tiistai 23. helmikuuta 2016

Vapaa Venäjä



Vapaa Venäjä

Kuten tunnettua, Suomessa saattoi jossakin vaiheessa ennen sotia saada sakot, jos esitti kappaletta nimeltä Vapaa Venäjä. Kappaleen suomalaiset sanathan kertovat keisarivallan kukistumisesta ja aivan ilmeisesti sijoittuvat vuoteen 1917, siis aikaan ennen bolševikkeja, jolloin vapaus koitti Suomen suuriruhtinaskunnallekin. Mutta vähätpä sakottajat siitä ymmärsivät tai välittivät. Moisen nimen symboliarvo oli riittävä puolin ja toisin herättämään intohimoja vuoden 1918  jälkeisessä Suomessa.
Itse asiassa alkuperäinen kappale on mitä puhtainta suurvenäläistä paatosta ja liittyy 1900-luvun alun Balkanin sotien heimohenkisyyteen. Sen venäjänkielinen nimi on Proštšanije slavjanki, Slaavittaren jäähyväiset, mikä tietenkin jo heti kertoo, ettei se sijoitu Venäjälle. Kukapa venäläinen nyt nimittelisi venakkoa slaavittareksi.
Kappalehan on peräti komea, etenkin torvisoittokunnan esittämänä ja verrattavissa vaikkapa Suomalaisen ratsuväen marssiin tai Alte Kameraden-marssiin. Siitä tuli aikanaan heti hyvin suosittu ja muistelen nähneeni sen säveltäjän haudalla Moskovassa kyseisen kappaleen nuotteja graniittiin kaiverrettuna. Neuvostoaikana se kuitenkin oli pitkään kielletty, kunnes se esitettiin Kurjet lentävät-elokuvan yhteydessä vuonna 1957.
 Suomessahan kappaleen verraton esittäjä on Hiski Salomaa ja juuri hänen versionsa yhdistelee vuoden 1917 vallankumoushuumaa ja amerikkalaista vapauspaatosta tuohon alun perin kovin ”tsaristiseen” kappaleeseen, jonka kohtalona oli tulla vainotuksi sekä Suomessa että Venäjällä.
Kuten kaikkiin tarttuviin melodioihin, myös tähän on tehty useita sanoituksia, muun muassa valkoisella puolella Amiraali Koltšakin joukoissa. Tällä hetkellä se näyttää olevan kovin suosittu ultrapatrioottisissa piireissä, jotka useimmiten vihaavat synkästi bolševikkihallinnon muistoakin ja ovat viattoman tietämättömiä siitä, mitä tämä marssi joutui kerran Suomessa symbolisoimaan.
Lauluilla on kohtalonsa ja niiden sanoilla samoin. Moni muistanee vielä, miten taistoilaisheränneet joskus lauloivat ”työstä ja taistelusta on syntyvä solidaarisuus!” Kun Solidaarisuus sitten todella Puolassa syntyi, taisi lauleskelu loppua siihen, ainakin niiltä, jotka suostuivat ymmärtämään, mitä asia merkitsi.
Vapaan Venäjän, siis tuon suomalaisten ikioman Прощание славянки-marssin sanatkin ovat monikäyttöiset. Bolsevikit eivät millään suostuneet tunnustamaan, että heidän järjestelmänsä olisi vapauden suhteen ollut jotenkin puutteellinen. Käsityksen jakoivat kaiketi ne yksinkertaiset sielut, jotka uhmaten tuota laulua joskus lauloivat. Mutta ajat muuttuvat ja merkitykset niiden mukana. ”Vapaa Venäjä” kuulosti bolsevikkien korvissa haasteelta sitten perestroikan aikoihin, kunnes asia muuttui arkipäiväisen epäkiinnostavaksi.
Mutta jonakin päivänähän se saattaa taas kuulostaa kiinnostavalta. Ehkä suomalaiset sanat kannattaisi myös kääntää venäjäksi? Laululla on vähintäänkin historiallisesti kiinnostava tarinansa.

2 kommenttia:

  1. "Bolsevikit eivät millään suostuneet tunnustamaan..."

    Kellä Venäjällä on oikeus ja vapaus tehdä ihan mitä lystää? Vastaus löytyy Karl Marxilta ja marxismista:

    Kirjeessään Ludwig Kugelmanille 12.10.1868 Karl Marx kirjoitti:

    “It is an irony of fate that the Russians, against whom I have been fighting incessantly for 25 years, not only in German, but also in French and English, have always been my ´patrons´. In 1843-1844 in Paris, the Russian aristocrats there waited on me hand and foot. My book against Proudhon (1847)… have nowhere had such good sales as in Russia. And the first foreign nation to translate Capital is Russia. Yet not too much should be made of all this. The Russian aristocracy are educated, in their youth, at German universities and in Paris. They always yearn for the most extreme the West has to offer. It is pure gourmandise, like that practiced by part of the French aristocracy during the 18th century. Ce n’est pas pour les tailleurs et les bottiers ( It is not for tailors or cobblers) as Voltaire said at the time about his own Enlightenment.”
    (“Marx to Ludwig Kugelmann”. K. Marx, F. Engels. Collected Works, London, Volume 43, pp. 130-131.)

    «По какой-то иронии судьбы именно русские, на которых я в течении 25 лет неустанно нападаю не только в немецкой, но и францусской, а также английской прессе, всегда были моими «доброжелателями». В 1843-44 гг., в Париже, русские аристократы носили меня на руках. Мое сочинение против Прудона (1847 г.), а также книга, вышедшая у Дункера (1859 г.) нигде не нашли такого большого сбыта, как в России. И первая чужеземная нация, которая переводит «Капитал», это – опять-таки русская. Но этому нельзя придавать большого значения. Русская аристократия в молодые годы учится в немецких университетах и в Париже. Она жадно набрасывается на самое крайнее, что ей в состоянии дать Запад. Для нее это – просто тонкое лакомство. Такое же явление мы встречаем и среди францусской аристократии в XVIII столетии. Как говаривал тогда Вольтер о своей просветительской деятельности: «Ce n’est pas pour les tailleurs et les bottiers (это не для портных и не для сапожников)».
    (Д. Рязанов. Карл Маркс и русские люди сороковых годов. Москва, 1919, С. 4.; К. Маркс, Ф. Энгельс. Сочинения, Том 32, Москва, 1964, С. 472.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "In 1843-1844 in Paris, the Russian aristocrats there waited on me hand and foot."

      Venäläiset aristokraatit kantoivat Marxia käsillään siis kaksi vuotta, vuosina 1843-1844. Erittäin merkittävä tapahtuma. Tapahtuma merkinnee sitä, että Marxia nuoltiin oikein joka paikasta, jotta päästäisiin tarvittaviin diileihin. Tapahtumasta tuskin tulee näkyviin mustaa valkoisella eli pöytäkirjoja näitten diilien hieromisvaiheista. Se on venäläisen vallankumouksen musta aukko.

      Mustaa valkoisella on julkaistu kuitenkin hyvin paljon. Ei muuta kun penkomaan historiaa. Filosofi Nikolai Berdjajev, 1800-luvun ns. legaalisia marxilaisia, kirjoitti että heitä, legaalisia marxilaisia, kehotettiin ylläpitämään suhteita ainoastaan juutalasiin, koska juutalaiset olivat aatteelle kaikkein uskollisinta porukkaa.

      Poista

Kirjoita nimellä.