keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Mitä raha maksaa?



Mikä hinta rahalla on?

Näinä lopahtaneen kasvun aikoina on taas herätty kysymään, mikä meidät perii, ellei taloutta saada kasvamaan.
Eläkepommin aave häämöttää horisontissa kuin miljoonan megatonnin lataus. Entäpä, jos tulevaisuuden eläkeläisillä ei olekaan sellaista valtion takaamaa elintasoa, josta he ovat unelmoineet?  Jos eläkkeet puolitettaisiin, niin mitä siitä seuraisi? Kävisikö siinä niin, ettei tavallinen siivooja enää pääsisi lomailemaan Torremolinosia kauemmas, kuten muuan TV:n näytelmähahmo aikoinaan murehti?
Luultavasti Thaimaan matkojen kokonaiskustannukset olisivat yhä siivoojan ulottuvilla elämäntavasta ja arvojärjestyksestä riippuen. Tietenkin eläminen kävisi niukemmaksi ja ehkä pitäisi syödä pääomaakin, jota on vuosien mittaan tullut hankittua. Miksi ei pitäisi? Onko sitä kerätty tulevaa maailmaa varten?
Muta mitä todellisia arvoja menetettäisiin, mikäli elintasomme rahassa mitaten nykyisestään laskisi vaikkapa yhdellä kolmasosalla?
Olen sen ikäinen, että muistan erinomaisesti tuollaisen tilanteen kuten itse asiassa kaikki tämän päivän aikuiset. Vastaus kuuluu: ei menetettäisi mitään oleellista.
Vanha hyvä sanaparsi sanoo ”No, se ei ole paljon, kun rahalla selviää!” Mitään elämässä todella tärkeää ei voi ostaa rahalla. Terveys, ihmissuhteet, mielekäs elämä, jopa sosiaalinen arvostus ovat asioita, joita ei sanan varsinaisessa merkityksessä voi saada rahalla. Lääkäripalveluja, siipiveikkoja, kadehtijoita ja viihdettä voi kyllä ostaa. Jos niihin tyytyy, eikä parempaa osaa kaivata, niin siitäpä sitten vain panostaa elämänsä rahaan ja sen hankintaan. Lykkyä tykö.
On triviaali totuus, että ihmisarvoinen elämä edellyttää tiettyä varallisuutta, jonka taso vaihtelee kulttuurista riippuen. Varattomuus saattaa olla ihmiselle katastrofi, joka tuhoaa hänen elämänsä. Tällaisia tapauksia varten meillä on yhteiskunnan turvaverkot.
Varallisuuden lisääntyminen ei kuitenkaan tietyn pisteen jälkeen lisää onnellisuutta, minkä tutkijat ovat jo kauan sitten todenneet. Sen jälkeen se saattaa jopa sitä vähentää.
Minkä vuoksi sitten niin monet vakavalla naamalla vaativat, että tämän maan ja kansan olisi tehtävä kaikki mahdollinen saadakseen talouskasvun jatkumaan ja elintason kohoamaan? Elintasolla tarkoitetaan tässä pelkkää rahatulojen määrää ottamatta huomioon sitä, miten se jakaantuu ja mikä on sen hinta.
Sveitsiläiset kuulemma ampuivat itseään jalkaan kieltäessään vapaan maahanmuuton. Kuinka niin? Entäpä jos he mieluummin ansaitsevat hiukan vähemmän kuin antavat maansa muukalaisten hallintaan? Tahtovatko he yksinkertaisesti vääriä asioita? Onko heidän ymmärryksensä lasten tasolla vai ovatko he moraalisia hirviöitä, jotka pitävät ulkomaalaisia alempina olioina ja ovat kukaties valmiita polttamaan nämä jätelaitoksessa? Onko puolet sveitsiläisistä henkisiä perussuomalaisia, jotka sulkeutuvat Impivaaraansa, kun eivät sivistyneestä maailmasta mitään ymmärrä?
Tällaista ovat vihjailleet muutamat toimittajat, jotka tietävät paremmin, mitä sveitsiläisten pitäisi haluta. Sinne vain, huitsin Appenzelliin nämä juntit kuuluvatkin.
Mutta, vakavasti ottaen, raha on kyllä välttämätöntä ja sen riittävyyden varmistaminen saattaa hyvinkin edellyttää jopa talouskasvua, ettei se vallan lopahda tässä kasvavien kustannusten maailmassa.
Mutta millaisia asioita kuitenkin pitäisi asettaa etusijalle, jos jostakin pitää välttämättä luopua? Tiedämme jo, ettei rahan lisääminen sinänsä ole tärkeää ja saattaa olla koko maailmankin kannalta mieletöntä ja tuhoisaa. Mitkä seikat sen sijaan ovat välttämättömiä, mitkä tavoittelemisen arvoisia?
