystä, etenkin jos niin halutaan. Mitäpä sanoikaan Stalin suomalaisille vuonna 1939. 
Hänen viestinsähän oli, etteivät suomalaiset voineet maantieteelle mitään, mutta venäläiset kyllä voivat ja siksi heidän pitikin sitä muuttaa. Surullinen tarina siitä, miten täysin tarpeettomiksi osoittautuneet tukikohdat koituivat satojen tuhansien ihmisten kohtaloksi, on meille liiankin tuttu.
Hitleriltä, kuten Stalinilta jäi ymmärtämättä, ettei geopolitiikka mitään tiedettä ole ja että sen esittämillä spekulaatioilla on, sikäli kuin on, arvoa vain asioiden ymmärtämisen kannalta, jos sitäkään. Mikäli asiat jäävät ymmärtämättä tai ne ymmärretään väärin, ei mikään geopoliittinen tiede varjele päätöksentekijää katastrofilta.
Hitlerin tapauksessa mielettömyys ilmeni sen geopoliittisen suuntauksen noudattamisena, joka lupasi enemmän. Itse asiassa kysymys oli tulkinnasta, joka tuntui mukavammalta kuin ne johtopäätökset, joita esikuvana ollut ajattelija itse teki. 
Sir Halford Mackinderin sydänmaa-teorian mukaan Euraasian maantieteelisen ytimen hallussaan pitävä valtio on sotilaallisesti voittamaton.
Se maa sattui olemaan Neuvostoliitto. Minkähän ihmeen takia Hitler sitten sai päähänsä hyökätä juuri sinne?
Kuten pyhä Augustinus on oikein todennut, valtiot, jotka taistelevat keskenään vain vallasta eikä toteuttaakseen korkeampaa moraalia, ovat vain suuria rosvojoukkoja, magna latrocinia. Periaate toimi täysin tässäkin historian vaiheessa. 
Hitlerin päämääränä oli oman kansan ja rodun valta muiden kustannuksella, mitään muuta moraalia hän ei tunnustanut. Asema ydinalueen hallitsijana oli yksinkertaisesti saalis, joka houkutteli. Sen tavoitteleminen sotaisella hyökkäyksellä soti toki tervettä järkeä vastaan, mikäli tuo geopoliittinen voittamattomuus otettiin vakavasti.
Mutta onko geopolitiikka yleensäkään vakavasti otettava asia? Mitä olennaista se voisi lisätä normaaliin talousmaantieteeseen tai strategisiin spekulaatioihin? Tähän lienee vastattava, että se on sekä että. Mikäli ne, joilla on valtaa asioista päättää, ottavat sen vakavasti, niin silloin siitä tulee sellainen.
 Mikäli maantieteellisten seikkojen muodostamia etuja ja haittoja aletaan pitää politiikassa välttämättä tarpeellisena tavoiteltavana saaliina ja vaihtotavarana, geopolitiikasta tulee sodan väline ja se ansaitsee tulla sijoitetuksi siihen kauhugalleriaan, johon kuuluvat myös natsilaiset rotuopita ja muut pseudotieteet.

Aleksandr Janov on uudessa kirjassaan Russkaja ideja (Moskva, Novyi hronograf 2015, tom 3.) käynyt keskustelua nimikuulun Aleksandr Duginin kanssa erityisesti juuri geopolitiikasta. Janovin mukaan Dugin ainakin 1990-luvun alussa näytti olevan täysin tietämätön siitä, että koko ”geopolitiikan” käsite oli lännessä jäänyt totaalisesti unohduksiin ja sen spekulaatiot luokiteltiin samaan sarjaan muiden Nürnbergin oikeudenkäynnissä käsiteltyjen oppien kanssa.
Mutta Dugin kasvoi Neuvostoliitossa, mikä ei varsinaisesti merkinnyt tynnyrissä kasvamista, mutta kyllä sen sijaan sitä, että hänelle sadan vuoden takaiset ideologiset kiistat ja spekulaatiot olivat hänelle yhä täysin ajankohtaisia. 
Janov suhtautui Duginin tietämättömyyteen ironisesti, mutta tämä toki paljastaa vain hänen oman rajoittuneisuutensa. Eivät ideat ja argumentit vanhene ja kuole ihmisten tavoin. Ne elävät vaikka ikuisesti, jos niille on tarvetta.
Nyt, neljännesvuosisadan kuluttua  tuosta keskustelusta, geopolitiikka on jälleen kaikille tuttu sana, vaikka harvat viitsivät edes ajatella, tarkoittaako se mitään muuta kuin maantieteellisten seikkojen huomioon ottamista politiikassa. 
Ikävä kyllä, se tarkoittaa, mikäli uskomme venäläisen Wikipedian antamaa vihjettä. Sen mukaan asia koskee maantieteellisten vaikutuspiirien jakaantumista ja uudelleenjakoa: о контроле над территорией, о закономерностях распределения и перераспределения сфер влияния (центров силы) различных государств и межгосударственных объединений.
Englanniksi näkökulma näyttää hieman rauhallisemmalta: Geopolitics is a method of studying foreign policy to understand, explain and predict international political behavior through geographical variables.
No, eipä tämän lähteen perusteella kannata vielä kiirehtiä maailmaa selittämään ja toivotaanpa nyt, ettei myöskään vastuunalaisilla tahoilla tehdä löyhien spekulaatioiden perusteella kovin järjenvastaisia johtopäätöksiä, kuten joskus tapahtui. 
Geopolitiikka on joka tapauksessa kuitenkin taas keskuudessamme ja minusta se haisee pahalta. Janov siteeraa Duginia, joka on sanonut: ”Se, joka sanoo geopolitiikka, sanoo sota”. Izborskin höyrypäät todella uskovat tuohon ”tieteeseensä” ja onpa sillä valtion viralllisissa elimissäkin ollut omat osastonsa.


