perjantai 12. helmikuuta 2016

Miksei menestytä?



Tie perikatoon

Daron Acemoglu ja James A. Robinson ovat jokunen aika sitten julkaisseet kirjan Why Nations Fail? (Profile Books, 2012, 529 s.)
Kuten nimi osoittaa, kirjasta siis luvataan eväitä sen ymmärtämiseen, miten Zimbabwesta ja Somaliasta on saatu juuri sellaisia kuin niistä on tullut. lmeisesti tämän kokemuksen perusteella voi samalla löytää myös jotakin siitä, mikä on tässä maailmassa tehnyt menestyksen mahdolliseksi. Kyseessä nimittäin näyttävät olevan kutakuinkin samat tekijät.
 Nogales, Arizona ja Nogales, Sonora ovat itse asiassa samaa kaupunkia, jonka jakaa kahtia valtionraja. Toinen vain on menestyvä ja toinen on kurja läävä. Sama koskee Pohjois- ja Etelä-Koreaa. Mitä selityksiin tulee, on kaikenlaiset sadut kolonialismista ja riistosta, joiden vaikutus muka ulottuu satojen vuosienkin päähän, kannattaa unohtaa, mikäli on vakavasti kiinnostunut asioiden syy-yhteyksistä.
Myös kehitysapu saa tekijöiltä tylyn tuomion. He eivät pidä mahdottomana, että siitä voisi joissakin tapauksissa olla saajamaille hyötyäkin, mutta koskaan se ei vielä ole ollut tie menestykseen. Lähinnä sekin on käytännössä ollut yksi tapa pönkittää perverssiä systeemiä, joka keskittyy kuppaamaan resursseja sen sijaan että kehittäisi itseään, mutta tämä ei ole kirjan teema.
Avainsanat, etten sanoisi taikasanat ovat tässä historiallisessa katsauksessa ekstraktiivisuus ja inklusiivisuus. Molempia esiintyy sekä poliittisten instituutioiden tasolla että taloudessa. Kummassakin tapauksessa myös inklusiivisuus, vai sanoisiko suomalaisittain mukaan ottaminen on se hyvä asia ja ekstraktiivisuus eli kuppaaminen se huono.
Aika korkealle abstraktiotasolle on siis päästy vertailtaessa monia aivan erilaisia yhteiskuntia keskenään. Yleisen elämänkokemuksen valossa on silloin odotettavissa, että tuloksena on ympäripyöreitä latteuksia, joiden käytännön merkitys on yhtä tyhjän kanssa, vaikka niitä komeasti nimittäisi lainomaisuuksiksi.
En kuitenkaan kuittaisi kirjan antia näin lakonisesti. Tekijöiden logiikka vaikuttaa varsin toimivalta, vaikka on tietenkin varottava soveltamasta mallia aivan sokeasti jokaisessa yksityistapauksessa. Mahtuuhan tuollaisten yleisten termien taa hyvin suurta monimuotoisuutta.
Sitä paitsi ekstraktiivinen eli kuppaustalous ja siihen liittyvä vastaavanlainen poliittinen saalistusjärjestelmä saattavat toimia hyvin pitkiäkin aikoja. Toimihan Neuvostoliittokin aika monta vuosikymmentä aivan hämmästyttävän hyvin. Mutta viimein se loppu koittaa näillä eväillä, varoittavat tekijät. Päättelen, että tuomio koskee myös Venäjää, jonka mahdollisuuksia nimenomaan kuppauksellinen poliittinen järjestelmä halvauttaa.
Räikeä esimerkki kuppauspolitiikasta on Zimbabwe, Afrikan ehkä rikkain maa, josta tuli surkea köyhälä pian sen jälkeen kun alkuasukkaat Mugaben johdolla ottivat siellä vallan. Tämä valtiomies ei tyytynyt vain riistämään valkoisilta viljelijöiltä heidän työnsä hedelmiä, vaan jostakin syystä voittaa säännöllisesti myös arpajaisissa. Ehkä hänellä on hyvä karma tai jotakin vastaavaa? Itse tunnen huonosti noita muodikkaita huuhaaselityksiä.