Ihmisen hyvinvoinnista on sanottu, ettei se ole summa, vaan tulokäsite. Jos yksikin tulon tekijä on nolla, on sitä myös lopputulos. Ihmisellä voi olla kaikki maailman rikkaudet, mutta yksi mitätön sattuma voi tuhota hänen onnensa, jota ei voida korjata.
Lyydian kuningas Kroisos luuli olevansa täydellisen onnellinen, mutta istuessaan polttoroviolla hän ymmärsi, ettei ketään voida ennen kuolemaansa nimittää onnelliseksi ja hyvän elämän saaneeksi.
Sattumalle emme voi mitään, mutta taloudenkin mielekkäänä tavoitteena voisi kai olla perustarpeiden tyydyttäminen mahdollisimman monelle: ”eläimelliset” perustarpeet ravinnosta, lämmöstä ja terveydestä lähtien on tyydytettävä. Hiukan korkeatasoisemmat ”laumaan” liittyvät sosiaaliset tarpeet, joihin sisältyy sosiaalinen status ja mielekäs työ, ovat myös välttämättömiä. Sen jälkeen nousemme tai laskeudumme kulttuurin tasolle, joka nykyään näyttää olevan kovin eläimellinen ja esittää huippusaavutuksinaan pitkiä loikkauksia ja nopeaa liikehtimistä, unohtamatta rytmikästä rummutusta ja hytkyttelyä.
Tämäkin taso on ainakin lähes välttämätön siinä vaiheessa, kun elatuksen etsintä ei enää täytä ihmisen päiväjärjestystä. Tämä taso voidaan toki korvata tai sitä täydentää huumeilla, mutta se on tuhon tie.
Neljäs taso on yhteisöllinen. Ihmisellä on kyky liittyä johonkin suurempaan. Hän kykenee altruismiin ja solidaarisuuteen, mutta yleensä se toteutuu vain suhteellisen rajoitetuissa puitteissa. Kansallisvaltio, niin paljon kuin sitä voidaankin parjata, on tähän mennessä se korkein taso, jolle aitoa solidaarisuutta on merkittävästi osoitettu.
Suurimmat vaarat ns. elintason laskusta näyttävät kohdistuvan sekä neljännelle, että erityisesti toiselle tasolle, jolla ihmisarvoa uhkaavat mielekkään työn ja sosiaalisen statuksen häviäminen ja sen myötä masennus ja anomia. Tämän tyhjiön täyttäminen huumeilla tai vastaavalla kulttuurilla on inhimillinen katastrofi.
Paradoksi kuitenkin on, ettei talouden kasvu sinänsä näytä paljoakaan edesauttavan tämän ongelman korjaamista, ehkä asia on jopa päinvastoin. Tämä liittyy siihen, että maksimaalista talouskasvua on tavoiteltu unohtaen kokonaan sen todelliset ei-materiaaliset kustannukset. Työtä on siirretty sinne, missä se maksaa teettäjälle vähiten. Halpaa työvoimaa haalitaan maahan, jossa työttömiä on runsaasti jo entuudestaan. Ne, jotka uskaltavat epäillä pelkän talouskasvun asettamista kaiken muun edelle, leimataan typeriksi, kateellisiksi ja suvaitsemattomiksi.
Neljännen tason, kansallisvaltion ja kansallisen kulttuurin uhraaminen ei näytä hetkeäkään epäilyttävän kulttuurin eturintamaa ja tavallaan tämän voi ymmärtää. Mutta vaikka kulttuuri nykyisellään olisi vain säälivän hymähdyksen arvoinen, jää tosiasiaksi se, että yhteiskunta, joka on liian moniaineksinen ja etnisesti hajanainen on myös epäsolidaarinen. Tutkimukset osoittavat, että pyyteetön toiminta käy vaikeaksi tuollaisessa yhteiskunnassa.
Joku voi tässä nostaa vastakkaiseksi esimerkiksi USA:n, mutta kannattaa katsoa tarkemmin, miten solidaarisuus siinä maassa toteutuu. Kanada toimii paremmin, mutta se taitaa nyt vielä olla kehityksessään keskenkasvuinen.
Mutta tämä ei nyt tässä ole olennaista. Olennaista on, että tinkiessämme talouskasvusta me menetämme jotakin. Koska tähän lienee pakko, on syytä miettiä, mistä voidaan tinkiä eniten, mistä vähemmän ja mistä ei lainkaan, mikäli mahdollista. Hulluinta mitä voimme tehdä on tuijottaa pelkkään rahaan ja juosta sen perässä hinnalla millä tahansa. Sillä hinta se on rahallakin. Ensimmäisen kysymyksen tulisikin aina kuulua: mitä se maksaa muutoin kuin rahallisesti?