4 kommenttia:

  1. "Janov siteeraa Duginia, joka on sanonut: ”Se, joka sanoo geopolitiikka, sanoo sota”. Izborskin höyrypäät todella uskovat tuohon ”tieteeseensä” ja onpa sillä valtion viralllisissa elimissäkin ollut omat osastonsa."

    http://ruskline.ru/news_rl/2016/03/03/smyslovye_i_duhovnye_korni_russkogo_mira/
    Члены Изборского и их единомышленники надеются выявить образ Русского мира, способный помочь руководству страны ответить на вызовы времени и выйти из идеологического тупика...

    Главный редактор «Русской народной линии» Анатолий Степанов связал сложность термина с разными трактовками самого слова «русский», И именно в имперском применении, по его мнению, наибольший потенциал, поскольку Русский мир – геополитический термин...

    Izborskin klubi on siis nimittänyt itsensä Venäjän johdon apulaiseksi saadakseen maan ulos ideologisesta kriisistä. Mikä se ideologinen kriisi on sitä he eivät kehtaa tarkemmin määritellä.

    Русский мир eli venäläinen maailma on siis geopoliittinen käsite. Mene tiedä, jos se tarkoittaa koko sitä maan kamaraa, johon venäläisen sotilaan saapas oli suvainnut astua.

    Александр Дугин_ Война – наша мать (Sota on äitimme)

    http://www.izborsk-club.ru/content/articles/8519/
    Война не заставит себя ждать. Она предопределена. Она сзади нас, она впереди. Она вокруг. Другое дело — какая война, за что, с кем и где? Но это второстепенно. Это выяснится по ходу дела.
    Война смеется над этими жалкими попытками. И мстит. Она так же неотменима, как и сама смерть.
    Можно сколь угодно жестоко карать за “пропаганду войны”, но войны не избежать. Некуда от нее не деться, не как ее не обойти. На войне и брани построены основы мiра сего, составляющие главнейшее его качество.

    Mainitussa artikkelissaan Dugin mm. matkii Stalinin ajatusta: "Нет человека, нет и проблемы". (Jos ei ole ihmistä, niin ei ole olemassa ongelmaakaan.) Dugin otsikoi artikkelinsa erään osan sanoin "Жидкое “я” Если человека вскрыть, первое, что из него покажется, — кровь.

    Ihmisen "minä" on nestemäinen, se on verta. Toisin sanoen jos veri päästetään menemään, niin ihmisen minäkin lakkaa olemasta. Näin filosofoivat stalinit ja duginit.

    VastaaPoista
  2. Nämäkin lainaukset osoittavat kaunopuheisesti sen, että Duginiin verrattuna Stalin oli selväpäinen ja säädyllinen ajattelija ja johtaja.

    VastaaPoista
  3. Geopolitiikka on ikävää puhaa varsinkin pienille maille, joiden rahkeet eivät siihen riitä ja joista tulee pelinappuloita. Toisaalta se lienee ikuista.

    => Jos voit vielä vähän levittää reviiriäsi, valtapiiriäsi ja "oikeita ja parempia arvojasi" , miksi pidättäytyisit siitä?

    Tässä mielessä EU:n "laajenmiskomissaarit" ja "demokratian" yli-innokas vienti taloudellisten ja poliittisten - siis geopoliittisten - etujen toivossa saattaa yllättäen tuottaa lisää geopolitiikkaa. Esimerkkeinä vaikkapa Irak, arabikeväiden kätilöinti, Maidan ja idea Sevastopolista Nato-tukikohtana.

    Jos geopolitiikkaa halutaan vähemmän, pitäisikö myös meidän ns. lännen olla suhteellisen pidättyväisiä sen suhteen.

    VastaaPoista
  4. Miedät on tuomittu noudattamaan tätä politiikkaa, koska itse historia siihen pakottaa. Sen vastustamista nimitetään taantumukseksi, eikä se koskaan voi onnistua.
    Kaikki tapahtuu rauhanomaisesti ellei taantumus yritä väkivalloin vastustaa kehitystä. Silloin väkivallan määrä riippuu sen kulloisestakin tarpeesta. Periaatteessahan se on aivan tarpeetonta ja itä tuomittavinta.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.