sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kun lauletaan väärin



Väärin laulamisen tärkeys ja vanhusten viisaus

Musiikkia tuotetaan nykyään koneella ja siihen ollaan kovasti tyytyväisiä. Kuulemma Intiassakin koko ”skene on räjähtämässä käsistä”, mikä lienee hyvä asia ellei kädet mene, mikä oli aikanaan vaarana, kun pelattiin pumpuliruudin ja vastaavien aineiden kanssa.
Mutta konemusiikin kuuntelu on näin subjektiivisena mielipiteenäni sanoen kyllä varsinainen koettelemus, josta kohtuullinen palkinto voisi olla vain jonkun kaunottaren pokaaminen. Sekään ei nyt ole ajankohtaista, joten jätän mielelläni tuon ns. taiteenlajin kokeilematta.
Joskushan sitä on pakko kuunnella. Esim. taksissa venäläinen kuski soittaa usein merkillistä huojuvaa ulinaa, joka muistuttaa menneen maailman lyhytaaltolähetyksiä ja lieneekin sieltä saanut innoituksensa. Kieltämättä tuossa äänimaailmassa on jotakin ”uutta” verrattuna nykyaikaiseen hifi- äänentoistoon, joka tuo laulajan suorituksen mahdollisimman täydellisenä kuultavaksi. Tuo uusvanha huojunta sen sijaan peittää kaikki esityksen luonnolliset ominaisuudet, joten on yksi lysti, osasiko esiintyjä laulaa vai ei.
Ja itse asiassa kovin täydellinenkään laulaminen tai sen kuunteleminen ei ole kovin suuri nautinto, mikäli se on aivan virheetöntä ja musiikillisesti puhdasta. Onhan se parempaa kuin tahallaan sotkettu meteli, mutta ei se sen kummempia tunteita herätä. En tunne yhtään suomalaista nykyartistia, jonka laulua viitsisi pitempään kuunnella. Vielä puoli vuosisataa sitten heitä oli paljonkin, Olavi Virrasta Laila Kinnuseen löytyi taitajia ja ennen sotia heitä oli vielä enemmän. Silloin laulussa oli menoa ja vetoa, äänessä persoonallista karheutta, musikaalisia virheitä ja ääntämisvirheitä, mutta sitäkin enemmän tunnetta, pateettisuutta, huumoria, leikillisyyttä, mitä milloinkin. Hiski Salomaa kuuluu tämän lajin tyypillisimpiin edustajiin.
Parhaimmillaankin nykypolven laulajilta puuttuu persoonallinen ote. Tuomari Nurmion jälkeen en ole huomannut yhtään kiinnostavaa esiintyjää. Jos melodiaa ei oikeastaan ole, kuten räyhäpopissa (en tiedä, mikä on oikea nimitys), ei laulua tietenkään kannata kuunnella. Jos se taas esitetään konemaisen tarkasti ja puhtaasti, on tulos miltei samanarvoinen.
Heimo Haitto esiintyi joskus koululuokallemme ja havainnollisti sitä, miten viululla on mahdollista toisaalta soittaa oikein, mutta ilmeettömästi ja toisaalta ilmeikkäästi, jos kohta aavistuksen verran epäpuhtaasti. Ero oli valtava. Itse asiassa koko viulumusiikin viehätys taitaa perustua siihen, etteivät sen äänet ole sataprosenttisen puhtaita, kuten ei kelvollinen juustokaan, tai vaikkapa kotivoi, ole absoluuttisen hygieenistä ja vapaata voihappo- ja muiden bakteerien vaikutuksesta, mikä Valion pitäisi huomioida.
Todella vangitseva laulaja saattaa laulaa aivan karkeastikin pieleen, kuten Hildegard Knef-vainaja, mutta juuri sillä sähköistää kuulijan. Hänen äänensä voi myös olla karhean puhutteleva, kuten Bulat Okudžavalla, jonka runot eivät oikeastaan ole kummoisia ilman mestarin niihin sijoittamia äänensävyjä, jotka tekevät niistä nerokkaan liikuttavia, valloittavia ja haastavia. Ja sitten on niitä esiintyjiä, joiden laulun voisi yhtä hyvin korvata puhtaalla yksinäänisellä soitolla, vaikkapa pianon pimputtelulla yksisormitekniikalla.
Hyvän esiintyjän salaisuudeksi ei riitä se, että hän laulaa väärin. Mutta ei oikein laulamisestakaan mitään lisäarvoa heru. Taide ei kerta kaikkiaan ole koulusuoritus, jossa pyritään saamaan kymppejä tekemällä kaikki kuten pitää. Sama koskee vaikkapa missikilpailuja, joista en tosin lainkaan jaksa innostua noin yleensäkään. Joka tapauksessa: takavuosina oli tapana esittää aina kilpailijattarien strategiset mitat yhtenä rimpsuna, jossa sitten kai oletettiin tiivistyvän kaiken oleellisen tästä tapauksesta. Ihannetyttö täytti ihannemitat ja juuri siksi oli mitä oli.
En paljasta kovin suurta salaisuutta, jos sanon, että asia on paljon arvoituksellisempi. Kyse on siitä, ettemme tiedä, millainen se ihmeellinen kaunotar on, ennen kuin näemme hänet. Taiteilija saattaa luoda sellaisen mielikuvituksessaan, mutta periaatteessa sellaisen luominen reseptin perusteella ei ole mahdollista, näin luulen. Olen kyllä kuullut, että nuoret kollit saattavat ihastua avatar-hahmoihin, jotka ovat tietokoneen luomia. Se sallittakoon. Heillehän riittää, tai ennen riitti melkeinpä vain se, että olennolla oli päällä hame, siitä jo meni pää hieman sekaisin. Nyt saman asian ajavat kai nämä makkarankuorihousut.
Mutta nuorisosta puhuttaessa olisi syytä muistaa, että kyseessä on aina suhteellisen alhainen kehitysaste. Kun tarvitaan laajempaa näkemystä asioihin, on oltava suhteellisuudentajua, jonka voi antaa vain iän mahdollistama kokemus. Joskus maailmassa nuoret kävivät aina vanhusten luona kysymässä neuvoa, mutta nykyään on kaikesta päätellen päinvastoin. Näin tapahtuu aina rappion aikoina, joten antaapa konemusiikin soida, se kuuluu asiaan.