Todennäköinen syy asialle on tietenkin korruptio, joka Afrikassa yleensä vielä liittyy ns. heimoushenkeen, jollainen kehittyneissä maissa on väistynyt rationaalisuuden tieltä. Maailman epäonnistuneimman maan tittelin on jo kauan yleensä voittanut Somalia, jossa kuppauksellisuus vielä yhdistyy sentralisaation täydelliseen puutteeseen.
Siitä suosta ei kai enää pääse kuin yhteen suuntaan eli ylöspäin, mutta ei välttämättä minnekään, sillä sekin liike pitäisi saada aikaan paikallisin voimin. Itse tulkitsen asian niin, ettei siitä mitään tule niin kauan kuin tuota maata tuetaan kehitysavulla ja siirtolaisten ja uskonnollisten puoskarien syytämällä rahalla, johon on vielä yhdistynyt kansainvälinen rikollisuus, mukaan lukien merirosvous.
Instituutiot ovat avain kasvuun ja kehitykseen, tekijät julistavat. Niiden tulee olla inklusiivisia eli sulkea sisäänsä myös niitä, joita ei oikeasti haluttaisi asioista päättämään. Mutta myös talouden tulee olla avointa innovaatioille ja luovalle tuholle. Muuten se ennen pitkää, olosuhteiden muuttuessa, joutuu heräämään siihen, ettei vanha enää toimikaan eikä uutta ole ja silloin ollaan nesteessä. Venäjällehän tällaista, ikään kuin kosteaa herätystä on kauan ennusteltu.
Ehkäpä tässä sanomassa ei kovin paljon uutta ole. Avoimuuden siunauksia on hehkutettu jo muutaman vuosikymmenen ajan ja onhan periaate toiminutkin. Mutta entäpä, jos tämä avoimuuskin saattaa muodostua aikapommiksi, ellei sen monia ankeita seurauksia osata hoitaa, vaan tuijotetaan hypnotisoituina BKT:tä tai vastaavaa fetissiä?
Ikäviä kehityssuuntauksia hoitamaan pystytään kai periaatteessa vain siellä, missä poliittiset instituutiot luovat mahdollisuudet myös vähemmistöjen pyrkimysten edistämiselle. Mutta entäpä, jos demokratian puitteissa kerta kaikkiaan päätetään, ettei jokin suuri osa kansasta, esimerkiksi neljännes, kuitenkaan missään tapauksessa edusta varteenotettavia intressejä? Silloin kai inklusiivisuudesta on huomattavaa vajetta.
Esimerkkinä voisi ehkä olla Ruotsi. Sehän on vuosikymmenet ollut maailman mallimaa ja ehkä ymmärrettävästikin jämähtänyt ihailemaan itseään, eli siis sitä menestynyttä itseään, jonka instituutiot saattavatkin uusissa oloissa johtaa turmioon. Se kansankoti, joka naapuriin aikoinaan rakennettiin ei välttämättä toimi ikuisesti, ja sama koskee sen meikäläistä kopiota.
Suomi on monissa mittauksissa yhä uudelleen päässyt epäonnistuneiden valtioiden listan toiseen ääripäähän eli onnistuneimpien joukkoon.  Meillä ovat myös Acemoglun ja Robinsonin kuuluttamat perusasiat kunnossa, joten voimme ehkä luottavaisina suhteutua tulevaisuuteen. Mutta ei menestys tule kuin Manulle illallinen.
Periaatteessa uuden Somalian rakentaminen tähän maahan on aivan mahdollista ja huolestuttavaa on, että tietyt poliittiset pyrkimykset, joita voisi nimittää hullujenhuonepolitiikaksi, ovat niin suuressa suosiossa.
Sekä demokraattiset ja legaaliset instituutiot että ay-liikkeen kaltaiset ryhmittymät näyttävät jatkavan toimintaansa ikään kuin eläisimme yhä 1970-luvun maailmassa. Herätys on täälläkin odottamassa niitä, jotka nukkuvat, eikä se ole miellyttävä.