10 kommenttia:

  1. Kun median korva ei näe eikä silmä kuule Haglund tilaa hyökkäysvaunuja, Haglund sopii hävittajistä, Haglund ostaa ohjuksia Israelista, Haglund puolustaa Dragsvikia, Haglund haluaa naisia armeijaan.
    Tällä viikolla Magnar Dahlen valitsee hiihtäjät, Magnar Dahlen johtaa suomalaisten taistelua idän laduilla.
    Kysymys on johtamisesta. Meinander on sanonut integraation syvetessä suomenkielisen Suomen, sellaisena kuin sen olemme tottuneet näkemään, siirtyvän historian lehdille.

    VastaaPoista
  2. Kansan ääntä kuuntelevaa Sveitsin poliittista ajattelua on sanottu hyvin kehittyneeksi, kuten myös Italian, johon muuan maalta tullut pääsi eläkepäivillään perehtymään eka kerta elämässä lentsikkamatkalla ja suoraan Vatikaanissa Espoon poliittisen pastorin viemänä. Siitä saakka hän on ihmetellyt miksi hänen oven takana ei käydä raapimassa kuin kissa.

    Eihän siinä mitään pahaa, että kansan ihmiset, mutta kun meillä poliittisten johtajien ajattelu on samalla tasolla. Mutta ehkä Jari "Fransiskus" Sarasvuo tuo tähän valaistusta alkaessaan kerätä kyllitä teinijuopppoja hoteisiinsa.

    VastaaPoista
  3. Mitä raha maksaa?

    Moskovan imperiumin rahat/pääomat, mistä ne ovat peräisin?

    VastaaPoista
  4. Kansallisen kulttuurin uhraus alkoi Ed Westin teoksen The diversity illusion mukaan Britanniassa 30 vuotta sitten, jolloin moninaisuuden palvonnasta tuli oikeaoppista, ja nyt siitä on tullut valtavirtaa. 1960-luvulla perinteinen marxilaisuus käänsi kiinnostuksensa taloudesta sosiaali- ja kulttuurielämään. Syntyi uusi feminismi, homojen oikeuksien puolesta taistelu, ja kolmannen maailman vapauttamispyrkimykset. Samalla alkoi universalismi - ihanne maailmasta ilman rajoja, tunnettiin syyllisyyttä kolonialismista ja haluttiin korvata kulttuuri jollain uudella. Multikulturalistit kannattavat maahanmuuttoa, mutta eivät assimilaatiota, koska haluavat tuhota yhtenäiskulttuurin ja vallitsevan perhemallin. Kaiken lisäksi kansaa, jolla ei ole yhteistä kieltä, kulttuuria ja historiaa, on helpompi manipuloida. Politiikka on ollut epärehellistä, eikä vähiten maahanmuuttajia kohtaan, joita ei arvosteta omana itsenään, vaan heitä käytetään konservatiivisen kulttuurin heikentämiseen. Valtion ei pidä tukea ryhmiä, jotka eivät pidä Britannian lakia omien uskonnollisten lakiensa yläpuolella.

    Etniset vähemmistöt äänestävät yleensä työväenpuoluetta, kun taas konservatismi on vallitsevampaa kantaväestön keskuudessa. Moninaisuudella on päinvastaiset vaikutukset kuin mitä siltä odotetaan. Monikulttuurisissa yhteiskunnissa ihmiset vetäytyvät oman ryhmänsä piiriin, pahimmassa tapauksessa heidän välilleen syntyy konflikteja. On paradoksi, että vasemmistosiipi rakastaa moninaisuutta ja samaan aikaan ihmiset kääntyvät konservatiiveiksi. Luottamuksella täytyy olla ulkoiset rajat, siksi liberalismi ei kestä.

