tiistai 23. toukokuuta 2017

Sattuu ja tapahtuu



Näitä sattuu

Sadiq Khanilla, Lontoon pormestarilla oli sanottavaa kaupunkilaisilleen, kun Westminsterin sillalla tapahtui terrori-isku: ”Se nyt vain kuuluu suurkaupungin elämään” (it’s part and parcel of living in a big city) totesi hän. Näitä sattuu, kun on paljon väkeä koossa.
Muita tekijöitä on turha kaivella esiin, eikä sellaisia kai voi edes olettaa olevan olemassa. Näin minä ainakin viestin ymmärsin.
Manchesterin väkiluvuksi ilmoitetaan puoli miljoonaa ja Beslanissa (kuka muistaa?) niitä oli vielä paljon vähemmän. Mutta niinpä vain löysivät terroristit kohteensa, erityisesti lapset, näistäkin paikoista.
Turha siis on häiriintyä terrorihyökkäyksistä pienilläkään paikkakunnilla. Sattuuhan näitä sielläkin kun on sattuakseen. Ei se liity millään tavalla mihinkään, ei edes kaupungin kokoon.
Manchesterin tapahtumista kuullessani tuli oitis mieleeni, että sekä Turkua että Tamperetta on sanottu Suomen Manchesteriksi. On tosin Suomeakin sanottu Pohjolan Japaniksi.
Joka tapauksessa voimme todeta, että Japanissa on terroristihyökkäyksiä ollut erittäin vähän, vaikka suuria maaleja olisi yllin kyllin tarjolla. Se, että siellä on myös erittäin vähän maahanmuuttajia, ei tietenkään vaikuta tähän asiaan, kuten hyvin ymmärrämme, mutta jokin outo korrelaatio asioilla näyttää olevan. Korrelaatiohan ei edellytä kausaalista suhdetta.
Yhtä kaikki, pelolle ei saa antaa valtaa emmekä voi kieltää esimerkiksi kuorma-autoja tässä maassa. Jokainen toki ymmärtää, että luvallisten ampuma-aseiden kerääminen kansalta toki poistaisi yhden pahan epäkohdan, mutta yhtä selvää on, ettei se terrori-iskujen todennäköisyyteen vaikuttaisi mitään.
Antaisihan se nyt ainakin korrektisti ajatteleville sen viestin, ettei millään kansanryhmällä tai uskontokunnalla ole tässä maassa mitään erikoisasemaa, enemmistöllä ei ainakaan.
Eri ihmisryhmien tasapuolinen kohtelu kuuluu sivistysmaissa ehdottomasti viranomaisten velvollisuuksiin. Niitä maita, joissa vaikkapa kristinuskon harjoittaminen on kiellettyä ja muodostaa riskin, pidämme syystä barbaarisina.
Kuitenkin yhä useammassa kehittyneessäkin maassa voimme nykyään havaita erilaisia poliittisluontoisia kieltolakeja. Yhdessä maassa on rangaistuksen uhalla kiellettyä epäillä holokaustia, toisessa ei saa edes pitää hallussaan tietynlaista poliittista kirjallisuutta ja kolmannessa armenialaisten kansanmurhan epäileminen on rikos.
Tässä toki poljetaan länsimaisen valituksen pyhimpiä periaatteita, mutta eipä puututa siihen nyt. Sen sijaan on syytä pohtia, millä perusteella voitaisiin puuttua sellaiseen vihaideologiaan, joka esittää suurena urotekona avuttomien ihmisten, myös lasten tappamisen.
Kyseessä on vakava asia, jonka merkitystä ei vähennä, ettei noiden uhrien prosenttimäärä ikäluokasta ole koskaan ollut merkittävä ja että tällaista tapahtuu enimmäkseen suurissa kaupungeissa, joissa nyt muutenkin tapahtuu kaikenlaista.
Typerä huolestuminen sellaisesta vihapuheesta, joka on reaktiota räikeiksi koettuihin oikeuden ja tasapuolisuuden loukkauksiin voitaisiin jättää omaan arvoonsa, ellei samaan aikaan olisi ilmeistä, että sellainen vihapuhe, joka kehottaa terroriin vääräuskoisia vastaan, näyttää jäävän viranomaisten huomion ulkopuolelle.
