keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Ruumiita laskiessa mietittyä



Terrorin arvioinnin kysymyksiä

Sekä Lenin että Stalin olivat suoraan vastuussa lukemattomien syyttömien ihmisten murhaamisesta. Syyttömien ”luokkakantainen” murhaaminen eli terrori yhteiskunnallisen insinöörityön välineenä olikin keskeinen osa heidän ideologiaansa. He tappoivat tarkoituksella ja ilmeisesti jopa siitä nauttien. Olihan se heidän täydellisen valtansa paras todistus. Mutta miten monta ihmishenkeä heidän järjestämänsä terrori vaati?
Ongelmana on, että vaikka tietyt minimiluvut esimerkiksi ampumalla teloitetuista ovat olemassa (681 692 henkeä pelkästään vuosina 1937-1938), on selvää, etteivät mukana ole kaikki uhrit. Vielä paljon vaikeampaa on selvittää esimerkiksi sitä, miten suurta osuutta näiden tyrannien hallinnon aikana vankeudessa kuolleista (1,6-5 miljoonaa) voidaan pitää tahallisesti murhattuina, kenen vastuulla kunkin henki oli ja millainen paino tälle asialle kuuluisi panna. Myöskään syyttömästi vangittujen ja siten menetettyjen elinvuosien määrä ei liene minkäänlaisella tarkkuudella laskettavissa (GULAG-järjestelmän läpi lienee kulkenut 15-20 miljoonaa henkeä).
Kulakkeja, eli vaurastumiseen syyllistyneitä talonpoikia ja ”rangaistujen kansojen” kansalaisia kuoli myös sadoin tuhansin pakkosiirtojen seurauksena. Määrä oli jopa miljoonaluokkaa. Mutta miten monen kuolemaa voidaan pitää tarkoituksellisesti aikaansaatuna?
”Keinotekoisen” eli valtion aiheuttaman nälänhädän uhrimäärä pelkästään Ukrainassa vuosina 1932-33 liikkuu lukemissa 2,4-7,5 miljoonaa ja Volganvarren nälänhätä vuonna 1921 vaati myös miljoonia uhreja. Kansalaissodassa menehtyi eri syistä (teloitettuna, kaatuneina, espanjantautiin ja muihin sairauksiin) myös miljoonia ihmisiä. Voidaanko bolševikkihallinnon uhrien määräksi tuossa sodassa ottaa muutama sata tuhatta (erään laskelman mukaan 1,2 miljoonaa punaisen terrorin uhria) vaiko useampia miljoonia, ei ole yksiselitteinen kysymys. Toki myös useimmat muiden osapuolten terrorin uhrit, sekä kaatuneet ja nälkään ja tauteihin kuolleet, olisivat säästyneet ellei rikollista bolševikkihallintoa olisi perustettu.
Tällaisten tilastojen ongelmallisuutta kuvastaa, että jopa arviot Leningradin piirityksen uhreista vaihtelevat villisti, vaikka on hyvin tiedossa, miten paljon leipäkortteja oli liikkeellä ja miten moni niiden omistajista kuoli. Minimimäärä on yli kuusisataatuhatta, johon sisältyy myös tietty arvio kortittomista, mutta suurimmissa arvioissa katsotaan, että menehtyneitä olisi jopa puolitoista miljoonaa. Tässä ei käsitellä sitä, kenelle vastuu asiasta kuuluu, piirittävää vihollista nyt lukuun ottamatta, joka tietenkin muodosti välttämättömän ehdon koko tragedialle. Onhan asiasta yritetty suomalaisiakin syyllistää.
Leningradin piiritys ja Ukrainan nälkäkatastrofi ovat malliesimerkkejä siitä, miten helposti arvioijat saattavat lisätä tai vähentää uhriluvuista kymmeniä tai satoja prosentteja. Joskus uhreihin on luettu myös väestötilastoista puuttuvat eli syntymättömät. Näitä lukuja katsellessa voi sanoa, ettei ihmishenki paljon paina. Miljoona kuolemaa on vain vaihtorahaa. Mutta ajatelkaamme tässä yhteydessä vaikkapa Katynin noin 20 000 uhria? Eikö heitä voi yksikertaisesti pitää virhemarginaaliin sijoittuvana joukkona?
Vastaus on, ettei tietenkään. Jokaisen ainutkertaisen elämän tahallinen riistäminen on rikos, joka ei ole sovitettavissa. Siitä huolimatta meidän ei ole syytä pitää kaikkia ihmishengen vaatineita tekoja samanarvoisina.
Koska terrorin uhrien kokonaismäärät muodostuvat keskenään hyvin erilaisista kategorioista, on niiden rinnastaminen itse asiassa mielivaltaista, eivätkä luvut kerro paljoakaan siitä, mitä itse asiassa tapahtui. Onko oikein rinnastaa kansalaissodan aikana panttivankeina ammutut upseerien perheenjäsenet aseellista vastarintaa yrittäneisiin tai vihollisen puolelle loikanneisiin?
On myös hyvä muistaa, että käsitellään valtavia populaatioita. Kun Kekkosen kaudella Suomessa kuoli ehkäpä puolitoista miljoonaa henkeä, oli määrä Neuvostoliitossa tietenkin moninkertainen. Parin sadan miljoonan väestöstä parissa vuosikymmenessä kuolee aina tavalla tai toisella muutama kymmenen miljoonaa. Monien enneaikaiseen poismenoon terrori on voinut jotenkin vaikuttaa, etenkin elämää lyhentämällä. Miten monta laadukasta elinvuotta on menetetty, lienee mahdotonta laskea. Eri terrorijärjestelmien vertailu kokonaislukujen perusteella on myös hyvin ongelmallista.
Olennaisempaa kuin yhteen- ja vähennyslasku, on itse periaate, jota terrorihallinnot noudattavat. Ne ansaitsevat kansalaisten vihan ja ylenkatseen jo teloittamalla harkitusti edes yhden ainoan syyttömän ihmisen. Kun uhrien määrä paisuu miljooniin, tulee terrorista jo osa arkipäivän henkistä väkivaltaa, joka muuttaa elinoloja laadullisesti. Tätä väkivaltaa täydentää aina virallinen valehtelu, joka tekee rikoksesta kauniin ja ylevän asian. Tämän kokonaisuuden merkitystä ei voi selvittää ynnälaskulla, jonka käyttökelpoisuus tässä yhteydessä on muutoinkin vähintään problemaattinen.