    Mitä pahaa on isänmaallisuudessa. Patriotismin itsensä vuoksi ihmiset eivät lähde sotimaan. Pikemminkin he saattavat lähteä sotaan uskonnollisten tai luokka-aseaan liittyvien asioiden vuoksi. Suuri enemmistö kansasta on tutkimusten mukaan vastaan monikulttuurisuuskehitystä, mutta eivät ole voineet asialle mitään, koska julkinen valta on romahduttanut arvot ajaessaan monikulttuurisuutta sekä median valta, jolla on ollut mahdollisuus määritellä sanojen merkitys. Vallassaolijat ovat pystyneet rakentamaan paradigman, missä todistustaakka on aina sen tehtävänä, joka kyseenalaistaa vallitsevan kehityksen ja sen tuomat peruuttamattomat ja radikaalit muutokset.

    Moninaisuuden nimissä tukahdutetaan nyt vapausoikeuksia. Rakennetaan vihapuhelainsäädäntöä, syrjimisen vastaisia sääntöjä, yhdenvertaisuuskoodeja. Olemme kaikki epätäydellisiä, ennakkoluuloja esiintyy, joten olemme antirasistisen eturyhmän jatkuvan painostuksen kohteena.

    Ilman kansallista identiteettiä muut identiteetit ottavat yliotteen. On parasta tunnustaa, että kansallisvaltiot antavat ehdottomasti parhaan perustan kansalaisten omaehtoiseen yhdistystoimintaan, demokratiaan, liberalismiin ja talouskehitykseen.

    VastaaPoista
  5. Suomalainen media ja ministerit sanovat, että sveitsiläiset äänestivät väärin. Koska olen menettänyt uskoni mediaan ja poliitikkoihin, kiinnostaisi tietää, mitä Sveitsin äänestystulos todellisuudessa merkitsee. Epäilen, että Helsingin Sanomat ja Tuomioja näkevät siitä vain yhden puolen tai ainakin kertovat kansalle vain yhden puolen.

    VastaaPoista
  6. Itse asiassa valtava pointti Vihavaiselta nostaa esiin se että maahanmuuttoa puolustetaan viime kädessä rahalla. Näin näyttävät tekevän myös monet "hengelliset" ja "vihreät". Erinomainen kolumni.

    VastaaPoista
  7. Kirjallisuus on kuollut, Hesari esittelee sodan pommeja, Yle vedättelee saattohoidolla.

    VastaaPoista
  8. Tämä ei liity mitenkään yllä olevaan postaukseen, mutta näin juuri uutisen, jonka mukaan olet saanut Venäjän valtion myöntämän Ystävyyden kunniamerkin. Onnitteluni. Perustelutekstiossä näytti lukevan: "Työssään Vihavainen on pyrkinyt objektiivisuuteen, romuttanut historian myyttejä ja kasvattanut suomalaisten kiinnostusta Venäjän historiasta, kulttuurista ja venäjän kielestä". Osuvasti luonnehdittu.

    VastaaPoista
  9. Eihän konevoimaa oltu kielletty.Höyrykoneen voimalla Ilmarinen kiskoi tukkilauttoja ja valmiiden lautojen proomuja Kiteen kulmilla Arppen ja Hackmanien järjestämänä.

    Niiden soveltaminen sahakoneistojen isontamiseksi sen sijaan arvelutti esivallan haltijoita, aristokratiaa, jotka oli masennettu siviilimiehiksi. Säätyvalta katosikin sen sileän tien kun Snellmanin ohjelma venäjännettiin Aleksanteri II työpöydälle.