Pelkkä puhe nyt ei sinänsä kyllä maailmaa hetkauta sinne eikä tänne. Vakavampaa on, että joillakin tahoilla kyseessä on törkeän rikollisuuden ihannointi ja siihen kehottaminen. En tiedä, millainen on ns. nettipoliisien kielitaito ja missä määrin he ovat havainneet eroja terroritekojen ihannoinnissa eri kielialueiden välillä.
Olisi kiinnostavaa tietää, miten paljon tällaista esiintyy toisaalta suomen- ja toisaalta esimerkiksi japanin, hindin ja urdunkielisten keskuudessa. Näin voitaisiin saada tietoa niistä ympäristöistä, jonne tiedustelutoimintaa kannattaisi keskittää.
Tämä ei tarkoita sitä, että mitään ryhmää erityisesti leimattaisiin ennalta rikolliseksi, kuten jokainen täysijärkinen käsittää. Tarkoituksena olisi nimenomaan korvata ennakkoluulot ennakkotiedolla eli soveltaa tieteellistä ajattelua.
Tällä hetkellä en tiedä, missä määrin vihapuhetta esiintyy toisiinsa verrattuna esimerkiksi sellaisilla ryhmillä kuin yli 70-vuotiaat, valtaväestöön kuuluvat naiset, 20-40-vuotiaat Suomen zarahustralaiset, eläkkeellä olevat sikhit ja niin edelleen.  Haluaisin kyllä tietää.
Mikäli lähdemme siitä, että kaikki ryhmät ovat potentiaalisesti yhtä vaarallisia, olemme varmaan poliittisesti korrekteja, mutta yhtä varmasti myös tyhmiä.
Muuan asia, joka terrorin ehkäisyssä -ja ymmärtääkseni sen ehkäisemiseen tulee pyrkiä-  tulisi ottaa huomioon, on uskonto.
Kuten tiedämme, oma pyhä raamattumme on tavattoman verinen kirja etenkin alkupäästään, ja mikäli joku ottaa sen täysin vakavasti, on vaarana, että hänestä tulee terroristi ja joukkomurhaaja.
Toisaalta ymmärrämme, tai ainakin pitäisi, että kristinuskon luterilainen muoto on viime aikoihin saakka ollut poliittisesti hyvin maltillinen ja jättänyt maalliset asiat maallisen esivallan haltuun.
On totta, että tässä suhteessa on aivan äskettäin näkynyt vakavia merkkejä vanhan opin eroosiosta. Niin kauan kuin asia pysyy nykyisellä tasolla, on kuitenkaan tuskin aihetta keskittää torjuntavoimia erityisesti näiden ihmisten varjostamiseen. Toki niiden suhteet vaarallisiin aineksiin saattavat olla tärkeitä, kuten jokainen ymmärtää.
Mitään uskontoa ei kuitenkaan ole syytä sinänsä asettaa terrorismin aiheuttajaksi, mutta yhtä selvää on, että joissakin uskonnoissa esiintyy nykyään yhä enemmän sellaisia tulkintoja, joita on pidettävä yksinkertaisesti rikollisina. Ne olisi syytä yksilöidä ja kriminalisoida.
Maallinen valtio, jollainen meilläkin tosiasiassa on, voisi periaatteessa kieltää kaikkien uskontojen julkisen harjoittamisen ja oppien julistamisen. Tämä olisi kuitenkin aivan liian järeä ase, joka samalla tuhoaisi kulttuuriperintömme keskeisen tukijalan.
Sen sijaan maallinen valta voisi laatia selkeät määritelmät siitä, millaisten väitteiden ja kehotusten julkinen esittäminen tai opettaminen on rikollista ja millainen toiminta sen mukaisesti rikollisuuden suosimista.
En tiedä, missä määrin poliisimme tiedusteluosastot seuraavat näitä asioita, sen kyllä olen kuullut, että ns. nettipoliisejakin on jo kymmeniä. Toivottavasti näiden yhteiskunnan turvamiesten mielenkiinto kohdistuu riittävästi juuri sellaisiin ryhmiin, joiden on nykytiedon mukaan katsottava muodostavan riskin.
 Tämä vaatii nyky-yhteiskunnassa monipuolista kielitaitoa ja muitakin valmiuksia, mutta olen ymmärtänyt, että pätevää työvoimaa olisi löydettävissä juuri maahanmuuttajien keskuudesta, mikäli heidät värvätään ennakkoluulottomasti ja kyllin monipuolisesti tekemään tärkeää ennakolta ehkäisevää työtään.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Ilmastomuutos ja tietoisuus