5 kommenttia:

  1. Viimeisillä voimillaan Hitler käänsi vihan Saksan nuorisoa vastaan koska se ei ollut riittävästi uhrautunut.

    Tällä en välttämättä viittaa aamun uutisiin joiden mukaan hallitus on valmistellut kymmenkohtaisen ohjelman eläkeläisten kurjistamiseksi.

    VastaaPoista
  2. Ylikangas eräässä teoksensa otsikossa toteaa kuolemalla on aina syynsä. Humanistisiksi yleisesti ymmärretyissä länsimaissa, meitä piakkoin järjestelmän taakkana toikkaroivia tulevia dementikkoja alkaa muutaman vuosikymmenen kuluttua olla riesaksi asti. Tuolloin järjestelmää aktiiviväestön roolissa ylläpitävät sukupolvet ja samat tahot tulevat olemaan huolestuneita myös tulevien perintöjensä katoamisesta hyödyttömien dementikkojen ylläpitoon, joten ennustan kylmän teknokraattisen pohjoismaisen sivilisaation vielä jossakin vaiheessa hoksaavan aikanaan Pietarissa vaikuttaneen tanatologisen kultin hyödyllisyyden kestävyysvajeen hoidossa. Menneitä kauheuksia katseltaessa ei huomata nykyisiä tai tulevia uhkia.

    VastaaPoista
  3. "Tätä väkivaltaa täydentää aina virallinen valehtelu, joka tekee rikoksesta kauniin ja ylevän asian. Tämän kokonaisuuden merkitystä ei voi selvittää ynnälaskulla..."

    Tosi on. Venäläisten luulisi tietävän sen erityisen hyvin. Vaan miten lienee?

    Käsittääkseni Stalinin merkitys Venäjän kehittämisessä on venäläisillä hyvin tiedossa. Ovathan saavutukset erinomaisia ja konkreettisesti havaittavissa. Ja Stalinin saavutukset olivat neuvostokansan saavutuksia, mikä tekee niistä sitäkin pyhempiä. "Isänmaan puolesta -Stalinin puolesta", vakuuteltiin jo silloin. Mutta mikä merkitys siellä on uhreilla?

    Muuan venäläinen totesi kerran haastattelussa, ettei hän äänestä, koska Venäjää voi muuttaa vain raudalla ja verellä. Voisiko tunne näiden uhrausten välttämättömyydestä ja väistämättömyydestä selittää yleisemminkin tavallisen venäläisen resignoitunutta poliittista käyttäytymistä?

    Koska vihollisten likvidoiminen saavutti sellaiset mittasuhteet, niin eikö olisi mahdollista, että se jo itsessään vaikutti huomattavasti venäläisten kollektiivisen muistin muovautumiseen? Arvostelijat vaiennettiin perheineen ja heidän elämänsä pilattiin sillä seurauksella, ettei heidän tai jälkeläistensä ääni enää kuulu.

    Stalin taisi onnistua tavoitteissaan hävittää sekä ikävä vastustus että ikävät muistot. Kauan sitten eläneet ja kuolleet ovat vain etäinen ja epäselvä haamukuva, mistä osittainen kiitos mm. epäselville vankiluvuille. Selkeinä näkyvät enää vain saavutukset, jotka täten pyhittävät ammoiset keinot.

    Stalinismin ansiosta venäläisellä patriootilla on kaunis menneisyys. Mutta haluaako patriootti käyttää sitä määritellessään kaunista tulevaisuutta? Pitkää tikkua vedellään, ja kai joku pian taas uhrataan, mutta ei sillä suuria saavuteta. Kai se nyt on Kremlissäkin tajuttu.

    Tshetsheniassa on sentään otettu rohkeampia askelia. Nyt ei tule Kremlin viranomaisille huonoa omaatuntoakaan, kun Kadyrov hoitaa stalinismin likaisen puolen niin Donbassissa kuin Moskovassakin. Ihmisiä nyt vähän katoilee, mutta tosiaankin se, mikä on poissa silmistä, on poissa mielestä, eikä ruumiitakaan tarvitse laskea tai itseään vaivata miettimällä terrorin merkitystä.

    Luvassa siis lapsille onnellinen tulevaisuus ja kaunis menneisyys opetettavaksi. Mutta ensin vedetään pitkää tikkua tai paremminkin pelataan rulettia täkäläisittäin.

    VastaaPoista
  4. Luulen, että tässä on kyllä perää, mutta suurinta roolia kansan hurahduksessa on näytellyt lännen kyvyttömyys ymmärtää venäläistä psyykeä ja piittaamatomuus siitä. Demokraattinen mielenlaatu on herkkä kasvi, jota pitäisi hoitaa. Nyt annettiin kaiken maailman puoskareille aseet käteen.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.