    Luin juuri hienon kuvauksen romaanista tai yhteiskunta-erittelystä ryhmineen ja yksilöineen vapaan kilpailutalouden rattaina ja rattaissa. K.V.Piilosen "Palkka" kertoo syvin ja laajoin kouraisuin miltä maistui pelata sahanomistajaa työläistä työläiskristusta ja varsinkin työnjohtajaa,vänrikkiä,näiden pukareiden välissä ja sylkykuppina -kaiken huomivana oivana päähenkilövalintana. Kirja tuli ulos 1917 Gummerukselta Jyväskylästä. Noilta ajoiltaltahan on kumman paljon suomenkielistä yhteiskuntakritiikkiä ja -reformismia kirjoitettu ja käännetty, kuten divarien luuhaajat tietävät.Aion itse syventyä näihin enemmänkin päästyäni hengen lennon ja vakavuutensa makuun. (Esim. K.O.Lindeqvistin Yleinen historia noin 1500 s.vuosilta 1903-05, päihittää aatosherkuttelevalle lukijalle mennen tullen nykyprofessionaalien kalvakat laahustukset.)

    Tuo Piilosen aikakausi vaihtuu sitten kansanpuolueiden poliittiseksi vallaksi ja järjestykseksi. Eli tehtaiden uusperustannan (ja verstaiden nurinajon),työläisriistön ja omistajavaihdosten aikakausi olikin vain välikautta. Sosiaalidemokraatit ja maalaisliitto tekevät lopun rikastujaehdokkaitten eloonjäämis- ja kuoloon tainnuttamiskilpailusta, työläisten ja asiakkaiden häikäilemättömästä hyväksikäytöstä.

    Saadaan järjestys niiden sukujen johdolla, jotka juuri vuonna 1918 ovat pinnalla tai juuri sinä vuonna nousevat kuten Waldenit. Nämä sitten turvataan koko Suomen voimin kartellipakossa, pankki- ja markkapolitiikalla, työehtojen yhtäläisyyksillä, veropolitiikan nöyriksi taittamisella jne. yhteiskuntapolitiikalla harmooniseen ja kansankokonaisuutta palvelevaan edistykseen -kuten muuallakin lännessä.

    Sitten 1980-luvulla palaset alkavat irtaantua ja kiihkeä prosessi muljauttaa meidät pankkikriisiin jota ei osata oikaista. 1990-luku on alasajon ja purkutyön aikausi jota aivan älyttömästi perustellaan/lietsotaan Nokialla. Sen hybrisbasillit sairastuttivat liki kaikki elämänalat. Jotain hienoa liki alamaailmallista taidetta tauti kuumeili: Arto Salmisen Varasto Willensaunassa ja Lahden teatterissa, Kalavale KOMissa.Leffoista työläisurheilupiirien alennustila Haaveiden kehä,Vuosaari,Paha perhe.

    Niin, ennen "Palkkaa" oli roolijako ja kuri,kaupungit porvareineen ja maaseurakunnat kirkkoherroineen. Sitten kaikki repesi.Koottiin maailmansodan 1. jälkeen ,ja 2.jälkeen vasta upeaksi sovitetiinkin -pekkakuusilaisittain tämä suomalaissovellutus kansankotia tarkaten ja muuta länttä. Nyt on taas kaikki hajalla joka taholla. Mutta aivan varmasti materiaalinen suuhunpantava ja päällepuettava ja lämmin mukava peti- ja kototila senkun paranee ja enenee.
    Mutta aika kumma eliitti meitä nyt ja jatkossa johtaa, kun "meitä" ei varmaankaan enää ikipäivänä tule olemaan missään kansakunnallisessa tai etniskuvitteelisessa mielessä.

    Ja lopettaakseni reima ratsumies keppihevosellani, niin sanoisinko, että mitään päätös- tai politiikkaperusteista muutostahtoa ei tarvittu sosiaalidemokratian repeytymien aukeamiseksi rotkoiksi. Ihan vaan rahasysteemin ja luottolaitoksen kääntämien uudenlaisten asioiden tavoitteluun vei koko käden. Ne rupesivat niille suodulla mutta -aiemmin- valtiovallan silmälläpidon alla harjoitetulla taikavoimallaan ostamaan jo pystytettyjä tehtaita rautateita sairaaloita, taivasosuuksia futuureina ja MBA-veljien salaliittoina, ja kokoamaan niistä osinko-bonus sylkeviä mahtiyksiköitä ja vieläpä siirtämään toisille mantereille. Uskomaton voimainponnistus/saavutus parissa vuosikymmenessä. Nyt onkin menossa tuumatauko (ja politiikka vastaan finanssioitunut kapitalismi välinen kylmäsota) ,josta voi kehkeytyä mitä vaan.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.