Ilmastonmuutos määrää kaiken

Marx tunnetusti teki sen perustavana pitämänsä havainnon, että (sosiaalinen) oleminen määrää tietoisuuden. Venäjäksi se kuuluu бытие определяет сознание. Kasku kertoo, että Stalin piti kovasti tästä ajatuksesta, mutta gruusialaisena ei ymmärtänyt i:n (и) ja taka-y:n (ы) välistä eroa. Niinpä hän julisti uutta evankeliumia: битие определяет сознание -lyöminen määrää tietoisuuden.
Mutta itse elämä osoitti vuosisataisneron osuneen oikeaan: kun ihmistä jaksettiin tarpeeksi hakata, niin kyllä hänen tajuntansa tosiaan muuttui. Niin sitten muutettiin Venäjä, sinänsä vanhoilla metodeilla, mutta nyt tieteellisen analyysin tuella.
Aamun Helsingin Sanomat kertoo, että ISIS:in syntyä selittää ilmastonmuutos. On tietenkin hienoa, että myös juuri tämän järjestön synty ja toiminta saavat myös tieteellisen selityksensä. Onhan linkki luonnontieteelliseen prosessiin sentään loppujen lopuksi kovempi argumentti kuin pelkkä tietoisuus ja sen määräytyminen esimerkiksi erilaisten ideoiden johdosta.
Meillä on täysi syy uskoa tässä asiassa herra Nazeef Ahmedia, vaikka en itse koekaan tarvetta spontaaneihin aplodeihin. Onhan asia sen verran banaali ja kertaa vain jo kymmenien vuosien ajan yhä uudelleen toistettua ennustetta subtrooppisen vyöhykkeen karusta tulevaisuudesta kuivuuden ja ylikansoituksen johdosta.
Mutta mitä onkaan meille ilmastonmuutos? Onko se muuta kuin itse aiheuttamamme katastrofi, jonka syytä ei tarvitse kaukaa hakea? Se, mitä valkoinen mies on saanut aikaan luonnon alistamiseksi ihmisen palvelukseen, onkin aiheuttanut ikävän reaktion: ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousee ja tämän nousun takia ilmasto muuttuu.
Ilmiöllä voi olla monia syitä, mutta ihmisen vaikutus on niiden joukossa myös tärkeä, siispä pukeutukaamme suruvaatteisiin ja lopettakaamme se hiilijalanjäljen paisuttaminen kovia juustoja syömällä, lentokoneella matkustamalla ja mitä niitä syntejä onkaan. Tällaisia johtopäätöksiä näen tehtävän.
Skoptsit aikoinaan Venäjällä ymmärsivät, että synti oli lähtöisin heistä ja että viettely tuli oman ruumiin kautta. Niinpä se, mikä pahensi, leikattiin pois. Siitoskalut uhrattiin ja naiset leikkasivat rintansakin, eivätpä nekään synnittömiä olleet.
Sama filosofia on helposti havaittavissa myös aikamme seloottien keskuudessa. Parasta olisi ilmeisesti heidän mielestään olla syntymättä, toiseksi parasta olisi tappaa itsensä ja kolmanneksi parasta jättää lisääntymättä. Sen sijaan voisi ja ehkä pitäisikin hankkia elättejä jostakin muualta, sillä muualla olevat ovat meidän synteihimme syyttömiä.
 Sitä paitsi he saattavat kärsiä ilmastonmuutoksesta juuri meidän tähtemme? Mitäpä he nyt itse pystyisivät tälläkään alalla aikaan saamaan? Eivät he ainakaan ole itse polttomoottoria keksineet eivätkä paljon muutakaan asiaan vaikuttavaa. Ehkä meilläkin voitaisiin heidän johdollaan aikanaan palata ekologisen viattomuuden maailmaan, jossa kauris ja jalopeura rinnan laiduntavat aasien ja aasittarien kanssa?
No, tämä meidän aikamme skoptsien psykopatologia on sinänsä mielenkiintoinen ongelmakenttä, mutta enpä siihen juuri nyt halua syventyä. Paljon se kyllä ajastamme kertoo.
Mutta mitä johtopäätöksiä meidän pitäisi tehdä tästä ilmastonmuutoksen vaikutuksesta, sanokaamme nyt erityisesti islamin maailmaan ja sen piirissä syntyneisiin ISIS:in kaltaisiin mätänemisilmiöihin?
Ahmed (tuo yllä mainittu) pitää ensisijaisena tehtävänä energiantuotannon monipuolistamista. Euroopan on päästävä irti riippuvuudestaan fossiilisista polttoaineista.
Tämä on hyvä idea, mutta ei uutuudellaan hätkähdytä. Mitäs muuta tässä nyt ollaan viime vuosikymmeniä oltu tekemässä? Ja mitäs ne nämä energiantuottajat sitten tekevät?