3 kommenttia:

  1. Lisätään tähän kuvaukseen konemusiikista/räyhäpopista vielä kaulaanasti ulottuva kokovartalotatuointi, nenärenkaita ja yleinen henkinen ja fyysinen likaisuus niin koko kuva uudelta paremmasta maailmasta ja sen sankareista alkaa olla valmis. ai niin, ehkä joku susikoira tai pittbull tai molemmat vierelle kulkemaan ja ulosteiita isäntänsä lisäksi levittelemään. siinä se vai vieläkö jotain

    VastaaPoista
  2. Tämä herätti kyllä niin paljon ajatuksia, että ajattelin ensin olla kommentoimatta. Mutta ”raaputin” kuitenkin ensireaktioita, ehkä asian sivustakin. Olisinpa halunnut olla kärpäsenä katossa Heimo Haiton havaintoesitystä kuulemassa. Soitin itse teinipoikana viulua, mutta piti lopettaa, kun ei edes perheessäni kestetty minun harjoitteluani, ja kun vielä koulukaveritkin pilkkasivat. Se siitä seurasi, että nykyisin olen aktiivinen viulumusiikin kuuntelija ja olen samaa mieltä kanssasi viulumusiikin viehätyksestä. Lisäksi laulan mieskuorossa. Kuoronjohtajamme mielestä siihen kuuluu olennaisena osana tietty säröisyys. Ei hänkään siedä väärinlaulamista siinä mielessä, että joku yksittäinen laulaja vahingossa ”sooloilee” tai stemma menee päin p:tä. Ehkä tämä säröisyys on sitä miesenergiaa.

    VastaaPoista
  3. Hyvä Timo!

    On siis muitakin, joita tämä nykyajan melusaaste riepoo. On se kummallista, että tätä hälyä kutsutaan musiikiksi ja joku takapuolenvispaaja käärii tällä ''peellä'' vielä sievoiset summat rahaakin.

    Tosiaankin pahinta on se, ettei tätä hermoja raastavaa pauketta voi paeta mihinkään. Samaa monotonista jympytystä joutuuu sietämään kauppakeskuksissa, yleisötapahtumissa, virastoissa jne. Myös lähes kaikki radio- ja TV-kanavat suoltavat tätä herkkua 24/7.

    Nykymusiikissa on hylätty lähes kaikki länsimaisen musiikin peruspilarit mm. melodia ja harmonia. Ainoastaan rytmi on säilynyt, sekin jatkuvasti kiihtyen siten, ettei yksittäisiä tahtivälejä enää erota toisistaan. Eräs tuntemani hälymusiikkiyhtyeen rumpali kertoi, että uuden ajan rummun päristäjän tulee pystyä lyömään melkein 500 iskua minuutissa. Siis suurin piirtein saman verran kuin traktorin mäntä lyö tyhjäkäynnillä. Kyseessä lienee molemmissa tapauksissa saman tasoinen taiteellinen nautinto.

    Laulut ovat yleensä tasapaksuja. Usein niistä puuttuu perinteinen jako eri osiin, jolloin niiden kuunteleminen tulee entistäkin raskaammaksi. Nuoteista on unohdettu kaikki alaspäin menevät juoksutukset ja kaikkia näitä ''taideteoksia'' yhdistää toinen toistaan seuraavat ylöspäin nousevat kiekaisut

    Jos joskus joku näistä cheekeistä, jessicoista, jenneistä tms. onnistuu sokean kanan lailla vahingossa löytämään melodisen jyvän johonkin lallatukseensa, niin sekin pilataan viimeistään sillä, että lauluun tehdään niin tökeröt sanat, että ne nostavat helakan myötähäpeän punan laadukkaamman musiikin ja taitavampien sanoitusten aikakauden eläneiden poskille. Kyllä vähemmästäkin tulee ikävä Junnua ja kumppaneita.

    Lomailen usein talvisin Intiassa. Surukseni olen pannut merkille ''länsimaisen sivistyksen'' hiipivän sinne myös mainitun hälymusiikin muodossa. Vanha intialainen soitanto on lähes tyystin kadonnut ja sen tilalle on tullut teknon ja perinteisen musiikin ihmeellinen sekoitus, joka on vielä korvia- ja mieltäraastavampaa kuin tämä kotoinen räiskeemme.

    jr

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.