6 kommenttia:

  1. Vähän aikaa sitten oli uutinen jonka mukaan Ruotsi on kehitysmaiden tasolla 2030 -luvulla.
    Sehän on oikeasti tosi hienoa kun kehitysavun rahavirtojen ei tarvitse tehdä pitkiä matkoja palatakseen kotipankkeihin...

    VastaaPoista
  2. Teos on luettavissa suomeksi. " Miksi maat kaatuvat" Terra Cognita 2013
    Mielenkiintoista vertailua eri maitten kesken. Ideoiden ja invaatioden vapaus johtaa menestykseen, mutta mitään selvää kaavaa mistä syy ja seurausketjut juontuvat viime kädessä, eivät kirjoittajat pyri esittämään.

    VastaaPoista
  3. Huomasiko kukaan tämän Kokoomuksen taloustieteilijäedustaja Juhanan kolumnia SK:ssa?
    Minimipalkka alas, jotta irakilaiset työllistyvät eivätkä näin ollen ghettoutuis. No kidding, tämä todella oli argumentti. En tiedä, kuinka paljon palkkaa pitäisi laskea, jotta se todella lisäisi kilpailukykyä eikä vain vähentäisi kulutusta ja pienentäisi BKT:ta ja kuinka paljon sosiaaliturvaa pitää laskea, jotta ihmiset eivät mieluumin vain olisi tekemättä mitään, mutta kyllähän Vartijaisemme taisi tahtomattaan paljastaa, mihin suuntaan tässä ollaan menossa.
    Tietysti jollain aloilla joita AY liikkeet ovat päässeet kuppaamaan palkan alentaminen voisi olla järkevää, mutta tuskin tälläkään näille irakista ja ties mistä valuneille kansantalouden pelastajille töitä taiota. Ne mennevät joka tapauksessa monet roboteille, joilla amerikassa pyörivät viime vuodesta alkaen jo erään kaikkien tunteman ketjun pikaruokalat.

    Taidetaan saada sekä ghetot että ne sossu- ja palkka-alet ja silti työttömyys ei vähene. Ja sosiaaliturvat maksetaan eläkkeenmaksajille sitten niiden ihmisten eläkkeistä, joiden eläkkeet he Vartiaistemme mukaan tulevat maksamaan, ja jotka ei yhden oikeustieteilijä-Urpon mukaan voisivat muutenkin voida paljon paremmin jos jättäisivät lapsensa perinnöttömiksi, kuten Hesari tiesi juuri kertoa.

    Että tällaista tänään. Ja tunnelmissa, että vittu kun pitää olla siinä iässä, ettei saa kuolla pois ennen kuin tämä miljoonien tonnien korttitalo romahtaa lopullisesti niskaan. Nyt syntyvät joutuvat ehkä vielä tarttumaan rynnäkkökivääriin. Itse siltä välttynen.

    VastaaPoista
  4. Nyt kun tiedämme että kolonialismi ei riitä selittäjänä puusta pitkään niin aina vaan on mielenkiintoinen kysymys, miksi alikehittyneiden maiden raja kulkee siinä kohtaa missä se kulkee?
    Miksi esim. joukko täipäisiä ja karvaisia ja likaisia esi-tanskalaisia päätyi historiallisen kehityksen polulle, josta kehittyi vauras maa mutta ihan samanlaiset veljet etelämpänä eivät saaneet vastaavaa kehitystä aikaan? Kolonialismi ei toimi selittäjä senkään vuoksi kun ajattelee että 1800-luvulla milloin tuo kolonialismi kunnolla vasta alkoi oli Tanskalla jo noin tuhannen vuoden etumatka.
    Maailma vaikuttaisi olevan julma ja epätasa-arvoinen paikka.

    Toivon todella että emme maailmanhalailussamme jätä jäähyväisiä sille yhteiskuntamallille ja sille laillisuuden periaatteelle minkä olemme täällä luoneet. Eurooppalainen arvopohjahan on vulgääri-liberaaleille enää pelkkä vitsi, mutta ehkä meille muille ei ole. Suuren globaalin rahan isot pomot ja vasemmiston anarkisti-liberaalitko meitä nyt vievät
    miten haluavat? Kyllä tästäkin maanosasta jonkinlainen banaanitasavalta saadaan aikaan eikä siihen tarvita kuin passiivinen odottava asenne ja naivi usko että herrat tietää mitä ne tekee.

    vantaalainen

    VastaaPoista
  5. "Periaatteessa uuden Somalian rakentaminen tähän maahan on aivan mahdollista ja huolestuttavaa on, että tietyt poliittiset pyrkimykset, joita voisi nimittää hullujenhuonepolitiikaksi, ovat niin suuressa suosiossa."

    Stubb ja Orpo keskustelivat somalialaisen äidin kanssa. Tämä oli päässyt Suomeen kolmen pienen lapsensa kanssa. Lasten isä on yhä Turkissa.


    “En tiedä, miten hyvin te voitte liikkua, mutta Itäkeskukseen kun menee, se on kuin Somalia. Se on hieno paikka”, Stubb kertoi äidille tulkin välityksellä.

    “Olen käynyt siellä ja kyllä tuntui ihan siltä, että olen kotona”, äiti vastasi hymyillen.

    VastaaPoista
  6. Somalian rakentaminen, niin. Tai Irakin, tai Afganistanin. Kun 7,5 miljardia ihmistä alkaa liikehtimään, voi näiden eurooppalaisten arvojen ylläpito onnistua vainväkivalloin.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.