Ahmed on havainnut myös sosiaalisia ja poliittisia vaaroja. Valtavat ihmismassat ovat nyt tulossa Eurooppaan ja niiden torjuminen saattaa aiheuttaa konflikteja.
Argumentti on tuttu. Aikoinaan kommunistit syyttivät jo etukäteen kapitalistisia valtioita siitä, että ne saattavat ryhtyä väkivalloin vastustamaan vallankumousta silloin kun sen aika tulee ja näin tekevät itsensä syypäiksi ehkä suuriinkin joukkoteurastuksiin. Sosialismin voimathan eivät tietenkään olisi voineet luopua historiallisesta missiostaan, se olisi ollut järjen ja edistyksen pettämistä.
Tilanne näyttää nyt siis olevan se, että ellei siirtolaistulvalle pidetä ovia auki, syntyy väkivaltaa. Jos ne taas pidetään, sitä saattaa myös syntyä, kulttuurien törmätessä. Tilanne on vaikea, mutta onneksi on ainakin ilmeistä, ketä voidaan syyttää: kuka keksikään ruveta pumppaamaan öljyä karusta erämaasta ja sen tilalle rahaa tuon erämaan omistajille!
Tolkuttoman helpon rahan pumppaamisen seurauksena viljely voitiin unohtaa ja ostaa halpaa ruokaa sieltä, missä tuotettiin ylijäämiä. Jos nälänhätä iski, tuli paikalle heti ilmaista ruokaa ja lääkintähenkilökuntaa. Perhekokoa kannatti kasvattaa maksimaalisesti, mutta tuotantoa sen sijaan ei.
Sanalla sanoen, nälkäkatastrofien taustalla vaikuttaa tietenkin kuivuus, mutta mikäli unohdetaan ideoiden osuus, ei asioita voida ymmärtää. ISIS:iä ei koskaan syntynyt Kiinassa eikä Intiassa ja sitä paitsi nämä maat pystyivät voittamaan myös hallitsemattoman väestönkasvun aiheuttamat ongelmat. Niin muuten pystyi Suomikin.
Islamilainen maailma, joka on jo vuosisadan ajan saanut nauttia helposta rahasta, ei ole tehnyt mitään modernisoidakseen yhteiskuntansa. Se olisi voinut sijoittaa noita rahoja tuotannon kehittämiseen, rationaaliseen koulutukseen ja yleensä siihen, mikä pohjoisessa tunnetaan hyvinvoinnin nimellä.
Sen sijaan on uskonnon keskiaikainen muoto pullistumistaan pullistunut kuin sadun sammakko. Kyvyttömänä uudistumaan ja vihamielisenä kaikelle rationaalisuudelle se on estänyt modernin yhteiskunnan kehityksen ja nykyään, kuten havaitsemme, yrittää väkivalloin pakottaa sen taantumaan.
Ahmed kysyy, mikä oin Euroopan tehtävä tässä tilanteessa ja näyttää viittaavan siihen, että koko tilanne onkin sen aikaansaannosta.
Luulen, että yhtälö on mahdoton. Mikäli Lähi-Itä ja sen sadat miljoonat ihmiset jäävät vaille elinkeinoa silloin kun sen tuottamat polttoaineet loppuvat tai käyvät tarpeettomiksi, ei tuo populaatio voi minnekään muualle muuttaa eikä sillä sellaiseen mitään oikeutta olisikaan.
Sen sijaan sen on jossakin vaiheessa pakko aloittaa modernisaationsa ja omaksua uudet ideat. Koulutus on kaiken alku, kuten tiedämme ja se ei tarkoita koraanikouluja. Kaiken katastrofin alkusyy kiteytyy erään radikaaliryhmän nimeen: boko haram, lukutaito on syntiä. Mutta lyömälläkin voidaan tietoisuutta muuttaa ja kovia iskuja on luvassa niille, jotka eivät tätä usko.
Niin kauan kuin rationaalisuuden ja moderniosuuden vastainen ajattelutapa vallitsee, ei tietä katastrofista ole näkyvissä. Materiaaliset seikat määräävät varmasti elämämme reunaehdot, mutta niiden pohjalta hänellä on vapaus ja myös velvollisuus käyttää aivojaan ja luoda sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa katastrofeista voidaan mahdollisimman vähällä selviytyä.
En halua väittää, että ne voitaisiin enää estää. Etsikkoaika on jo ollut ja mennyt. Nyt ovat kortit niillä, jotka vastaavat siitä, millaisia ideoita ihmiset omaksuvat.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Kosmopoliittisia runoilijoita



Kosmopoliittisia runoilijoita

Heinrich Heine, Deutschland. Ein Wintermärchen, 1844 (Projekt Gutenberg)
Роберт Винонен, Разлука берегов. Книга стихов. Ингерманландия, 2017, 203 с.


Heinrich Heine kuuluu lempirunoilijoihini. En tarkoita niinkään Laulujen kirjaa, joka lienee meillä tunnetuin, kuin Saksanmaata (Deutschland. Ein Wintermärchen). Sehän on vallan mainiota poliittista satiiria, jonka kaikkia viittauksia tuskin oikein käsittää, mutta jota siitä huolimatta on nautinto lukea. Rytmi toimii ja loppusoinnut pelaavat.
Ajatellaan nyt vaikka tätäkin:
 Zu Aachen, im alten Dome, liegt
Carolus Magnus begraben.
(Man muß ihn nicht verwechseln mit Karl
Mayer, der lebt in Schwaben.)

Ich möchte nicht tot und begraben sein
Als Kaiser zu Aachen im Dome;
Weit lieber lebt ich als kleinster Poet
Zu Stukkert am Neckarstrome.

Kuka mahtoi olla Karl Mayer, en tiedä. Luulen että runoilija yksinkertaisesti loi tyhjästä tämän herran, jota tarvittiin kertakäyttöiseksi statistiksi runoon.
Saksanmaan käänsi suomeksi Otto Manninen ja muistan, että käännös oli erinomainen, vaikka värssyt alkavat muistissani jo hapertua. Joka tapauksessa Heinen hilpeä pilkanteko preussilaisesta byrokratiasta, joka oli tunkeutunut hänen kotiseudulleen Reininmaalle, jäi mieleen.
Välillä suorastaan ihmettelin sitä kirpeyttä jota runoilija osoitti kuvitellessaan höyhentävänsä Preussin kotkan ja pistävänsä sen reininmaalaisen metsästäjäseuran maalitauluksi:

Du häßlicher Vogel, wirst du einst
Mir in die Hände fallen,
So rupfe ich dir die Federn aus
Und hacke dir ab die Krallen.

Du sollst mir dann, in luft'ger Höh',
Auf einer Stange sitzen,
Und ich rufe zum lustigen Schießen herbei
Die rheinischen Vogelschützen
.

Mutta kysehän oli läntisestä vapaudesta, jota susirajan takaiset berliiniläiset tulivat kuristamaan. Heistä runoilija antoi aika ilkeän kuvan:

Noch immer das hölzern pedantische Volk,
Noch immer ein rechter Winkel
In jeder Bewegung, und im Gesicht
Der eingefrorene Dünkel.

Sie stelzen noch immer so steif herum,
So kerzengerade geschniegelt,
Als hätten sie verschluckt den Stock,
Womit man sie einst geprügelt.


Alkusanoissa Heine vakuutteli olevansa yhtä hyvä patriootti kuin kuka tahansa. Kuitenkin hänen Ranskan-ihailunsa on läpitunkevaa ja sille näyttäisi olevan myös selkeä selitys: Napoleonin aikana tuli myös Düsseldorfin seudulla voimaan Code civil, joka antoi myös juutalaisille täydet kansalaisoikeudet.
Toisaalta Preussiakaan ei kannata kovin suvaitsemattomaksi luokitella, ottihan juuri se avosylin vastaan Ranskan karkottamia hugenotteja.
Joka tapauksessa Heinen preussilaisvastaisuus oli läpitunkevaa ja metsä vastasi samalla mitalla. Preussin johdolla yhdistetyssä Saksassa Heinellä oli aina paljon vihamiehiä. Hän oli sellainen epäsaksalainen kosmopoliitti
Tämän kun muistaa, tuntuu suorastaan oudolta nähdä Heinen rienaavaa olemusta kuvaava rennosssa asennossa istuva patsas Berliinissä Humboldt-yliopiston vieressä. Patsas tehtiin DDR:ssä, mutta tuotiin paikalleen vasta Saksojen yhdistyttyä.
Helpompaa oli ymmärtää, että tuolla vastapäätä 1930-luvulla poltettiin aikoinaan kirjarovioita, joissa myös Heinen kirjat paloivat. Kyseessähän sinänsä oli jo vanha saksalainen tapa, jota oli käytetty juuri 1800-luvun alussa.
Heine sattumoisin oli se, joka lausui lentävän lauseen siitä, että kirjojen polttaminen on vain esileikkiä, jonka jälkeen siirrytään polttamaan ihmisiä. Hänellä saattoi olla mielessään vuoden 1817 Wartbugin kirjarovio, vaikka itse tuo kuuluisa sitaatti sijoittuu Espanjan reconquistan aikaan.
Mutta Heinen politikointiin en ota kantaa. Preussilaisvastaisuudessaan runoilija muistutti aika lailla esimerkiksi Mihail Bakuninia, joka kirjoitti kirjan ”ruoskasaksalaisesta imperiumista” (Кнуто-германская империя). Runoilijana hän joka tapauksessa oli kepeän ja vailla kaikkea pateettisuutta olevan, uuden saksalaisen tyylin luoja.
Syystä tai toisesta Heine tuo elävästi mieleeni erään suuren suomalaisen runoilijan, nimittäin Robert Vinosen.
Vinonen on inkerinsuomalainen paluumuuttaja, joka toimi aikoinaan Moskovassa Maailmankirjallisuuden instituutin professorina. Hän on julkaissut kolmattakymmentä nidettä venäjänkielistä runoutta.
Vinosen runous on Heinen tavoin kepeää ja tyylillisesti mestarillista puhetta. Hän käyttää sidottua mittaa ja liikkuu suvereenisti eri runomitoissa ja tyylilajeissa. Aihepiirit vaihtelevat ikuisista kysymyksistä ajan politiikkaan ja erotiikasta ja viinasta rehevään seksiin.
Omar Haijjamin tyylisiä runoja Vinonen on julkaissut kokonaisen kirjan ja myös Francois Villon on hänen muuan alter egonsa.
Vinosen uusin kokoelma Разлука берегов on samaa taattua työtä kuin muutkin lukemani Vinosen kirjat. Ikuisuuskysymyksiä pohdiskellaan itseironisesti ja miehekkäästi, ilman pateettisuuden häivää.
En yritäkään kääntää runoutta, ymmärrän jo, että se vaatii erityislahjakkuutta. Tässä joka tapauksessa pätkä kokoelman ensimmäisestä runosta translitteroituna, jotta kirjoittajan sanataituruudesta voi saada käsityksen:
Tverdili mne: utšenje -svet…
No kak otjavlennyj oboltus
Ja poljubil so školnyh let
Ne debri algebri, a globus.

Tai vaikkapa tämä:
Прощай, человек вчерашний
Спасибо, что был ты мной!
Меня ты не понимаешь-
Еще бы! Ведь я другой.

Kokoelmassa on osia, jotka perustuvat kaikkien tuntemien riimien jatkamiseen toisella tavalla ja toisesta näkökulmasta ja siellä on myös ajankohtaiseen politiikkaan ja menneisyyteen kantaa ottavia runoja. Kaikkia ei voi ymmärtää tuntematta lukuisia intertekstuaalisia viittauksia, vai mitenkä se pitäisi ilmaista?
Tässä malliksi pätkä Lermontoviin viittaavasta runosta:

Недаром ведь, скажи-ка дядя
К вождю шагая от вождя,
Узнали мы, какие б…ди
Имели нас, руководя

Historiallisessa osastossa kirjailija muun muassa näkee unessa muuttuneensa Leniniksi, toisissa runoissa hän keskustelee ystäviensä, klassikkojen kanssa. Kaikki nerot kelpaavat ystäviksi, paitsi Majakovski ja siihen on syynsä. Juuri hän näyttää edustavan sitä samaa prinsiippiä, joka on venäläisyydessä vihattava, kuten Heine vihasi preussilaisuutta.

Turhan vaatimaton ei ole runo siitä, miksi Vinоnen kirjoittaa runoja:

От Бога, может быть, порой
Иной судьбы ты ждал
Но приходилось брать перо
Поскольку -Божий дар.

Jumalan lahja se on. Lukija kyllä vakuuttuu asiasta, mikäli Vinosen toinen toistaan vaikuttavampia kirjoja lukee.
Ammattilaisten asiaksi jääköön kirjojen arvosteleminen, itse voin vain sanoa nauttivani niistä paljon enemmän kuin suomalaisesta ns. nykyrunoudesta, joka niin kovin usein on joko sentimentaalista parkumista tai muuten perin vaikeasti avautuvaa, minkä vuoksi sen mieluummin jättää rauhaan.
Mutta Vinosen kirjaoja pitäisi kääntää suomeksi. Kukahan sen pystyisi tekemään? Ei taida olla uusia Otto Mannisia tarjolla?